Saunaperinteestä

Irmeli Heinäaho 4.6.2023

Saunaperinteestä

Nykyinen suomalainen saunaperinne on kehittynyt useiden eri kulttuurien vaikutuksesta - niin läntisten kuin itäistenkin. Onhan Suomi ollut lähihistoriansa aikana sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla, ja siten saanut vaikutteita molemmista suunnista. Onpa saunaa ja saunomista säädelty sekä kuninkaallisten että keisarillistenkin asetusten avulla. Nämä säätelyt ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa muiden tekijöiden ohella saunakulttuurin kehitykseen. Saunominen on säilynyt Suomessa katkeamattomana perinteenä, ja se onkin edelleen tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Arviolta noin 99 % suomalaisista käy nykypäivänä säännöllisesti saunassa. 

Seuraavassa tarkastelen saunomisen kehityskaarta laajasta lähdekirjallisuudesta poimittujen historiatietojen valossa, jota Martti Vuorenjuuri avaa kirjassaan ”Sauna kautta aikojen”.

Hikoilukylpykulttuuri

Varhaisimpien aikojen osalta tunnetaan erityisesti hikoilukylpykulttuuri. Esimerkiksi intialaisessa Ayurvedassa käytettiin vanhojen tekstien mukaan hikoiluhoitoja sairauksien hoitoon. Myöhemmiltä ajoilta löytyy runsaasti kuvauksia esimerkiksi kreikkalaisten ja roomalaisten höyrykylpy- ja kylpyläkulttuurista sekä myös islamilaisten hammamkylpyläkulttuurista. Näissä tavoitteena on pikemminkin ollut terveyden edistäminen kuin niiden avulla sairauksien hoitaminen.

Keski-Amerikan Maya-intiaanien kulttuurin kukoistusaikana, jo noin 500-luvulla, sauna tunnettiin heidän keskuudessaan. Se toimi samalla periaatteella kuin nykyinen suomalainenkin sauna eli kiuasta lämmittämällä. Saunomisen päätarkoitus oli saada kylpijät ensin hikoilemaan, jonka jälkeen saunatilaa käytettiin peseytymiseen. Kylpemisen eri muodot olivatkin meksikolaisten tavallisimpia terveydenhoitokeinoja. Kuumeista sairasta hikoilutettiin saunassa, ja häntä hakattiin usein lempeästi lämpimään veteen upotetulla ryytikimpulla. Synnytystapahtumaan liittyy Meksikossa edelleenkin tietynlaisia perinteitä. Vaikka itse synnytys ei tapahdukaan saunassa, on ollut tapana pestä lapsi siellä ja haudata vielä istukkakin saunan maalattiaan. Synnytyksen jälkeen äiti viedään äitiyssaunaan kätilön kylvetettäväksi ja saamaan takaisin voimansa. 

Alkuun oli tapana, että miehet ja naiset kylpivät yhdessä, kunnes kirkko kiinnitti huomionsa sen siveettömyyteen. Eikä kirkon viha saunomiseen kohdistunut pelkästään yhteissaunomiseen, vaan kirkko alkoi vähitellen hyökkäämään ylipäänsä saunomista vastaan.

Jokainen on varmasti kuullut kerrottavan intiaanien hikimajaperinteestä. Kansantieteilijöiden mielestä juuri intiaanit ovat olleet kaikkein innokkaimpia saunojia koko maailmassa - ja luultavasti myös kaikilla intiaaniheimoilla on ollut sauna käytössään. Saunan kehikko oli yleensä tehty vitsaksista ja sitten peitelty huovilla, kankailla tai taljoilla. Vaihtoehtoisesti sauna oli rakenteeltaan maasauna. Monilla intiaaniheimoilla saunan rakenne määräytyi tarkasti uskomusten mukaan. Kivissä asui saunan henki, joka löylyä heitettäessä tuli ulos kivistä ja meni hikoillessa ihon huokosista sisään kehoon ajamaan pois kaikki kivut. Joidenkin heimojen keskuudessa kuumille kiville laitettiin vielä kuivia yrttejä tai lehviä, joista nousi ilmaan tuoksuja. 

Keskiajan saunakulttuuri

Eräänä noin vuoden 1100 tiedoilla alkaneisiin ristiretkiin liittyvänä vitsauksena oli, että retkien mukana Euroopassa alkoi leviämään lepra, jonka ainoana hoitokeinona pidettiin hikoilusaunaa. 

1200-luvulta lähtien Euroopan saunakulttuurista löytyy runsaasti tietoa. Saunaan liittyvä lainsäädäntö oli vanhaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Saunan piti palovaaran vuoksi sijaita erillään asuinsijoista. Haavoittaminen, surmaaminen ja kaikenlainen väkivalta saunassa johtivat ankariin rangaistuksiin. Sakon tai rangaistuksen uhalla vaadittiin saunarauhaa. Saunassa kävijältä ei saanut muun muassa varastaa, ja saunominen sunnuntaisin tai pyhäpäivinä oli kokonaan kiellettyä.

Viranomaisten myöntämä saunanpito-oikeus oikeutti pitämään avoinna yleistä saunaa. Yksityisten saunanpitäjien ohella saunaa pitivät yleisesti monet luostarit. Saunan pito oli liiketoimintana erittäin tuottoisaa, vaikkakin kovin säädeltyä saunamaksujen osalta. Saunominen lienee ollut keskiajalla suurin kansanhuvi. 

Keskiajalla alkoi muodostumaan halveksittu, mutta hyvin ansaitseva saunottajien ammattikunta. Heidän työnkuvansa oli erittäin laaja. Saunan lämmityksen lisäksi heidän tuli huolehtia sen kunnossapidosta, tarvittavista kylpyvälineistä ja saunottamisesta. Usein saunottajilla oli myös jokin sivutyö - kuten kuppaus- ja suoneniskentä- tai parturi- ja välskärityö. Joskus he toimivat myös muurarimestareina, lasimestareina tai vaikkapa saippuan valmistajina. Myöhemmillä ajoilla käytettiin saunan palvelusväkenä yleisesti piikoja, joiden tehtävänä oli pestä saunaväki. 

Varhaisimpina aikoina kylpijät olivat saunassa alasti, mutta joissakin saunapiirroksissa miehet esitetään pienissä housuissa ja naiset pitäen päällään etupuolen peittävää esiliinaa. Sauna oli niihin aikoihin myös sosiaalinen seurustelupaikka. Siellä nautittiin lämmöstä ja vietettiin aikaa. Saunassa kuuli viimeiset uutiset ja muut hyödylliset asiat. Eurooppalaisissa saunoissa myytiin olutta, simaa, viiniä ja makkaraa. Miesten ja naisten yhteissaunominen oli tapana siellä täällä, kunnes tapa säädyttömyytensä vuoksi kiellettiin kokonaan. Yleinen ilonpito ja irstailu sekä myös kulkutautien leviäminen johtivat lopulta saunojen sulkemiseen ja purkamiseen. Kiukaita jopa rikottiin näinä aikoina paloturvallisuuden nimissä. Lääkärit kääntyivät saunoja vastaan yhä voimakkaammin, vaikka he alkuun olivatkin olleet myötävaikuttamassa saunojen yleistymiseen. Myös uskovaiset tuomitsivat kylpemisen siihen usein liittyvän iloisen elämän vuoksi. Moraaliset ja terveydelliset näkökohdat johtivat vähitellen saunakulttuurin katoamiseen sekä rappioon Keski-Euroopassa, mutta ei onneksi kuitenkaan muualla maailmassa.

Terveyslähteissä ja -kylpylöissä kylpeminen syrjäytti vähitellen saunomisen. Usein ihmiset matkustivat kylpylöihin pitkienkin matkojen takaa. Niillä paikoin, missä saunakulttuuri vielä jäi elämään, saunominen harventui, ja sitä harrastettiin lopulta vain suurten juhlapäivien, kuten esimerkiksi joulun yhteydessä. Saunoja alettiin siihen aikaan käyttämään myös muihin tarkoituksiin, esimerkiksi pellavan kuivauspaikkoina, nahkurinsaunoina, välskärintöihin ja parturiointiin. Skandinaviassa saunominen ei kuitenkaan loppunut aivan kokonaan. 

Myöhemmässä vaiheessa hikoilulaatikot ja höyrykaapit ilmaantuivat Euroopan porvariskoteihin. Lääkärit ottivat käyttöönsä erilaisia höyrytysaparaatteja, joissa höyrytettiin vain kehon parannettavaa osaa.

Sauna leviää Euroopassa

Keskiajalla vallinnut saunakulttuuri säilyi Englannissa pitkään, mutta siellä 1600-luvulla saunat muuttuivat pääasiassa porttoloiksi. Suuri osa sen ajan lääkäreistä nousi siitä syystä höyrykylpyjä vastaan. Valistuneimmat heistä onneksi ymmärsivät saunan sairauksia parantavan vaikutuksen. Lääketieteen edustajat hyväksyivätkin vähitellen höyrykylvyt tehokkaana sairauksien hoitokeinona. Lontooseen alettiin samoihin aikoihin perustamaan myös turkkilaisia hammameita ja venäläisiä saunoja.

Saksaan sauna levisi 1770-luvulla englantilaisen höyrykylvyn nimellä. 1810-luvulla höyrykylpylaatikot, hikoilukaapit ja muut höyrytyspatentit alkoivat levitä Ranskaan, jossa niiden tarkoituksena oli useinkin saada lääkkeet imeytymään ihohuokosten kautta kehoon.

Irlannissa hikoilutalot olivat olleet paikoitellen tunnettuja jo tuhat luvulla. Vähitellen niitä alkoi ilmestymään lähes kaikkiin osiin saarta. Irlantilainen sauna oli kivistä latomalla tehty mehiläispesän muotoinen kammio, joka oli peitetty maalla ja turpeilla - ja sinne oli ryömittävä sisään matalasta oviaukosta. Sauna sijaitsi yleensä ”katseilta syrjässä”, etäällä asuin talosta, esimerkiksi puronuomassa tai kukkulan vieressä. Saunan käyttö hävisi kuitenkin Irlannista 1870-luvulle siirryttäessä lähes täysin. 

Venäläinen banja sekä suomensukuisten kansojen ja Euroopan saunakulttuuri

Tutkijoista suurin osa on sitä mieltä, että sauna on levinnyt muihin maihin Venäjältä. Osa tutkijoista sanoo saunan syntyperän olevan germaanista tai jopa suomalaista perua. 

Venäjällä sauna oli yleensä hirsistä salvettu ja sammaleella tilkitty neliskulmainen rakennus. Hirsisaunassa oli useimmiten pieni etuhuone, jota käytettiin pukeutumishuoneena. Kiuas oli tyypillinen savusaunan kiuas, jolle saunottaessa heitettiin löylyä. Venäläisten saunojen ilmanvaihto toimi keskieurooppalaista saunaa paremmin, koska löylyn lyönti raikasti ja uudisti saunan ilman. Venäläiset saunat olivat siksi oivallisia terveyden ylläpidon ja sairauksien parantamisen kannalta. Kylpemisessä käytettiin koivuvastaa. Lämmön ja vastomisen avulla oli tarkoitus ajaa kehosta vahingollinen kosteus pois. Venäläisille saunassa kylpeminen oli kovin mieluista, joskin muualta kotoisin olevat pitivät saunomista varsin barbaarisena tapana vihtomisineen ja kuuma-kylmä karaistuksineen. Yleisenä tapana oli esimerkiksi kaataa kehon päälle kylmää vettä ämpärikaupalla tai syöksyä lumihankeen vilvoittelemaan kovien löylyjen jälkeen.

1500-luvulta lähtien kerrotaan Venäjän kaupungeissa olleen yleisiä saunoja, joissa miehet ja naiset kylpivät yhdessä hiukkaakaan häpeämättä alastomuutta. Kirkolliskokous lopulta kielsi tsaarin huolenilmaisun jälkeen miesten ja naisten yhteiset saunomiset. Liittyipä saunomiseen silloin myös monenlaista taikauskoa ja pakanallisia menoja - eivätkä nämä vieläkään ole täysin poistuneet syrjäkylien saunomiskulttuurista.  Usein uskomukset liittyivät paholaiseen ja vainajien henkiin.

Suomensukuisten kansojen saunatavat eivät juurikaan eronneet venäläisistä. Koko kylän saunat sijoitettiin yleensä toistensa läheisyyteen joen varteen. Niitä myös rakennettiin osittain vesikivien päällekin. Aina saunoihin ei rakennettu etuhuonetta, vaan kattoa jatkettiin rakennuksen toisesta päästä tekemällä saunaan tolppien varassa seisova päätykatos.

Virolaisilla, liiviläisillä, lättiläisillä ja liettualaisilla olivat olleet saunat käytössään, koska ne olivat alueellisesti olleet jo 1200-luvulla saksalaisen vaikutuksen alaisia. Silloin sekä kaupunkeihin että maaseuduille levisi jo varhain keskiaikainen saunakulttuuri. Espanjanrokon vuoksi saunakulttuuri taas hiipui hiipumistaan. Vaikka Tallinnassa annettiin vuonna 1498 saunojen käyttökielto, niin Tartosta löytyi kuitenkin taas 1600-luvulla sekä yksityisiä että yleisiä saunoja. 

Puolassa sauna tunnettiin lähinnä Liettuaan rajoittuvilla maa-alueilla sekä maan itäosissa valkovenäläisellä alueella. Ensimmäiset maininnat saunoista Puolassa löytyvät jo 900-luvun kertomuksista.

Venäläinen banja alkoi sotaretkien myötä leviämään Saksaan. Preussinsaksaan syntyi sotilaiden toimesta alkuun ”kenttäsaunoja”. Sotilaat rakensivat myös saunoja kylissä sijaitsevien asuin talojen huoneisiin. Kaikki venäläisyys oli arvossaan, ja aika oli suotuisaa sauna-aatteen leviämiselle. Ensimmäinen yleiseen käyttöön tarkoitettu venäläinen sauna valmistui Berliiniin vuonna 1818. Sauna nimettiin Mariannen saunaksi Hessen-Homburgin prinsessa Mariannen mukaan. Mariannen saunan erikoisuutena oli, että sitä lämmitettiin tuomipuulla, josta seurasi saunan runsas nokisuus. Saunan kiuaskivet olivat piikiveä. Mariannen sauna jäi ajan saatossa pelkästään naisten saunaksi, kun sen viereen rakennettiin uusi ja ehompi sauna. 

Kymmenen vuoden aikana venäläisiä maksullisia yleisiä saunoja ilmestyi jo pariin kymmeneen Saksan kaupunkiin sekä myös Ranskaan ja muihinkin Euroopan maihin. Eurooppaan rakennetut venäläiset saunat olivat miltei poikkeuksetta lääkäreiden omistuksessa olevia hoitolaitoksia, joita käytettiin lähinnä sairauksien hoitoon ja yleiskunnon parantamiseen. Venäläinen saunamuoti kesti Euroopassa noin 50 vuotta, mutta sen jälkeen seuranneen turkkilaisen hammamin aikakauden tavoin se oli kuitenkin vain varakkaiden henkilöiden huvia. 

Nykyvenäläisestä saunomiskulttuurista on eräänä osoituksena vuonna 1920 ilmestynyt saunan rakennusopas. Kirjassa esitetään piirustukset sekä viiden että 26 kylpijän saunoihin. Kirja tyypittää saunat sen varusteista riippuen venäläiseen saunaan (jossa peseydytään vesiastiaa käyttäen), suihkusaunaan, sekasaunaan (jossa on sekä suihku että peseytymisastiat), pesusaunaan (jossa kylpijä riisuuntuu ja pukeutuu samassa tilassa) ja läpikulkusaunaan (jossa riisuuntumiseen ja pukeutumiseen on omat tilansa sekä myös siihen aikaan tarpeelliset desinfektiokaapit).

Morsiussauna ja muut hääsaunat

Morsiussauna ja hääsaunat tulivat jossain vaiheessa suosioon. Saksanmaalla poliisijärjestys rajoitti jo kuitenkin 1200-luvulla morsiussaunan väkilukua korkeintaan viiteen naiseen. Vuonna 1405 asetetiin jo paikoitellen kieltoja morsiussaunan pitämiseksi. Ruotsissa saunominen hääjuhlien yhteydessä kiellettiin jopa sakon uhalla. Venäjällä taas tsaari ja tsaaritar saunoivat erikseen häitä edeltävänä päivänä 1600-luvun alkupuolella. Silloin heidän saunomiseensa kerrotaan liittyneen muitakin menoja, kuten saunalahja- ja morsiamen itkuperinne sekä saunaseuralaisten tanssiminen ja viininjuonti.

Suomessa morsiussauna omaksuttiin varsin myöhään kansan keskuuteen sen rajoittuessa suhteellisen suppealle alueelle Lounais-Suomessa. Läntistä perua olevat hääsaunaperinteet säilyivät vain 1800-luvun lopulle asti. Itä-Karjalassa tunnettiin rajan toisella puolen vallitseva, venäläistä perua oleva ja Venäjällä tunnettu morsiussaunatapa eli ”neiskyly”. Näihin kylpyseremonioihin on liittynyt myös taianomaisia tapoja ja itkuvirsiä.

Suomalainen sauna Ruotsinvallan aikana

Ruotsalainen lääketieteen kandidaatti Anton Rolandsson Martin julkaisi vuonna 1765 ensimmäisen tutkimuksen suomalaisesta saunasta. Martinin mukaan rahvas saunoi valtakunnan kaikilla alueilla, mutta eniten kuitenkin Itä-Suomessa. 1700-luvun suomalaisessa saunassa oli vain yksi huone, jossa oli käytettävissä kylmää ja lämmintä vettä. Joissakin saunoissa oli savupiippu, mutta useimmiten se puuttui kokonaan. Uunit oli tehty karkeista harmaakivistä ja saunan kuumuutta säädettiin lämmittämällä kiuasta kovemmin ja avaamalla rakenteissa olevia luukkuja.

Saunomiskylvyt olivat laadultaan joko kuivia tai kosteita. Kuivassa saunassa lämpötila nousi 60 - 75 asteeseen. Sauna oli kuuma ja sen sisällä oli savun katkua. Kosteassa saunassa kuumalle kiukaalle heitettiin enemmän vettä, jonka seurauksena syntyi höyryä, jolloin nämä saunat olivat alhaisempia lämpötiloiltaan, vain noin 40 - 50 asteisia. 

Suomessa vallitsi Ruotsinvallan aikaan samanlainen keskiaikainen saunakulttuuri kuin muualla Pohjoismaissa ja Euroopassakin. Vaikka varhaiset kirjaukset saunoista ovat pappiloiden ja kartanoiden rakennusluetteloista peräisin, tiedetään, että saunomista harrastivat muutkin kuin varakkaat. Maistraatit Suomessa kielsivät tulenvaaran vuoksi savusaunojen käytön. 

1700-luvun alusta lähtien sauna häviää vähitellen Keski-Euroopasta ja muuttuu samalla yhä enemmän pohjoismaiseksi tavaksi. Puolassa, Venäjällä, Liettuassa, Liivinmaalla kylvettiin vilkkaasti Pohjoismaiden tavoin. Samoihin aikoihin syntyi käsite ”suomalainen sauna”, vaikka saunominen ei yksinomaan suomalainen tapa ollutkaan. Suomessa saunottiin 1750-luvulta lähtien runsaasti, kaksi-kolme kertaa viikossa ja kesäisin vieläkin useammin. Ruotsissa taas saunottiin vain jouluisin osana joulunviettotapoja, koska saunomista pidettiin terveydelle haitallisena ja myös epätaloudellisena tapana. Puiset saunat aiheuttavat kustannuksia, koska ne olivat palonarkoja ja kestävyydeltään heikompia kuin kiviset. Kuumien saunojen uskottiin lisäksi heikentävän silmien kuntoa. Lasten suuresta kuolleisuudesta syytettiin saunaa, koska pieniä lapsia kylvetettiin saunoissa. Valistuksella pyrittiin estämään väen liiallinen saunominen, säästämään puuta ja välttämään pienten lasten kylvettämistä. Lääkärit syyttivät saunomista myös kouristustautiin sairastumisesta ja kasvannaisten sekä vanhentuneen ryppyisen ihon muodostumisesta. 

Italialainen matkakirjailija Giuseppe Acerbi kirjoittaa 1800-luvun vaihteessa, että melkein kaikilla suomalaisilla talonpojilla oli pieni kylpemistä varten rakennettu talo, jossa oli vain yksi huone, jonka peränurkkaan oli kasattu kiviä. Punaisiksi kuumennetuille kiville heitettiin vettä, joka höyrystyi. Miehet ja naiset kylpivät yhdessä verhotta hämärässä. He viipyivät 70 - 75 asteen kuumuudessa jopa kokonaisen tunnin, ja hieroivat sekä hakkasivat kehonsa osia koivupuun oksista tehdyillä vastoilla, kunnes he muuttuivat iholtaan punaisiksi. Talvisaikaan he menivät usein saunasta ulos alastomina lumeen kieriskelemään jopa 30 asteen pakkasella.

Mielipiteet saunasta alkoivat vähitellen valistuksen ansiosta kääntyä myönteisiksi, koska saunomisen nähtiin olevan hyvä ja halpa keino työläisten sekä maalaisten puhdistautumiseen. Vuonna 1837 painetussa kirjassa ”Terveyden Opetus-kirja yhteiselle kansalle” saunomista suositeltiin sairauksien ehkäisyyn. 

Suuriruhtinaskunnan aika

Suomi siirtyi yli sadan vuoden ajaksi Venäjän keisarin alaisuuteen vuonna 1809. Karjalaisuudesta tuli perinne ja slaavilaisvaikutteinen tapakulttuuri kohosi arvoasemaan. Lönnrotin Kalevalassa on kaksi laajahkoa saunakuvausta 18. runossa. Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä” kirjasta löytynee kuitenkin suomalaisen kirjallisuuden klassisin saunakuvaus. 

Vieraanvaraisuutta osoitettiin pitämällä saunat talvisin lähes aina lämpiminä kiertelevien kerjäläisten käytettäviksi. Saunaa käytti Suomessa alkuun sivistyneistö, mutta siitä tuli myöhemmin suosittua köyhän kansan keskuudessa. Joskus saunaa käytettiin talvisin koko talonväen nukkumapaikkana. 

Saunomaan mentiin ja sieltä palattiin pirttiin alasti, vaikka sauna ei ihan lähellä välttämättä sijainnutkaan. Oman perheen parissa miehet ja naiset kylpivät yhdessä, mutta usein mukana oli joukossa naapureita ja vieraitakin. Saunan lattialle ja lauteille oli tapana levittää olkia. Lapissa vastana käytettiin arktisen pajun oksia ja siellä miehet ja naiset kylpivät yhdessä vielä vuonna 1800-luvun loppupuolella, samoin kuin muualla päin Suomea kaupunkien maksullisissa saunoissakin. On vaikeaa sanoa milloin yhteissaunominen maaseudulla lakkasi. 

Kaikissa yleisissä kaupunkisaunoissa oli saunottajia, ja heidän työnsä oli kovaa 16 tuntisine työpäivineen. Helsingissä oli ammattikylvettäjiä, joita sai tilata kotiinsa kylvettämään niin naisia kuin miehiäkin. 1900-luvun vaihteessa saunottajana toimineesta yli 60-vuotiaasta Sauna-Eevasta on kirjoitettu muisteluita. Hänen mukaansa sauna piti olla puusta rakennettu, oikein hongasta, ja löylyn piti olla kuivaa. Kiukaan piti olla siniharmaasta kalliokivestä tehty ja nyrkinkokoisilla siniharmailla mukulakivillä täytetty. Kiuas piti lämmittää kuivalla kuusipuulla, ja koivuvihtojen tuli olla kevätkesällä valmistettuja. 

Lääkintöhallitus halusi lopulta hillitä julkisten saunojen käyttöä silmätulehdusten leviämisvaaran vuoksi.  Yhteissaunoista haluttiin luopua, samoin epähygieenisistä, maalattiaisista savusaunoista. Saunatietous rappeutui 20-luvulla ja saunakulttuuri huononi sen myötä. 30-luvun lopulla saunaharrastus alkoi herätä henkiin uudelleen. Vuonna 1937 perustettiin suomalaisen saunan asiaa ajamaan Suomalaisen Saunan Ystävät ry, joka sittemmin kehittyi Suomen Saunaseura ry:ksi. Lähes ainoana saunaa esittelevänä teoksena Suomessa kuin ulkomaillakin ilmestyi Helmer Winterin Saunaopas, jossa esitettiin saunan ja kiukaan rakenteita sekä -piirustuksia. 

Nykyinen saunakulttuuri

Nykyisen kiuasteollisuuden taustatyönä ovat tarkat lämpöteknilliset tutkimukset. Kiukaat ovat joko kerta- tai jatkuvalämmitteisiä ja molemmissa käytetään kiuaskivinä yleisesti peridotiittia. Sauna voi toki olla myös savusauna. Vuonna 1952 Saunaseura rakensi Helsingin Lauttasaareen Vaskiniemen Saunatalon, jossa sen jäsenet pitävät kylpyklubia. Saunatalo pitää sisällään savusaunoja, ulospäin lämpeneviä saunoja ja sähkösaunan. Saunaseura harjoittaa saunatutkimuksen ohella julkaisutoimintaa, mm. Sauna-lehden julkaisun muodossa.

Vaikka saunomista on harjoitettu Suomessa jo tuhansia vuosia - todennäköisesti niistä ajoista lähtien, jolloin suomalaiset asettuivat pidemmiksi ajoiksi aloilleen maanviljelystä harjoittaakseen, on kirjoitettua historiaa vain pieneltä ajalta. Saunaa on lukemattomissa yhteyksissä yritetty selittää suomalaiseksi, mutta sen venäläinen alkuperä lienee kuitenkin oikeampi. Suomessa sauna ei kuitenkaan koskaan ole kokenut samanlaista laskukautta kuin useimmissa muissa, varsinkin läntisissä maissa. Suomalainen sauna onkin tästä johtuen saanut maailmalla yleisesti suomalaisuuden leiman. 

Suomalainen sauna on sittemmin levinnyt Suomesta Ruotsiin, jossa kiinnostus saunomista kohtaan on muuttunut todelliseksi innostukseksi. Suomalaisten siirtolaisten mukana sauna on levinnyt jo sangen varhain lähes kaikkialle maailmaan. Kansainväliseksi käsitteeksi se kuitenkin pääsi vasta Berliinin olympialaisissa, kun sinne rakennettiin sauna vuonna 1936. Ja onhan sana ”sauna” ainoa suomenkielinen sana, joka on levinnyt kaikkiin kieliin. 

Yleensä nykyiset saunat rakennetaan Suomessa omakotitaloihin ja kesämökkeihin, jopa kerrostaloasuntoihin saman katon alle, joskin osa saunoista edustavat korkeaa arkkitehtuurin tasoa erillisinä rakennuksina.

Unesco on lisännyt vuonna 2020 saunomisen ensimmäisenä perinteenä Suomesta ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa. Ohessa linkki Museoviraston sivuilla esillä olevaan saunaperinteen esittelyvideoon https://www.youtube.com/watch?v=GLNVP1rPGLk.

LÄHTEET:

Martti Vuorenjuuri, Sauna kautta aikojen. Helsinki 1967, Kustannusosakeyhtiö Otava 

Suomen Saunaseura, https://sauna.fi/saunatietoa/ (tiedot otettu 4.6.2023)

Museovirasto, https://www.museovirasto.fi/fi/ (tiedot otettu 4.6.2023)