Perinnekurssit, retriitit ja tapahtumat

Tule mukaan Pielisen Tietäjäkeskuksen tapahtumiin!

Pielisen Tietäjäkeskus järjestää kursseja, iltoja sekä muita tapahtumia kaikille tietäjyydestä sekä karjalaisesta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille. Osallistuaksesi tapahtumiin sinun ei tarvitse olla Pielisen Tietäjäkeskuksen jäsen.

Klikkaa kalenterin tapahtumaa ja löydät siitä lisätietoa. Tervetuloa mukaan yhteisöllisiin tapahtumiin!

 
UKONVAKAT perinnejuhla ja konsertti
Jun
1
to Jun 2

UKONVAKAT perinnejuhla ja konsertti

UKONVAKAT PERINNEJUHLA JA KONSERTTI

la-su 1.-2.6.2024

Tarina-aho, Kelvänsaari

Antti Paalasen soolokonsertti kansallismaisemassa

Niina Annikan konsertti sunnuntai-aamuna

Savusauna perinnesaunottaja Sonja Linnalan kanssa


Mikäli haluat hankkia ainoastaan konserttilipun lauantain tai sunnuntain konserttiin, varaa paikka tästä:


Ukonvakat -perinnejuhla ja -konsertti järjestetään kesäkuun alkaessa Tarina-ahossa keskellä Kolin kansallismaisemaa, Kelvänsaaressa. Aloitamme viikonlopun Ukonvakka-perinteillä ja savusaunalla perinnesaunottajan kanssa. Illan juhlasoitantaa saamme kuulla virtuoosimaisen hanuristi-taiteilija Antti Paalasen kanssa! Upeaa musiikkia meille tuo myös Pohjois-Karjalan oma Niina Annika, jolta julkaistiin syksyllä 2023 huikea kokopitkä albumi “Kalliota vasten”.

Suomalais-karjalaisessa perinteessä Ukko oli tärkeä jumala, joka takasi kaskiviljelyksille välttämättömän sateen. Sään ja maanviljelyksen hallitsemisen lisäksi Ukon uskottiin myös auttavan ihmisiä monenlaisissa toimissa ja tuovan rauhaa ja terveyttä. Ukonvakoissa juhlitaan kesän alkua, kiitetään Ukkoa tulevasta sadosta ja kesän runsaudesta.  Ukonvakat on usein järjestetty veden äärellä ja nimenomaan siten, että on ensin soudettu saareen.  

Ukonvakat-perinnejuhla sisältää perinteen mukaan puheenvuoroja ihmisten ja luonnon välisestä suhteesta ja sen kunnioittamisesta, alkukesän hedelmällisyyteen ja Ukko-ylijumalan kunnioittamiseen liittyviä vanhan kansan tapoja, tanssia sekä hyvää Pielisen alueen lähiruokaa osaavien kokkien loihtimana ja runsaasti saunomista! 

Perinnesaunottaja Sonja Linnala pitää huolta savusaunan yhteydessä Ukonvakkojen saunaperinteistä. Sonja on Luontotila Nevalan emäntä läheltä Kontiolahden puolelta. Tarina-ahossa on hieno kaksiosainen sauna, jossa on varmasti tilaa lauteilla! Laulamme yhdessä myös saunalaulun jos toisenkin. 

Tapahtuman konsertti-osiossa esiintyvät lauantaina harmonikka-virtuoosi Antti Paalasen (https://www.anttipaalanen.com/3) , sekä sunnuntaina iki-ihana Niina Annika:  https://www.youtube.com/channel/UCKQbt7hB6v_kWKUjEteo5tA


Antti Paalasen konsertti:

Kansanmusiikin sielun veljeksi tituleerattu Antti Paalanen (s. 1977) on keikkaillut viime vuosina sooloartistina laajasti ulkomailla, mm. Japanissa, USA:ssa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Alankomaissa, Virossa sekä Pohjoismaissa.

 Paalasen hurjan musiikin välineinä ovat suomalaisesta kansanmusiikista tutut vähäriviset hanurit. Perinteestä innoituksensa saanut Paalanen on kuitenkin luonut täysin oman musiikkimaailmansa, jossa traditioon sekoittuu transsinomainen minimalismi, elektronisen tanssimusiikin hypnoottinen poljento, siperialaisen kurkkulaulutyylin tuomat jylhät äänimaisemat sekä modernin äänitekniikan hallittu ja oivaltava käyttö. Äänitekniikasta ja elektroniikasta Paalasen konserteissa sekä julkaisuilla vastaa ääniteknikko Samuli Volanto.

Kuvaaja: Kimmo Känsälä

Paalaselta on ilmestynyt neljä sooloalbumia, Äärelä (2007), Breathbox (2010), Meluta (2014) ja Rujo (2019). Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsi Paalasen vuoden 2019 nykykansanmusiikkisäveltäjänä Rujo -abumin teoksillaan. Vuonna 2022 Paalanen palkittiin Pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen verkoston Nordisk Populärauktorunionin (NPU) myöntämällä musiikintekijäpalkinnolla. Paalanen on ollut ehdolla Meluta- albumin teoksillaan vuoden 2016 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon sekä vuoden 2015 Teosto-palkinnon saajaksi.

Paalanen on työskennellyt muusikkona ja säveltäjänä lukuisten eri kansanmusiikkiyhtyeiden sekä tanssiryhmien kanssa sekä teatterimuusikkona Tampereen työväen teatterissa, Suomen kansallisteatterissa, sekä Seinäjoen ja Kokkolan kaupunginteattereissa. Koulutukseltaan Paalanen on musiikin tohtori. Paalasen taiteellinen tohtorintutkinto Palkeen kieli hyväksyttiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 2015. 


Niina Annika: Niina Annika on joensuulainen laulaja-lauluntekijä sekä äänihoitaja.

Hänen musiikissa yhdistyvät pop- ja kansanmusiikin piirteet, sekä magia. Herkät ja juurevat luontoaiheiset laulut kätkevät sisäänsä hiuksenhienoa symboliikkaa, joissa tarkastelussa on ihminen, tunteet sekä ihmisen syvin olemus osana luontoa. Kiinnostus kansantaruja ja -runoutta kohtaan on kuultavissa etenkin lauluntekijän mystisemmissä kappaleissa, jotka hipovat jopa loitsumaisen ja hypnoottisen voimalaulun piirteitä, tarjoten mahdollisuuden syvemmällekin itsetutkiskelun matkalle.

Niina Annika julkaisi syksyllä 2023 debyyttisooloalbuminsa 'Kalliota vasten', jonka kappaleet ovat ihastuttaneet folk-aiheisilla Spotifyn soittolistoilla sekä radiosoitossa mm. Radio Helsingissä ja Radio Suomessa.

Youtube Metsänpeitto: https://www.youtube.com/watch?v=x9Tz8UxuZGE Kalliota vasten -albumi https://open.spotify.com/album/3qmv3RblAGuzD2BxaGBEHO… IG: niinaannikamusic FB: Niina Annika

OHJELMA:

Lauantai 1.6.

Lähdöt Klo 13.00-14.00 Kolin Satamasta

Saapuminen Tarina-ahoon, Kelvänsaareen. Majoittuminen ja paikkaan tutustuminen.

15.00 UKONVAKAT – juhla

Tervetuliaispuhe

Yhteinen ohjelma - perinteiset Ukonvakat - rituaalit

17.30 Illallinen

19.00 Antti Paalasen Ukonvakat – konsertti

21.00 Savusauna. 

22.30 Venekyyti Kolin satamaan päivälipun ostaneille 



Sunnuntai 2.6.

Klo 8-10.30 Aamupala ja aamusauna. 

Klo 10.30 Ukonvakat-aamukonsertti: Niina Annika

Klo 12.00 Lounas

Klo 13.00 Puhekeppi- ja laulupiiri

Klo 14.00 Paluumatka takaisin Kolin satamaan


TAPAHTUMAPAIKKA:

Tarina-aho, Kelvänsaari, Vuonislahti. Tarina-Aho on uniikki ulkoilmamuseon kaltainen aarre Pielisellä, keskellä Kolin kansallismaisemaa Kelvänsaaressa.  Pihapiiri koostuu kolmesta perinteisestä hirsirakennuksesta, jotka on alunperin valmistettu pohjoiskarjalaisena käsityönä ja myöhemmin siirretty Kelvänsaareen. Tarina-ahon nuorelle yrittäjä-pariskunnalle ” Tarina-Aho on paikka joka yhdistää luonnon, Pielisen, mielenrauhan, asioiden yksinkertaisuuden sekä pohjoiskarjalalaisen perinteen. Saapuminen Tarina-Ahoon on kuin matka ajassa taaksepäin - kiireinen arki ja huolet jäävät mantereelle veneeseen astuessa.” Lisätietoja: https://www.tarinaaho.com/

Venekuljetukset:

Kuljemme Kolin edustalla olevaan saareen Kolin satamasta. Reittimme kulkee Kolin huippujen edestä kansallispuiston jylhää saarijonoa seuraillen, nauttien samalla Pielisen sykähdyttävistä maisemista. Veneeseen mahtuu yhtäaikaa 10 henkilöä, jonka ylittyessä järjestämme useamman kuljetuksen. 

Majoitus: 

Järjestämme majoituksen kolmessa eri rakennuksessa, jotka sijaitsevat Tarina-Ahon tunnelmallisessa pihapiirissä. Majoitus tapahtuu omilla liinavaatteilla, joskin tarvittaessa voimme vuokrata ne hintaan 15€/setti (sis. Aluslakana, tyynyliina, pussilakana ja pyyhe). Tilavuokraan kuuluu savusaunan käyttö lauantai-iltana rajattomaksi ajaksi. Suuri savusaunamme sijaitsee Pielisen rannalla ja saunan edusta on katettua jäähdyttelytilaa. Sunnuntai-aamuna lämpeää perinteinen puusauna. 

Tarvittaessa majoitusta jatketaan Vanhan Koulun Majatalossa Kolin puolella. Lisäksi Tarina-ahossa on mahdollista majoittua telttaillen. 

Ruokailut:

Tarina-aho valitsee raaka-aineet tarkkaan, samalla tukien toiminnallaan paikallista ja luonnonmukaista tuotantoa. Ruoka on lähtökohtaisesti kasvisruokaa, joskin saatamme tarjoilla Pielisen kalaa saatavuuden mukaan.

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Voit osallistua tapahtumaan koko viikonlopun ajan lauantai-sunnuntai, tai pelkästään lauantain. Osallistumismaksu tapahtumaan on 50 EUR /hlö. Hinta on sama, osallistutpa 1 tai 2 päivän ajan.   

Lapset 15 vuoteen asti maksutta ilman osallistumismaksua. Majoitus, ruokailut ja venematkat -40% (2 vuoteen asti vain 15 eur venemaksu).

Tämän lisäksi majoitus la-su täysihoidolla (sis. aamupala, lounas ja illallinen) ja venematkat saareen yht: 154 EUR (4-6 hengen huone) tai 169 EUR (2-hh). 

Telttapaikka sis. ruokailut ja venematkat koko viikonlopulta: 129 EUR

Mikäli osallistut vain lauantaina, on päiväkäynnin hinta 85 EUR ( sis. lounas, illallinen, savusauna ja venematkat) osallistumismaksun lisäksi (eli yht 50 eur + 85 eur = 135 EUR). 

Ukonvakat-juhlaan ei perinteisesti ole pitänyt tuoda omia eväitä, vaan järjestäjien on huolehdittava ruokailujen järjestämisestä. Joten annetaan Tarina-ahon väen pitää huolta meistä <3

Ilmoittautumiset tästä linkistä: 

Pielisen tietäjäkeskuksen tapahtumien varaus- ja peruutusehdot näkyvät tästä: https://www.tietajakeskus.org/ehdot


LIPUT VAIN KONSERTTIIN:

Mikäli haluat osallistua vain Antti Paalasen tai Niina Annikan konserttiin, ovat yksittäiset konserttiliput varattavissa tästä:

Yhteydenotot

info@tietajakeskus.org

Tapahtumaa tukee:


View Event →
TIETÄJÄPÄIVÄT 2024
Jul
20
to Jul 21

TIETÄJÄPÄIVÄT 2024

TIETÄJÄPÄIVÄT 2024

la-su 20.-21.7.2024

Tarina-aho, Kelvänsaari

Tietäjien tiet, väkiset voimat,

sovitellaan, solmiellaan

yhtehiseen ymmärrykseen

suojassa suvisen saaren.

Tule kipinää kantamahan,

tiedon tulta tuutimahan

piiriin parantavaiseen

emo-Pielisen pitoihin.

Kuule kutsu ikiaikainen

syke heimosi sydämen,

koti kaunis kuulumisen

elonkehrässä ehossa.


* ILMOITTAUTUMINEN TIETÄJÄPÄIVILLE JA TYÖPAJOIHIN AVATTU. * OSALLISTU TÄSTÄ:

Tervetuloa Tietäjäpäiville Tarina-ahoon, Kelvänsaareen, keskellä Pielistä! Lähdemme Kolin satamasta, ja kuljemme yli  Pielisen sekä lomitse Iso- ja Pieni-Korppisaarien. Matkamme saareen on kuin siirtymä keskusteluihin, työpajoihin ja yhteisöllisiin päiviin, jotka meitä odottavat. 

Tietäjäpäivien tavoite on kokoontua yhteen kaikkien kiinnostuneiden kesken keskustelemaan tietäjyydestä elävänä kulttuuriperintönä ja sen merkityksestä nykypäivänä. Tietäjäpäivien aikana pääsemme myös toteuttamaan ja kehittämään taitojamme monipuolisten työpajojen äärellä, halusitpa oppia lisää tulen taiasta, valmistaa uuden instrumentin, kerätä yrttejä, laulaa runoja tai itkeä ääneen. Shamaaniviulisti Tuomas Rounakari nostattaa sielujamme kesäisen Pielisen äärellä, ja voimme myös vain rentoutua ja tanssia yhdessä. Savusauna lämpeää, ja tunnemme löylyn. Tietäjäpäivät-tapahtuma on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa tulla mukaan. 

Tietäjäpäivien työpajojen teemat ovat “väen voiman” äärellä - opimme kokemuksellisesti lisää luonnollisestä väestä, mitä työstämme voi virrata ja jaamme oppimaamme toisillemme. 

Tietäjäpäivät järjestää Pielisen Tietäjäkeskus ry, jonka tehtävänä on vaalia perinteen nykyilmentymiä, syvää luontoyhteyttä ja toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Tietäjäpäivien avauksen jälkeen kuulemme  puheenvuoroissa ajatuksia tietäjyydestä elävänä kulttuuriperinteenä ja tietäjyyden paikasta nyky-yhteiskunnassa. 

Avajaispuheenvuorot::

  • kulttuurientutkija, taiteilija Outi Leiskuma

  • kulttuurintutkija, uskontotieteilijä Jaana Kouri

  • runoilija Ukko Kärkkäinen

Avauspuheenvuorojen jälkeen siirrymme paneelikeskusteluun. Paneeliin  on kutsuttu yllämainittujen lisäksi: 

  • Kirjailija Kaisa Peltola

  • Karhun kansan edustaja Miika Vanhapiha

  • Yrtti-asiantuntija, Sydänlanka ry:n puheenjohtaja Jenni Örn

  • Elokuvaohjaaja, Heinäveden muinaisseuran puheenjohtaja Mikko Keinonen

  • Taivaannaula ry:n hiisihankkeen vastaava, pohjoismaisen folkloristiikan väitöskirjatutkija  John Björkman

  •  Perinnekouluttaja, runonlauluja, Pielisen Tietäjäkeskus ry:n perustajajäsen Eero Peltonen

  • Kirjailija, Kalevan nainen Helena Nuutinen (TBC)

Paneelikeskustelun vetää Pielisen Tietäjäkeskus ry:n puheenjohtaja Helena Karhu. 

Lisäksi järjestämme työpajoja, joista voit lukea lisää alla olevasta alustavasta ohjelmasta.  Työpajojen pitäjinä ovat Eero Peltonen, Miika Vanhapiha, Jenni Örn, Juha Kuosmanen, Helena Nuutinen (TBC), Tuomas Rounakari ja Kaisa Peltola. Voit osallistua kolmeen 2-3 tuntia kestävään työpajaan viikonlopun aikana. Työpajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Lauantai-illan musiikista vastaa shamaaniviulisti Tuomas Rounakari. Tuomas Rounakari on  suomalainen viulisti, säveltäjä, etnomusikologi ja kouluttaja. Rounakari on tutkinut suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen rituaalista musiikkia sekä toiminut merkittävästi karjalaisen itkuvirsiperinteen elvyttäjänä. Vuonna 2022 hän julkaisi albumin nimeltä Bear Awakener.

Tapahtumassa on myös pohjoissavolaisen seppä-mestari Juha Kuosmasen taidenäyttely tietäjän varustuksista, jossa on hänen uniikkeja instrumenttejaan. Tapahtuma avataan Pielinen-nimisellä instrumentilla. 

TAPAHTUMAPAIKKA:

Tarina-aho, Kelvänsaari, Vuonislahti. Tarina-Aho on uniikki ulkoilmamuseon kaltainen aarre Pielisellä, keskellä Kolin kansallismaisemaa Kelvänsaaressa.  Kuljemme Kelvänsaareen Kolin satamasta.

 Pihapiiri koostuu kolmesta perinteisestä hirsirakennuksesta, jotka on alunperin valmistettu pohjoiskarjalaisena käsityönä ja myöhemmin siirretty Kelvänsaareen. Tarina-ahon nuorelle yrittäjäpariskunnalle ”Tarina-Aho on paikka joka yhdistää luonnon, Pielisen, mielenrauhan, asioiden yksinkertaisuuden sekä pohjoiskarjalalaisen perinteen. Saapuminen Tarina-Ahoon on kuin matka ajassa taaksepäin - kiireinen arki ja huolet jäävät mantereelle veneeseen astuessa.” Lisätietoja: https://www.tarinaaho.com/

Majoitus: 

Järjestämme majoitusta sekä Tarina-ahossa Kelvänsaaressa että Vanhan Koulun Majatalolla (https://www.vanhankoulunmajatalo.fi/) Kolilla. Varaamme majoituksen ensisijaisesti Tarina-ahosta, mutta huoneiden täyttyessä varaamme huoneet Vanhan Koulun Majatalolta. Tarina-ahossa on mahdollista myös telttailla.

Majoitus tapahtuu omilla liinavaatteilla, joskin tarvittaessa voimme vuokrata ne hintaan 12 €/setti (sis. Aluslakana, tyynyliina, pussilakana ja pyyhe). 

Ruokailut:

Tarina-Aho valitsee raaka-aineet tarkkaan ja tukee paikallista ja luonnonmukaista tuotantoa. Ruoka on kasvisruokaa, joskin saatamme tarjoilla Pielisen kalaa saatavuuden mukaan.

Venekuljetukset:

Kuljemme Kolin edustalla olevaan saareen Kolin satamasta. Reittimme kulkee Kolin huippujen edestä kansallispuiston jylhää saarijonoa seuraillen, nauttien samalla Pielisen sykähdyttävistä maisemista. Kuljetukseen mahtuu noin 10 henkeä kerrallaan, joten huomioithan, että odotusta satamassa saattaa olla. Venematkan kesto on noin 10-15 min säästä riippuen.

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖN TIEDOT:

Voit osallistua tapahtumaan koko viikonlopun ajan lauantai-sunnuntai, tai yhden päivän ajan. Osallistumismaksu on 50 EUR /hlö. Osallistumismaksu on sama sekä koko viikonlopun että vain yhtenä päivänä osallistuville.

Lapset 15 vuoteen asti maksutta ilman osallistumismaksua. Majoitus, ruokailut ja venematkat -40% (2 vuoteen asti vain 15 eur venemaksu).

Tämän lisäksi majoitus la-su täysihoidolla (sis. aamupala, lounas ja illallinen), saunominen ja venematkat saareen yht: 144 EUR (4-6 hengen huoneessa) tai 159 EUR (2-hengen huoneessa). Omalla telttamajoituksella 119 EUR.

Mikäli osallistut vain lauantaina tai sunnuntaina päiväselti, on ruokailut (la: lounas ja päivällinen, su: aamupala ja lounas), venematkat ja lauantaina sauna yht 85 EUR /hlö / päivä. Eli osallistumismaksun kanssa yhteissumma on päivältä 135 EUR. 

Kahden päivän osallistujille (ilman majoitusta) hinta on yht. 120€

Ilmoittautumislinkki:

Pielisen Tietäjäkeskuksen tapahtumien varaus- ja peruutusehdot näkyvät tästä.

 

Yhteydenotot:

info@tietajakeskus.org


ALUSTAVA OHJELMA:

Ohjelma voi tarkentua kevään myötä.

 Lauantaina 20.7.2024:

9.00 venematkat alkavat Kolin satamasta Kelvänsaareen

11.00-11.30 Seminaarin avaus, Sydänvoiman nostatus - yhteisöloitsu (Outi Leiskuma). 

Pielinen – instrumentti (Juha Kuosmanen)

Yhteissoittokannel (Hannu Koistinen)

11.30-12.00 Aikainpuu – Planetaarinen aikaviisastuminen, Outi Leiskuma

12.00-13.30 Lounas-tauko

13.30- 15.00 Seminaari jatkuu, puheenvuorot:

13.30-14.00 Elämän ja kuoleman ihmettelyä - runoilija ja tunnetaito-ohjaaja Ukko Kärkkäinen

14.00-14.30 Shamaanin polulla – Kokemuksia yhteistyöstä henkien kanssa, Jaana Kouri

14.30-15.00 Tauko

15.00-17.00 Paneelikeskustelu: Tietäjyyden yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkitys nykypäivänä

Keskustelijoina: Ukko Kärkkäinen, Outi Leiskuma, Jaana Kouri, Jenni Örn, Eero Peltonen, John Björkman, Miika Vanhapiha, Mikko Keinonen, Kaisa Peltola, Helena Nuutinen 

Vetäjänä Helena Karhu

Aikaa myös yleisökeskusteluun

Aikaa siirtymään ja tauko

17.00 -19.00 Työpajat:

1.) YRTIN VOIMA – Jenni Örn

Mitä ovat voimayrtit, mikä on sinun voimayrttisi, ja miten yrttien voimaa voidaan käyttää? Vastavuoroinen, kommunikoiva suhde luonnonkasvien kanssa luo perustan yrttien voiman kosketukselle. Tutkiva, utelias ja kuunteleva asenne yrttien suhteen avaa luontaisia kanavia niiden ymmärtämiseen ja niiden voiman tulkitsemiseen. Sinulla on aina ollut voimayrttejä, ja aina tulee olemaan. Minkä teeman tämän hetken voimayrtti tuo elämääsi? Yhdessä avoimesti tutkimme näitä kysymyksiä luonnossa kasvit ympärillämme.

2. ) LOITSUN VOIMA – Miika Vanhapiha

Työpajassa luomme katsauksen loitsuperinteemme taustalla olevaan maailmankuvaan. Käymme läpi joitain loitsuperinteemme ominaispiirteitä, sekä pohdimme omia yksilöllisiä tavoitteitamme loitsimisen osalta. Pohdimme mitä loihtiminen meiltä mahdollisesti vaatii, sekä mitä loihtiminen meille ehkä mahdollistaa. Tutustumme loitsuperinteemme sanastoon ja loihdinnassa usein käytettyyn kahdeksantavuiseen muotoon. Kurssin päätteeksi laadimme pienryhmissä tai yksittäin omia loitsuja, joita osallistujat voivat halutessaan esitellä muille.

3.) ÄÄNEN VOIMA – Kurkkulaulu-työpaja  Eero Peltonen

Kurkkulaulun työpajassa tutustumme kurkkulauluun Tuvasta, Mongolian ja Altai- vuoriston rajamailta. Perinne on tiettävästi syntynyt paimentolaisten matkiessa joen rannassa tai vuoren rinteillä eläimiä, tuulta, vettä ja muita luonnon ääniä. Kurkkulaulu pohjautuukin animismiin ja shamanismiin, mutta siihen on yhdistynyt myös tiibetinbuddhalaisia vaikutteita. Monet kokevat kurkkulaulun meditatiivisena, rentouttavana ja terapeuttisena. Työpajassa opimme tuvalaisen kurkkulaulun hengitystekniikan ja äänenmuodostuksen. Harjoittelemme tuottamaan ja kuulemaan yläsäveliä sekä tutustumme kurkkulaulun perustyyleihin, jotka ovat tuulen kaltainen höömei, huilumainen sygyt ja matalalta mörisevä kargaraa. Työpaja sopii kaikille äänestä, laulusta ja alkuperäiskansojen perinteistä kiinnostuneille.

4.) HILJAISUUDEN VOIMA – Kalevan nainen Helena Nuutinen

19.00 Illallinen

20.00 Musiikki-esitys: Shamaaniviulisti Tuomas Rounakari

21.00 Savusauna

 

Sunnuntaina 21.7.2024

07.30 -09.00 Aamiainen

09.00 Työpajat (3 h):

1. ) ALKUVOIMA – Juha Kuosmanen

Tutustutaan suhistinpuun voimaan. Suhistinpuu eli hyrrä tai pärrä. Työpajassa valmistetaan kahdesta puukappaleesta ja nuorasta ikiaikainen työväline mm. oppaiden & auttajien kutsumiseen.

2.) ROHDON VOIMA – Jenni Örn

Rohdosten käyttäminen, rohtoaminen on tila, jossa tiede ja taide yhdistyvät. Taitava rohtoaja on taiteilija, jolla on tietoa. Taito käyttää rohtoja syntyy intuitiivisen ja loogisen ajattelun yhteydessä. Rohto voi olla niin monessa muodossa kuin on rohdosten tekijöitäkin. Puun halaus voi olla rohdos, lehden asettaminen iholle, kastepisaralla otsan sively, yrttien hauduttaminen, savulla puhdistaminen tai kukkaseppeleellä kruunaaminen voi olla rohdos. Kaikkien rohtojen käyttöä ohjaa intentio, tarkoitus parantavaan vuorovaikutukseen. Meillä on kaikilla rohdosten käyttämisen voima, ja ihmisestä riippuen, ovat toiselle tietyt rohdokset ominaisempia käyttää. Tässä työpajassa pohdimme erilaisten rohdosten parantavaa voimaa, niiden moniultteisuutta ja valmistamme yhteisellä intentiolla rohdoksen maan antimia hyödyntäen ja kiittäen.

3.) ITKUN VOIMA – Tuomas Rounakari

Tuomas Rounakarin Itkuvirsi-työpajassa tutustutaan itkuvirsien historiaan ja merkitykseen eri kulttuureissa ja tehdään harjoitteita joiden avulla pääsee alkuun itkuvirsien tekemisessä. Työpajassa voit osallistua myös kollektiiviseen itkuvirteen, jonka aihe löydetään yhdessä työpajan aikana. 

4.) SIELUN VOIMA - Kaisa Peltola (TYÖPAJA ON TÄYNNÄ)

Sielun voima on luonnonvoimaa ja luomisvoimaa  - kesyttämätöntä ja elävää. 

Sielun voima on väen voimaa  - sielu on ekosysteeminen ja ekosomaattinen. 

Todellinen sielullistuminen edellyttää kytkeytymistä omalle paikalleen Gaian ekosysteemiin. Vasta tämän yhteyden myötä sielun eri aspektit alkavat pikku hiljaa todella asettua, tulla kotiin ja avaudumme suoran, ekosysteemisen tietoisuuden ja tietämisen kanaville. 

Meidän on tietoisesti valittava sielu, valittava elää sieluyhteydessä ja sielutietoisuuden ohjaamana. Mutta kun näin teemme, sielu alkaa avamaan alkemiaansa - kullakin omansa lailla. 

Ruumissielu - Itse-sielu - Haltija sielu  - mitä nämä sielun erilaiset aspektit oikein ovat? 

Tutkimme työpajassa näitä kysymyksiä yhdessä kokemuksellisesti, systeemisen konstellaation avulla. 

12.00-13.30 Lounas

13.30 Työpajat jatkuvat (2 h)

1.) TULEN VOIMA – Miika Vanhapiha

Tutustumme uskomusperinteemme käsityksiin tulesta, sekä kitkatulimenetelmien korostuneeseen asemaan "pyhän tulen" sytyttämisessä. Käymme läpi kitkatulimenetelmissä käytettyjä luonnonmateriaaleja, sekä eri kitkatulimenetelmien vaatimia kädentaitoja. Tutustumme kitkatulimenetelmistä pinnallisella tasolla ainakin käsiporauksen, tuliauran, sekä tulisahan käyttöön. Valmistamme tuohirullan eli ns. linnunpesän, joita käytämme kurssilla kitkatulien sytyttämiseen. Harjoittelemme pienryhmissä tulen sytyttämistä käsiporausmenetelmällä, ehkä myös tulisahalla. Käymme läpi kitkatulen luomiseen liittyviä käytännön vinkkejä ja neuvoja. Kurssin loputtua jokainen on luonut joko yksin tai osana ryhmää tulet kitkalla.

2.) RUNON VOIMA – Eero Peltonen

Runolaulun työpajassa opimme ilmaisemaan itseämme tavalla, joka on ollut osa itämerensuomalaisten perinnettä jo kahden vuosituhannen ajan. Luomme laulun ja runon voimalla yhteyden tuohon muinaiseen maailmankuvaan, elämäntapaan, myyttiseen tietoon ja maagiseen ajatteluun. Liitymme esivanhempiemme punomaan runonlaulajien ketjuun. Opimme laulamaan runoa kuin huomaamatta; vokaaleilla leikitellen, sointuisia sanoja yhteen sommitellen ja esilaulajan runosäkeitä toistaen. Nostamme omaa ja yhteistä luontoamme laulamalla myyttisestä kultapyörätammesta sekä karhun, tulen, maailman ja löylyn synnystä.

3.) ALKUVOIMA – Juha Kuosmanen

Tutustutaan suhistinpuun voimaan. Suhistinpuu eli hyrrä tai pärrä. Työpajassa valmistetaan kahdesta puukappaleesta ja nuorasta ikiaikainen työväline mm. oppaiden & auttajien kutsumiseen.

4.) HIIDEN VOIMA - John Björkman

Kansanuskon pyhät luonnonpaikat. Millaisia ne ovat ja miten niitä voi löytää?

Taivaannaula ry:n hiisihanke on vuodesta 2013 hakenut tietoa Suomen pyhistä luonnonpaikoista sekä kartoittanut niiden sijainteja ja nykytilaa. Tietoa on kertynyt sadoista paikoista, mutta kartoitustyö on käytännön syistä keskittynyt alueille joissa aktiivisia kartoittajia asuu. Työpajassa käydään ensin läpi yleisesti pyhien paikkojen piirteitä ja niihin liittyviä tapoja ja uskomuksia. Sen jälkeen perehdytään siihen, miten voi etsiä tietoa oman paikkakuntansa pyhistä luonnonpaikoista ja miten niitä voi paikantaa.

15.30- 17.00 Päätösjuhla: Voiman lahjat, kiitosrituaali yhteisenä väenveistoksena (Outi Leiskuma), yhteissoittokannel (Hannu Koistinen), Pielinen-instrumentti (Juha Kuosmanen).

17.00 Paluumatka veneellä Kolin satamaan

ESIINTYJÄT JA OHJAAJAT: 

Tapahtuman esiintyjien ja panelistien kuvaukset löydät tästä: 

John Björkman on Taivaannaula ry:n hiisihankkeen vetäjä sekä pohjoismaisen folkloristiikan väitöskirjatutkija Åbo Akademissa. Björkmanin väitöskirjatutkimus käsittelee Lounais-Suomen kansanuskon pyhiä paikkoja osana kylämaiseman tilallista järjestystä.





Helena Karhu on pohjoiskarjalainen shamaaniuden opettaja, Pielisen Tietäjäkeskus ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja. Helenan väitöskirjatutkimus käsittelee shamaaniuden uudelleenkäsittämistä Suomessa.

Mikko Keinonen on heinäveteläinen elokuvaohjaaja ja Heinäveden Muinaisseura ry:n puheenjohtaja.

Jaana Kouri tutkii shamanismia ja on itse harjoittanut ja opettanut shamanismia useita kymmeniä vuosia.











Juha Kuosmanen on taidekäsityöläinen. Hän kertoo: “25 vuoden ajan olen matkannut käsittäjänä hengessä ja aineessa. Tuoden. Tulkiten mm. Kalevalan mysteereitä.” Juha on mestariseppä, joka luo ainutlaatuisia, ennennäkemättömiä soittimia. Tietäjäpäivät avataan hänen soittimellaan nimeltä “Pielinen”.

Kuva: Ukko Neljän Tuulen leiriltä kesällä 2022. Sammatti: foto Yrjö Norling.





Ukko Kärkkäinen on runoilija, työnohjaaja, tunneprosessien valmentaja, hyvän elämän ja mielenrauhan koutsi. Ukko kertoo: “Olen saanut kulkea monen ihmisen rinnalla itseksi tuleminen polulla.  Pitkä on ollut matkani, lähtien yli neljäkymmentä vuotta sitten geofysiikan tutkimuksesta. Pohjoisesta kotoisin olevana ovat vieläkin sielunmaisemiani nämä silloiset tutkimusalueet Käsivararren Lapissa, Ruossakerolla.”



Outi Leiskuma

Outi Leiskuma on kulttuurientutkija FM, taiteilija ja pohjoinen päivänpitäjä Maya Aj Q’ij. Hän on perehtynyt alkuperäiskansojen viisausperinteisiin eri puolilla maailmaa, erityisesti Guatemalan K’iche’ Mayojen päivänpitäjien aikaviisauden perimyslinjaan, johon hänet on initioitu. Löydät lisää tietoa hänen taiteilija-tutkijan työstään ja mystikon polustaan Nordic Hummingbird -sivustolta. 


Helena Nuutinen

FM, Logonomi, Kalevan Nainen, Luontoyhteysohjaaja,  Hiljaisuuden retriitin ohjaaja. Helena on 73-vuotias kolmen lapsen äiti, esiintyvä taiteilija, kirjailija, yrittäjä ja vuoden 2014 alusta jäänyt eläkkeelle äidinkielen ja vuorovaikutustaidon opettajan työstä.  Luonto kertoi hänelle jo aivan nuorena, että oli tullut aika jatkaa esiäitien viitoittamalla polulla. Rakkaus vanhaan viisauteen heräsi aluksi metsästä ja kansanrunojen trokee-mitasta ja laajeni tarinoihin, myytteihin ja itkuvirsiin. Hän on toteuttanut 14 monologinäytelmää, joiden joukossa on kansanruno- ja - tarinatekstien lisäksi suomalaisten runoilijoiden ja kirjailijoiden sekä Vanhan testamentin tekstejä. Aluksi toteuttamiensa ensi-iltaesitysten jälkeen hän on esittänyt niitä perhejuhlissa, kulttuuritilaisuuksissa,  yrityskokoontumisissa ja tyky-päivissä.

Tunnemme Helenan myös hänen kirjoittamastaan Puukuiskaaja -teoksesta (2021, Basam Books). Aiemmat teokset: Pyhä yksinkertaisuus (kirja + 2xcd) (2013, Mielenkieli), Unta kuolemasta – iltasatuja sinulle ja minulle, jotka tiedämme kuolevamme (teos, työkirja ja cd) (2018, Mielenkieli), Peili näkee (Runoteos, 2018, Mediapinta) 

Kaisa Peltola

Kaisa Peltola on henkisen kasvun ohjaaja sekä kirjailija. Lokakuussa ilmestyvä Kun sielu palaa -teos jatkaa siitä, mihin Häpeän Alkemia päättyy, ja käsittelee sielullistumista niin yksilötasolla kuin kollektiivisesti. 

Eero Peltonen

Olen runolaulaja, perinnekouluttaja, pohjoisen ja itämerensuomalaisen runolaulu- ja parannusperinnön soihdunkantaja. Opetan runo- ja kurkku- ja loitsulaulua, kansanrunoutta, tarinankerrontaa, ja itsetuntemusta. Johdatan juurille käyttämällä voimakeinoja - laulun, sanan ja myytin mahtia.

Tuomas Rounakari on suomalainen viulisti, säveltäjä, etnomusikologi ja kouluttaja. Rounakari on tutkinut suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen rituaalista musiikkia sekä toiminut merkittävästi karjalaisen itkuvirsiperinteen elvyttäjänä. Vuonna 2022 hän julkaisi albumin nimeltä Bear Awakener.







Miika Vanhapiha

Olen perinnekäsitöiden sekä esimetallikautisen eränkäynnin tuntija.
Väenuskoisena ja väentapaisena parantajana yhdistän vanhakantaista noitaperinnettämme myöhemmin kehittyneeseen tietäjyyteen. Nostaessani luontoa ja ryhtyessäni osaajan tekoihin, turvaudun sanaväen ohella kannukseeni ja rahistimiini, myrrystävään loihtimiseen, haltioituvaan intomieheyteen, sekä yksinkertaiseen kahdeksantavuiseen noitalauluun. Karhun väki on noitatoimissani ja tietomiehen teoissani aina läsnä. Karhunpalvonta on kiinteä osa elämääni.
Kartan talonpoikaisaikakauden mielikuvaa noidista pahantekijöinä. Sen sijaan samaistun syrjäseutujen ja pohjoisen ikivanhaan ajatteluun, jonka mukaan noita on pohjanperuille tai tuonilmaiseen käyvä parantaja, joka jumalilta, haltijoilta ja muulta luonnonväeltä saamiensa keinojen avulla auttaa ihmisiä.
Heimotaustani on Meänmaan lohirikkaassa Tornionjokilaaksossa, sekä Ylä-Savon erämailla. Olen yksi Karhun kansan perustajajäsenistä.

Jenni Örn on Sydänlanka ry puheenjohtaja, yrttien tuntija, kiinalaisen lääketieteen sekä kukka ja yrttiterapian harjoittaja, käsityötieteen opiskelija.

ILMOITTAUDU TAPAHTUMAAN TÄSTÄ:

Tapahtumaa tukee:

View Event →
Perinteinen verikuppaaja-jatkokurssi
Sep
6
to Sep 8

Perinteinen verikuppaaja-jatkokurssi

PERINTEINEN VERIKUPPAAJA II - JATKOKURSSI

pe-su 6.-9.9.2024

Kestikievari Herranniemi, Vuonislahti



Tervetuloa ”pahan veren poistajille” perinteisen verikuppauksen jatkokurssille Vuonislahteen, Pohjois-Karjaan! Tämä on jatkokurssi Sanna-Kaisa “Ratanaula” Ilmarisen peruskurssille, oletpa käynyt sen yhdistyksen kurssilla tammikuussa 2024 tai aiemmin toisessa kurssipaikassa. 

Jatkokurssilla laajennetaan kuppaushoitoa ja  syvennetään yhteyttä kupparin ja kupattavan välillä :

*Tunnustellaan yhdessä miten suomalaiseen verikuppausperinteeseen kuuluva kuppaushieronta tai jokin muu ennen verikuppausta tehtävä hoito vaikuttaa hoitokokonaisuuteen.

*Istuinkuppauksen yhteydessä kupataan myös olkapäitä ja polvia. 

*Tehdään suomalaiseen verityöhön kuuluvaa rassausta eli pohkeiden kassausta. 

* Tutkaillaan Kuppausajankohtia vuodenaikojen ja kuun vaiheiden mukaan🌛

Kurssilaiset saavat todistuksen suoritetusta kurssista. 

Opettajana on yksi Suomen kokeneimmista kuppareista ja kuppauksen opettajista, Sanna-Kaisa ”Ratanaula” Ilmarinen, joka saapuu opettamaan Pohjois-Karjalaan ensimmäistä kertaa. Hän on toiminut helsinkiläisen Kotiharjun saunan kupparina vuosina

2000-2007 sekä helsinkiläisen Sauna-Arlan kupparina vuosina 2007-2022. Nykyisin Sanna-Kaisa toimii Hermannin saunassa Helsingissä. Sanna tekee kuppauksen ohessa jäsenkorjausta sekä meridiaanien käsittelyä. Nämä taidot ja kokemukset tekevät kurssistakin monipuolisemman.

Sanna on pitänyt useita kuppauskursseja eri puolilla Suomea (erityisesti vuosittain Frantsilan hyvän olon keskuksessa) sekä Eestissä ja Liettuassa.

Kurssien pitäminen on Sannalle rakas elämäntehtävä ja hän haluaakin elvyttää kuppaustietoa ja -taitoa.

Kuppaus elää kukoistuskauttaan jälleen ja uusia kuppareita tarvitaan, koska vanha tieto ei saa hävitä.

Video, jolla Sanna-Kaisa ”Ratanaula” Ilmarinen esittelee kuppauskirveitään: https://www.youtube.com/watch?v=IQFBz2V5Ndk

KURSSIPAIKKA:

Tule Kolin kansallismaisemaan Pielisen rannalle nauttimaan maalaistunnelmasta. Iloitsemme perinteikkään kestikievarin maukkaasta maalaisruoasta, kotoisista huoneista ja välittömästä karjalaisesta tunnelmasta. Herranniemi sijaitsee keskellä kauneinta Pohjois-Karjalaa Lieksassa, Vuonislahden kulttuurikylässä Pielisen äärellä Kolin vastarannalla. Jäätien avauduttua matka Kolille lyhenee 15 kilometriin. Vuonislahti sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Voimme tarvittaessa koordinoida kimppakyytejä Joensuusta. 

Kestikievari Herranniemi, Vuonislahdentie 185, 81590 Vuonislahti, Puh. 0400 482 949, http://www.herranniemi.com/

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Kurssimaksu on 180 EUR yhdistyksen jäsenet / 200 EUR ei-jäsenet. 

Tämän lisäksi majoitus puolihoidolla (kaikki ateriat perjantain illallisesta sunnuntain lounaaseen, paitsi lauantain lounas omin eväin) alkaen perjantain majoittumisesta päättyen sunnuntain lounaaseen on 144 EUR (sis ALV), joka maksetaan suoraan Kestikievari Herranniemeen. Myös 1-hh saatavilla lisämaksusta: 16 EUR /vrk. 

Ilmoittautuminen: 

Ilmoittautua voi tästä linkistä:

Mikäli et onnistu lähettämään ilmoittautumista yllämainitun linkin ja lomakkeen kautta, voit ilmoittautua vaihtoehtoisesti spostitse: info@tietajakeskus.org 


View Event →
KEKRI
Oct
5
to Oct 6

KEKRI

Kekri-perinnejuhla järjestetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Varaa ajankohta kalenteriisi! Julkaisemme tapahtuman toukokuussa. Tällä hetkellä etsimme taiteilijoita tapahtumaan:

HAKU TAITEILIJOILLE JA MUUSIKOILLE KEKRI-TEEMALLA

Pielisen Tietäjäkeskus ry. järjestää Kekri-perinnejuhlan Nevalan luontotilalla Kolin kupeessa Kontiolahdella la-su 5.-6.10.2024.

 

Kutsumme kolmea taiteilijaa tai muusikkoa luomaan Kekri-juhlien sisältöä Kekri-työryhmän ja Nevalan tilan suunnitteleman perinnejuhlan sisälle. Korvaamme matkat ja majoituksen, sekä 500 EUR palkkion. Ensisijaisesti toivomme pohjoiskarjalaisia taiteilijoita tapahtumaan, sekä yhdistyksen jäsenistön ehdotuksia. Sisältö voi olla esim. kantele- tai jouhikko-musiikkia, Kekri-perinteisiin liittyvää ohjelmaa, tai vaikkapa teemaan sopivaa runoutta. Tarjottavan teeman tulee liittyä Kekrin rituaaleihin ja tunnelmaan. Tapahtumaa tukee TAIKE.

 

Lähetä ehdotuksesi 1.5. mennessä osoitteeseen info@tietajakeskus.org

View Event →

Pielisen Tietäjien Lukupiiri: JUURILLA
May
7

Pielisen Tietäjien Lukupiiri: JUURILLA

Pielisen Tietäjien Lukupiiri 7.5. klo 18.00:

Anni Inkeri Korhonen: J U U R I S Y Y T

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

Lukupiirissä on seuraavaksi käsittelyssä yhdistyksemme jäsenen, yläkarjalaisen Anni Korhosen uutuusteos JUURISYYT. Kirjaa ei ole tarvinnut lukea ennakkoon, vaan tutustumme mistä siinä on kyse, ja keskustelemme karjalaisesta ruokaperinteestä.

Juurisyyt-teoksen sivuilla karjalainen ruoka esitellään Annin vahvan manifestin kera tämän päivän elämään sovitettuna. Kuvat ja ilmeen teokseen loihti Sami Repo, mies Suomen rouheimpien ruokakirjojen takaa. Annin tarinat tekstin muotoon muovaili ilomantsilaistunut sanataituri Terhi Ilosaari.

Mukana on noin 50 Annin parasta ja jatkuvassa käytössä olevaa ruokaohjetta. Teoksen ohjeet eivät ole vain ruokaohjeita, vaan talutuksia jokaisen ruokalajin tunnelmaan. Työryhmä on sitonut sivut japanilaista tekniikkaa pohjoiskarjalaisittain mukaillen käsityönä tulevia lukijoita lämmöllä ajatellen. Lukija ei siis saa käsiinsä joka-hyllyn- keittokirjaa, vaan ainutlaatuisen taideteoksen. Teoksia on valmistettu 1000 numeroitua kappaletta.

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:

 

Salasana: Pielinen

Lukupiiri on maksuton ja kaikille avoin. Olemme toki iloisia kaikista, jotka haluavat liittyä halutessaan Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys 

Tervetuloa mukaan lukupiiriin joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen!


View Event →
Online-nuotiopiiri: Äiti Maan päivä
Apr
22

Online-nuotiopiiri: Äiti Maan päivä

Online-nuotiopiiri: Äiti Maan päivä

ma 22.4.2024 klo 18:00

Äiti Maa, Maaemo, maapallo. Yhteinen kotimme, elämän antaja ja kannattelija, jonka hyvinvoinnista kaikki lajit olemme riippuvaisia.

 YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi, jotta muistaisimme arjessamme elää harmoniassa luonnon kanssa. Teemapäivä syntyi vuonna 2009, mutta päivän historia ulottuu ympäristönsuojelun ja ympäristöliikkeen alkuaikoihin 1970-luvulle.

Tule mukaan kuulemaan ja jakamaan Äiti Maan päivän tarinaa ja luomaan omat rituaalisi päivän viettämiselle. Johdattelijoinasi toimivat Tietäjäkeskuksen hallituksen puheenjohtaja Helena Karhu ja hallituksen jäsen Eeva Koponen.

Juhlistamme päivää yhteisellä online-nuotiopiirillä. Online-nuotiopiirit ovat kaikille yhdistyksen jäsenille avoimia maksuttomia keskustelutilaisuuksia, jotka voivat sisältää pieniä alustuksia, meditaatioita tai muuta yhteisille nuotiotulille johdattelevaa. Piirien tavoitteena on tutustua toinen toisiimme, antaa yhdistykselle kasvot ja kehittää sen toimintaa tarinoiden.

 

Käytännöntiedot:

Tapahtuma on maksuton kaikille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

ZOOM-linkki:

Salasana: Pielinen

Zoom-ohjelma on maksuton osallistujille.

Online-nuotiopiirit ovat erityisesti yhdistyksen jäsenille, vaikka kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Voit mieluusti halutessasi tukea Pielisen Tietäjäkeskuksen toimintaa ja liittyä jäseneksi. Lisätiedot tästä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

View Event →
Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Rituaalikirja. Etsijän opas
Feb
27

Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Rituaalikirja. Etsijän opas

Pielisen Tietäjien Lukupiiri

tiistaina 27.2.24 klo 18.00: Rituaalikirja. Etsijän opas.

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

Helmikuun lukupiirin kirjana on Reetta Rannan Rituaalikirja. Etsijän opas. SKS Kirjat, 2023.

Löydä rituaalien voima arjessasi yhdessä Reetta Rannan kanssa.

Kaipaatko merkityksellisyyttä ja juurevuutta? Milloin on aika levätä, aika uudistua tai päästää irti? Rituaalikirja on käsikirja sinulle, joka haluat palauttaa harmonian ja pyhyyden arkeesi. Se on opas itseään etsiville, luonnosta vieraantuneille ja yhteyttä kaipaaville.

Muinaiset kulttuurit ja alkuperäiskansat ymmärsivät luonnon voiman ja sen vaikutuksen elämäämme. Laulut, runot ja taiat ovat auttaneet siirtymään elämänvaiheesta toiseen. Rituaalikirja kutsuu herättämään henkiin unohtuneita perinteitä ja aloittamaan uusia. Luo omia rituaaleja, jotka vahvistavat yhteyttäsi luontoon, vuodenkiertoon ja omaan sisimpääsi.

Reetta Ranta (MA) on tarinankertoja, valmentaja ja media-alan yrittäjä. Hänen kutsumuksenaan on toimia siltana ikiaikaisen viisauden ja modernin maailman välillä ja auttaa kanssakulkijoitaan löytämään tie takaisin kotiin - siis luontoon. Reetta tunnetaan myös Sauna Sisters -tapahtumista ja Metsien kätkemä -tv-sarjasta, joka yhdistää luontoretkeilyä ja mytologiaa.

Tule kuuntelemaan Reetta Rannan alustusta ja keskustelemaan siitä, miten tuoda rituaalien voima omaan arkeesi. Kirjan lukeminen ei ole edellytys lukupiiriin osallistumiselle.

Lukupiirin ohjaa yhdistyksen hallituksen jäsen Eeva Koponen.

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:

https://us02web.zoom.us/j/82036927440?pwd=U1hiZkJrSFJWbmhVV09oUjNCcS9zQT09

Salasana: Pielinen

Lukupiiri on maksuton, mutta toivomme, että osallistujat liittyvät Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tervetuloa mukaan lukupiiriin!

View Event →
Vuosikokous
Feb
20

Vuosikokous

KOKOUSKUTSU

PIELISEN TIETÄJÄKESKUS RY:N VUOSIKOKOUS 2024

AIKA: Tiistaina 20.2.2024 klo 18.00

PAIKKA: ONLINE Zoom-ohjelman kautta

Linkki kokoukseen:

Salasana: Pielinen

Tervehdys kaikille ja hehkuvaa täydenkuun aikaa! 

Tässä saatekirjeemme yhdistyksen kokoukseen, jonka jälkeen löydät kokouksen asialistan.

On uuden vuosikokouksen aika! Juhlimme yhdessä kulunutta vuotta 2023, sekä luotsaamme voimaa tähän alkaneeseen vuoteen, jossa yhdistyksemme tehtävä edistyy mm. tulevien perinnejuhlien, kurssien ja Tietäjäpäivien muodossa. Yhdistys linjasi missiokseen kesäkokouksessaan: 

Pielisen Tietäjäkeskus ry vaalii perinteen nykyilmentymiä, syvää luontoyhteyttä ja toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Yhdistyksellämme oli vuonna 2023 lähes 100 jäsentä, ja voimme vuosikertomuksesta lukea hurjan aktiivisesta vuodesta. Lämmin kiitos kaikille yhdistysaktiiveille, tapahtumiin osallistuneille sekä jäsenmaksulla ja lahjoituksilla yhdistystä tukeneille! Yhdistyksemme sai myös tukea ja suurlahjoituksia Taiteen edistämiskeskukselta, Joensuun ja Lieksan kaupungeilta, sekä lakanneelta Kultaisen Planeetan Säätiön tukiyhdistykseltä. 

Toivomme, että mahdollisimman moni jäsen tulisi läsnäolevaksi vuosikokoukseen tiistaina 20.2. klo 18, jotta äänenne, läsnäolonne, toiveenne ja ajatuksenne tulisivat mahdollisimman hyvin kuulluksi tulevana vuotena. Lisäksi yhdistykselle on elintärkeää, että yhdistyksen hallituksessa on tarpeeksi voimavaroja ja yhteistä viisautta luotsata tätä yhdistystä. Kaipaamme lisävoimia työhömme: Olisitko sinä valmis olemaan apuna? On tärkeää, että yhdistyksemme on jäsentensä näköinen ja kaikilla on merkitystä! <3 Kiitos myös kaikille kannatusjäsenille, jotka kannattavat toimintaamme yhdistyksen ystävinä, mutta kenties seuraavat hiljaisemmin taustalla. Kiitos kaikille!

Kaikki jäsenet tulevat saamaan luettavakseen toimintakertomuksen 2023 ja -suunnitelman 2024 lähempänä kokousta. Ne tulevat löytymään myös kotisivuilta.

VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA:

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 

1. kokouksen avaus 

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto 

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet 

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa 

Tervetuloa yhdistyksen vuosikokoukseen!

Ystävällisin terveisin 

Pielisen Tietäjäkeskus ry:n hallitus

View Event →
PERINTEINEN VERIKUPPAAJA - KURSSI
Jan
19
to Jan 21

PERINTEINEN VERIKUPPAAJA - KURSSI

PERINTEINEN VERIKUPPAAJA - KURSSI

pe-su 19.-21.1.2024

Kestikievari Herranniemi, Vuonislahti


HUOMIO! ***Tämä kurssi on nyt täynnä. Jonotuslistalle voi ilmoittautua info@tietajakeskus.org. Mikäli kiinnostusta tällaiselle kurssille on enemmän, voimme järjestää toisen kurssin uudelleen. Kaikki ilmoittautuneet ovat saaneet sähköpostia.***


 

Tervetuloa tuleville ”pahan veren poistajille” perinteisen verikuppauksen kurssille Vuonislahteen, Pohjois-Karjaan! Tällä kurssilla opimme verikuppauksen perinnettä saunan äärellä. Kurssilaiset saavat todistuksen suoritetusta kurssista.

Opettajana on yksi Suomen kokeneimmista kuppareista ja kuppauksen opettajista, Sanna-Kaisa ”Ratanaula” Ilmarinen, joka saapuu opettamaan Pohjois-Karjalaan ensimmäistä kertaa. Hän on toiminut helsinkiläisen Kotiharjun saunan kupparina vuosina

2000-2007 sekä helsinkiläisen Sauna-Arlan kupparina vuosina 2007-2022. Nykyisin Sanna-Kaisa toimii Hermannin saunassa Helsingissä. Sanna tekee kuppauksen ohessa jäsenkorjausta sekä meridiaanien käsittelyä. Nämä taidot ja kokemukset tekevät kurssistakin monipuolisemman.

Sanna on pitänyt useita kuppauskursseja eri puolilla Suomea (erityisesti vuosittain Frantsilan hyvän olon keskuksessa) sekä Eestissä ja Liettuassa.

Kurssien pitäminen on Sannalle rakas elämäntehtävä ja hän haluaakin elvyttää kuppaustietoa ja -taitoa.

Kuppaus elää kukoistuskauttaan jälleen ja uusia kuppareita tarvitaan, koska vanha tieto ei saa hävitä.

Video, jolla Sanna-Kaisa ”Ratanaula” Ilmarinen esittelee kuppauskirveitään:

 

ALUSTAVA KURSSIOHJELMA:

 

Perjantaina:

Kurssi alkaa klo 17.00 illallisella

klo 18.00 Kurssilaisten ja opettajan esittely. Pielisen Tietäjäkeskuksen tervehdys kurssilaisille. Kurssin alustava luento: Pahan veren poisto: Hoitotyöstä ja kansanparannuksesta tietoa. Kuppaus ennen ja nyt. Kuppauksen vaikutukset ja kontraindikaatiot.

 

Lauantaina:

08.00 Aamupala kestikievarin salissa

09.00 Kuppaus tapahtumana ja kuppaustarvikkeet. Tarvikkeiden desinfiointi.

Kurssin ensimmäinen kuppaus eli opettaja antaa jollekin näytehoidon ja kurssilaiset alkavat harjoitella.

12.00 Lounas (Huom: Omat eväät!)

-Tauko –

14.00 Kuppauspisteiden valinta ja vaikutukset. Kuppaus ajankohtien valinta, mistä vielä tarkemmin II osiossa.

Kurssilaiset pääsevät kuppaamaan toisiaan.

17.00 Illallinen kestikievarin salissa

 

Sunnuntai

08.00 Aamupala

09.00 Kuppaukset jatkuvat. Suojaloitsut ja rituaalit kuppauksessa.

12.00 Lounas

13.00 Todistusten jako ja loppupiiri

14.00 Kurssi päättyy ja kotiinlähtö

 

KURSSIPAIKKA:

Tule Kolin kansallismaisemaan Pielisen rannalle nauttimaan maalaistunnelmasta. Iloitsemme perinteikkään kestikievarin maukkaasta maalaisruoasta, kotoisista huoneista ja välittömästä karjalaisesta tunnelmasta. Herranniemi sijaitsee keskellä kauneinta Pohjois-Karjalaa Lieksassa, Vuonislahden kulttuurikylässä Pielisen äärellä Kolin vastarannalla. Jäätien avauduttua matka Kolille lyhenee 15 kilometriin. Vuonislahti sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Junalla pääsee kävelymatkan päähän kestikievaria Vuonislahden asemalle. Voimme tarvittaessa koordinoida kimppakyytejä Joensuusta.

Kestikievari Herranniemi, Vuonislahdentie 185, 81590 Vuonislahti, Puh. 0400 482 949, http://www.herranniemi.com/

 

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Kurssimaksu on 180 EUR yhdistyksen jäsenet / 200 EUR ei-jäsenet.

Tämän lisäksi majoitus puolihoidolla (kaikki ateriat perjantain illallisesta sunnuntain lounaaseen, paitsi lauantain lounas omin eväin) alkaen perjantain majoittumisesta päättyen sunnuntain lounaaseen on 152 EUR (sis ALV), joka maksetaan suoraan Kestikievari Herranniemeen. Myös 1-hh saatavilla lisämaksusta: 19 EUR /vrk.

Varaus- ja peruutusehdot: https://www.tietajakeskus.org/ehdot

Ilmoittautuminen:

***Tämä kurssi on nyt täynnä. Jonotuslistalle voi ilmoittautua info@tietajakeskus.org. Mikäli kiinnostusta tällaiselle kurssille on enemmän, voimme järjestää toisen kurssin uudelleen. Kaikki ilmoittautuneet ovat saaneet sähköpostia.***

 

 

View Event →
Pielisen Tietäjien Lukupiiri
Dec
11

Pielisen Tietäjien Lukupiiri

Pielisen Tietäjien Lukupiiri 11.12.23. klo 18.00: Ikimetsien sydänmailla

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

Lukupiirissä on seuraavaksi käsittelyssä Mikko Kamulan Metsän kansa-sarjan 1. osa Ikimetsien sydämailla.

 "Äkkiä Heiska kavahti taaksepäin. Naisen selässä oli jotain kovaa ja kyhmyräistä. Hän tuijotti Heiskaa kaipaavasti mutta selvästi varuillaan, olkapäät jännittyneinä. Muistutti jälleen villiä kissaeläintä. Silloin Heiska ymmärsi. Nainen ei ollut ihminen."

Mitä tiedät suomalaisesta mytologiasta? Metsänhaltijoita, maahisia, jättiläisiä, noitia, tietäjiä ja nykyään jo lähes unohtuneita jumalia. Millaista elämä oikeasti oli keskiajalla? Entä jos vanhat myytit olisivatkin totta?

Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan, joka kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Vanhin poika Heiska haaveilee sankariteoista erämiehenä, Varpu odottaa kesällä järjestettäviä Ukon vakkajuhlia, ja Tenho on kiinnostunut tietäjien taioista ja metsän salaperäisistä olennoista. Kaikki tämä unohtuu, kun lappalaisnoidan nostattama karhu hyökkää perheen kimppuun. Kodinhaltija puolustaa omiaan, mutta kontio onnistuu silti viemään mukanaan vastasyntyneen Mielon. Juko Rautaparta vannoo kostoa.

Romaanissa todellinen historiankirjoitus ja ikivanha kansanusko kietoutuvat toisiinsa. Myytit ja uskomukset heräävät eloon eepoksessa, joka liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla. Kiehtova tarinankerronta ja kulttuurintutkimus yhdistyvät tavalla, jota ei ole aiemmin Suomessa nähty.”

” Mikko Kamula (s. 1982) on tutkinut koko aikuisikänsä suomalaista kansanperinnettä ja vanhoja uskomuksia, eikä vuosituhanteen vaihteessa aloitetulle retkelle näy loppua. Hän vaeltaa mielellään tuhansien järvien maassa ja kuvittelee, millaisena muinaiset suomalaiset ovat metsämme nähneet.”

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä: https://us02web.zoom.us/j/81370945658?pwd=SEFocy9TVUtUR0ptQVMrdmwwWmFHdz09

Salasana: Pielinen

Lukupiiri on maksuton ja kaikille avoin. Olemme toki iloisia kaikista, jotka haluavat liittyä halutessaan Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tervetuloa mukaan lukupiiriin joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen!

View Event →
Pirtanauha kurssi Nevalan luontotilalla, Kolin kansallispuiston kupeessa
Nov
26

Pirtanauha kurssi Nevalan luontotilalla, Kolin kansallispuiston kupeessa

Pirtanauha kurssi Nevalan luontotilalla, Kolin kansallispuiston kupeessa sunnuntaina 26.11.2023 klo 10-16

 

Kurssipaikka: Nevalan luontotila, Heraniementie 69b, 81160 Romppala (Kontiolahti)

 

Marraskuun hämärässä on mukava kokoontua yhteen kädentaitojen äärelle lämpimään hirsitupaan. Pirtanauhat ovat vanhaa käsityöperinnettä ja nauhojen väritys ja kuviointi on voinut kertoa monenlaista kantajastaan, kuten asuinpaikkakunnan tai sivilisäädyn.

 

Kurssilla pääset suunnittelemaan omanlaisesi pirtanauhan, luomaan siihen loimen sekä pääset alkuun pirtanauhan tekemisessä.

 

Pirtanauhan voit suunnitella esimerkiksi vyöksi, laukun olkaimeksi, rannekoruksi, koristenauhaksi, mielikuvitus vain on rajana!

Voit miettiä mihin käyttöön haluat pirtanauhan tehdä ja mitä haluat sillä kertoa.

 

Kurssimaksu sisältää opetuksen, villalangat pirtanauhaa varten sekä kasvislounaan.

 

Tarvitset mukaasi oman pirtalaudan ja sukkulan.

Jos sinulla ei vielä ole pirtalautaa, pirtalautoja voit tilata esimerkiksi:

 

https://laurilan.net/p825-nauhankudontapirta-fi.html

 

https://kauppa.toika.com/product/188/nauhapirta-59-langalle19-cm

 

https://holvi.com/shop/ekorisainverstas/product/cfb96c1fc3c12352eef71cd7b760ea0c/

 

https://taitoshop.fi/tuote/puinen-kotimainen-nauhapirta/

 

Kurssihinta: Pielisen Tietäjäkeskuksen yhdistyksen jäsenille 60 EUR / ei-jäsenille 80 EUR. Kurssimaksu sisältää opetuksen, villalangat pirtanauhaa varten sekä kasvislounaan.

 

Kurssin voi maksaa paikan päällä. Kurssi toteutuu, kun kurssilla on min. 3-4 osallustjaa 17.11. mennessä.

 

Kurssille järjestetään tarvittaessa kimppakyydit.

 

Sitovat ilmoittautumiset ja kysymykset:

juolavehna@gmail.com

 

Varaus- ja peruutusehdot: https://www.tietajakeskus.org/ehdot

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

View Event →
JÄSENILTA ONLINE: Yhdistyksen syntymäpäivät
Nov
22

JÄSENILTA ONLINE: Yhdistyksen syntymäpäivät

Jäsenilta

Tervetuloa yhdistyksen jäseniltaan ONLINE 22.11. klo 18.00.

Juhlimme yhdistyksemme syntymäpäiviä ja tarkastelemme yhdistyksemme merkitystä tässä ajassa ja paikassa.

Tervetuloa esittämään myös runo tai laulu, jos haluat, tai muuten vain tutustumaan ja olemaan mukana.

Jäsenilta on kaikille yhdistyksen jäsenmaksun maksaneille. Voit liittyä jäseneksi tästä.

Liity Zoom-linkillä mukaan ONLINE-iltaan:


Salasana: Pielinen

Lämpimästi tervetuloa!

View Event →
Kuoleman monet kasvot ONLINE KESKUSTELUPIIRI
Nov
14

Kuoleman monet kasvot ONLINE KESKUSTELUPIIRI

Kuoleman monet kasvot

ONLINE KESKUSTELUPIIRI

14.11.23 klo 18.00-19.30


Marraskuu on kuoleman kuukausi (marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa). Myös Pielisen Tietäjäkeskus haluaa lähestyä tätä teemaa ja sen monia merkityksiä avoimen keskustelutilaisuuden muodossa.

Kaisa Lehtipuro johdattelee teemaan puheen ja pienen meditaation kautta. Sen jälkeen sana on vapaa.

Mitä kuolema sinulle merkitsee?

Tapahtuma on kaikille avoin keskustelutilaisuus. Tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista, vaan voit vain tulla paikalle. Tapahtuma on Zoom-ohjelman kautta, joka on käyttäjilleen maksuton:



Salasana: Pielinen

Noudatamme kaikissa yhdistyksen tapahtumissa turvallisemman tilan periaatteitamme:

https://www.tietajakeskus.org/turvallisemman-tilan-periaatteet

 

View Event →
Vuonislahden Kekri
Oct
27
to Oct 29

Vuonislahden Kekri

VUONISLAHDEN KEKRI

27.-29.10.2023. Kestikievari HERRANNIEMI

ILMOITTAUTUMINEN su 22.10 mennessä alla olevan napin kautta.

Meillä on ilo ja kunnia kutsua sinut VUONISLAHDEN KEKRIIN 27.-29.10.2023. Yhdistyksemme Pielisen Tietäjäkeskus ry juhlii Kekriä toistamiseen Pielisen itärannalla sijaitsevassa Herranniemessä, jonka toiminta kestikievarina alkoi jo 1700-luvulla. Vastarannalla siintäviä Kolin huippuja voi ihailla Herranniemen savusaunalta ja rantapaviljongilta. Vuonislahteen pääset kätevästi junalla Joensuun ja Nurmeksen suunnista.

MIKÄ ON KEKRI?
Kekrin aika on, kun maa on martaassa, karja tuotu laitumelta, viljat puitu ja sato varastoitu. Kekri on sadonkorjuun juhla, johon vuodenkierto päättyy. Kekrinä tehdään taikoja ja pyritään turvaamaan hyvä sato tulevana vuonna. Kekri on myös vainajien muistelun aikaa.

Ennen vanhaan piiat ja rengit saivat kekrinä loman ja saattoivat vaihtaa pestiä. Kekrinä pidettiin kekkereitä; syötiin runsaasti lihaa, rasvaa ja sadon antimia. Niinpä mekin pidämme huolen siitä, että kekri-illallisen runsaus pohjustaa hyvän sadon. Myös taiten laitettua kasvisruokaa on tarjolla.

PERJANTAI-ILLAN OHJEMA
Aloitamme Kekrin juhlinnan perjantaina illan tuntumassa, kun verho tämänilmaisen ja tuonilmaisen välillä ohenee. Nautimme pientä iltapalaa ja kuulemme juhlapuheen kekriperinteistä ennen ja nyt. Juhla jatkuu kynttilöiden valossa muinaisiin äänimaisemiin. Teemme yhdessä vainajien muistopöydän, johon voit tuoda mukanasi valokuvia, esineitä, kirjeitä, runoja ja lauluja.

LAUANTAIN OHJELMA
Heti aamusta lyömme lekkeriksi ja harjoittelemme vanhaa karjalaista heittopeliä, eli KYYKKÄÄ! Meillä on ilo saada pelinjohtajiksi kyykkämestareita Pielisen rannoilta. Lounaaksi nautimme KEKRIPUURON.

Iltapäivällä valmistamme havupolun vainajille sekä KEKRIKOKON, jonka nokkaan nostamme KOKKOLINNUN. Kokon kokoamisen, koristamisen ja muun rehkinnän palkitsemme SAVUSAUNALLA! Saunassa pesemme vuodenkierron aikana kertyneet huolet pois ja siirrymme keho puhtaana ja mieli avoimena tulevaan.

Saunan jälkeen siirrymme Herranniemen herkulliseen KEKRIPÖYTÄÄN. Oluen juonti on ollut olennainen osa kekrijuhlia. Laulamme oluen synnystä, ja halukkaat voivat nostaa perinteiseen tapaan seremoniallisen maljan. Myynnissä on paikallisten panimoiden oluita.

Illan pimetessä tuomme valon pimeään ja sytytämme Kekrikokon ja sen latvassa istuvan Kokkolinnun. Liekit leimahtelevat ja kokko kipunoi kekrilaulujen ja rituaalien saattelemana. Olet tervetullut tuomaan tulelle jotain, josta haluat luopua; vaikkapa vanhoja vaatteita, esineitä tai tekstejä. Tulen äärellä myös kisailemme, rummutamme ja tanssimme.

Tunnelmallisessa rantapaviljongissa voi jatkaa juhlaa niin kauan kuin kukin jaksaa. Kekriyönä valvomisen on ajateltu tuovan onnea ja menestystä.

SUNNUNTAIN OHJELMA
Sunnuntaina jo aamusella alamme valmistautua KEKRIKULKUEESEEN. Pukeudumme hullunkurisiksi kekripukeiksi, kekrittäriksi, eläimiksi ja muiksi oudoiksi otuksiksi. Riemunkirjavissa asuissamme kuljemme äänekkäästi pitkin kylän raittia. Karnevalistinen kulkue on ikivanha perinne monissa maissa ja Karjalassakin on kuljettu talosta taloon Kekristä aina Nuutinpäivään saakka.

Luonaaksi nautimme kekrikeiton ja pullakahvit. Kekrin hyväksi lopuksi jaamme viikonlopun kokemuksia, ajatuksia, oivalluksia ja toivotamme toisillemme mitä parhainta uutta vuoden kiertoa.

MITÄ MUKAAN?
- Hautakynttilöitä, muistoesineitä...
- Kirjeitä, valokuvia, runoja, lauluja, leikkejä...
- Kekriasun ja siihen kiinnitettäviä asioita ja esineitä.
- Asioita ja esineitä, joista haluat luopua (poltettavia)
- Soittimia; rumpuja, kanteleita, helistimiä, kelloja…

KENELLE?
Kekrijuhla on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat juhlistaa vanhan vuoden taakse jättämistä ja uuteen siirtymistä. Juhlimme perinteisin menoin ja luotamme runsauteen, ilonpitoon, taikuuteen ja esivanhempien väkeen.

KUKA JÄRJESTÄÄ?
Kekrin järjestävät Pielisen Tietäjäkeskus ry ja Kestikievari Herranniemi. Järjestelyryhmään kuuluvat Pielisen Tietäjäkeskus ry:n aktiivit Miia Jääskeläinen, Eero Peltonen ja Laura Liefveld.


KEKRIOHJELMA

PERJANTAI 27.10.
19.00 Iltapala & majoittuminen
20.00 ALOITUSRITUAALI (Miia, Laura ja Eero)
JUHLAPUHE: KEKRI ENNEN JA NYT (Eero)
VAINAJIEN MUISTELUPÖYTÄ & ÄÄNIMATKA MUINAISUUTEEN (Laura)

LAUANTAI 28.10.
8 - 10 Aamupala
10.30 KYYKKÄTURNAUS (Aleksi Karhu & kaverit)
13.00 Kekripuuro ja pullakahvit
15.00 KEKRIKOKON RAKENNUS JA HAVUPOLUN TEKO VAINAJILLE (kaikki yhdessä)
16.00 - 19.00 SAVUSAUNA & RANTASAUNA
16.00 - 17.30 Miehet
17.30 - 20.00 Naiset
19.30 KEKRIN KESTIPÖYTÄ
21.00 KEKRIKOKON JA KOKKOLINNUN SYTYTYS
Jatkot halukkaille Rantapaviljongissa.

SUNNUNTAI 29.10.
8 - 10 Aamupala.
10.00 KULKUEESEEN VALMISTAUTUMINEN (Miia)
11.00 KEKRIKULKUE
13.00 Keittolounas ja pullakahvit
14.00 LOPETUSPIIRI (Miia, Laura ja Eero)
16.00 KEKRIJUHLA PÄÄTTYY

OHJELMAN HINTA
Tietäjäkeskuksen jäsenille ja Vuonislahden kyläläisille 30€. Muille osallistujille 70€. Myös vain ohjelmaan osallistuminen on mahdollista.

Jäseneksi liittymisen ohjeet: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

ILMOITTAUDU Kekriin napin kautta avautuvaan lomakkeen kautta viimeistään su 15.10

KEKRIPAKETTI


- Sisältää 2 yön majoituksen, pe iltapalan, la-su aamiaiset, la kekripuuron, la-illan kekripöydän, su lounaan, la-illan rantasaunat (savu- ja puusauna) sekä pyyhkeet ja liinavaatteet.

MAJOITUSVAIHTOEHDOT
- Täysihoito 2 hengen huoneessa 27.-29.10: 155 €.
- Täysihoito 1 hengen huoneessa 27.-29.10: 195 €.

Varaa Kekripaketti suoraan Herranniemestä:
reception@herranniemi.com, puh. 0400482949.
https://herranniemi.fi/yhteystiedot/

Eerolta voit kysellä ohjelmasta:
eerope@gmail.com, puh. 040 585 0358.

Tutustu Pielisen Tietäjäkeskuksen tapahtumien varaus- ja peruutusehtoihin: https://www.tietajakeskus.org/ehdot

Lieksan kulttuuritoimi tukee tapahtumaa. Kiitos!

Tulkoon Kekri! Tule sinäkin! Lämpimästi tervetuloa!
LAURA, MIIA JA EERO

View Event →
ONLINE MEDITAATIO JA MIELIKUVAMATKA: TIETÄJÄN MATKASSA PIELISELLÄ
Oct
19

ONLINE MEDITAATIO JA MIELIKUVAMATKA: TIETÄJÄN MATKASSA PIELISELLÄ

ONLINE MEDITAATIO JA MIELIKUVAMATKA: TIETÄJÄN MATKASSA PIELISELLÄ

torstaina 19.10.2023 klo 17.30

Vorna on myyttinen hahmo, joka ilmentyy mm. Kimmo Kemppaisen Kolia koskevissa kirjoissa. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää online-illan, jossa meditoimme ja teemme mielikuvamatkan Pielisellä. Käytämme shamanistista tietoisuutta ja mielikuvitusta rauhanomaisen intention puolesta. Tutustumme lisää Vornan väkeen ja matkaamme Pielisen ja Kolin maisemissa. Harjoitus liittyy kansainvälisenä rauhan päivänä tekemäämme rauhan meditaatioon.

Voit tulla mukaan ilman aiempaa kokemusta. Meditaatio ja mielikuva-matka on avoin kaikille.

Meditaation ohjaa Tuukka Fabritius.

Käytännöntiedot:

Tapahtuma on maksuton kaikille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

ZOOM-linkki:

Salasana: Pielinen

Zoom-ohjelma on maksuton osallistujille.

Voit mieluusti halutessasi tukea Pielisen Tietäjäkeskuksen toimintaa ja liittyä jäseneksi. Lisätiedot tästä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

View Event →
Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Kalevalan naiset
Sep
26

Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Kalevalan naiset

Pielisen Tietäjien Lukupiiri tiistaina 26.9.23 klo 18.00: Kalevalan naiset

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

Syyskuun lukupiirin kirjana on Tiina Piilolan Kalevalan naiset. S&S, 2019.

Kalevala, tummunut nahkaselkäopus, josta tulee mieleen kanteleen soitto koivikossa, Väinämöisen parta ja patalakki sekä aika, jolloin mies oli pää sekä kotona että yhteiskunnassa? Rakastettu, parjattu, välillä unohdettu ja aina uudestaan esille kaivettu kansalliseepoksemme näyttäytyy nyt uudessa valossa.

Vaikka Kalevala on inspiroinut taidetta, siitä on kirjoitettu ja sitä on tutkittu moninkertaisesti, sen naishahmot eivät ole aiemmin olleet kokonaisen tietokirjan aiheena. Onko ajateltu, että Kalevala on jo kaluttu puhki tai että kalevalaiset naiset eivät inspiroisi nykynaisia?

Kalevalan naiset näyttävät konkreettisesti, miten maailmalle pannaan tarpeen tullen hanttiin ja pidetään oma pää ja myös sen, miten elämän muutoksiin mukaudutaan ja niistä selvitään, vaikka kuinka pelottaisi - välttämätön taito epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa nykymaailmassakin.

Tule kuuntelemaan Tiina Piilolan alustusta ja keskustelemaan siitä, millaisia Kalevalan naiset todella olivat. Kirjan lukeminen ei ole edellytys lukupiiriin osallistumiselle. 

 Lukupiirin ohjaa yhdistyksen hallituksen jäsen Eeva Koponen.

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:


Salasana: Pielinen

Lukupiiri on maksuton, mutta toivomme, että osallistujat liittyvät Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tervetuloa mukaan lukupiiriin!

View Event →
PIELISEN TIETÄJÄKESKUKSEN ONLINE-KESKUSTELUPIIRI  KANSAINVÄLISENÄ RAUHAN PÄIVÄNÄ
Sep
21

PIELISEN TIETÄJÄKESKUKSEN ONLINE-KESKUSTELUPIIRI KANSAINVÄLISENÄ RAUHAN PÄIVÄNÄ

TIE RAUHAAN

PIELISEN TIETÄJÄKESKUKSEN ONLINE-KESKUSTELUPIIRI

KANSAINVÄLISENÄ RAUHAN PÄIVÄNÄ

Luennoitsijana ja keskustelun avaajana tutkimusprofessori Antti Pentikäinen

AIKA: torstaina 21.9.2023 klo 18.00-19.00

PAIKKA: ONLINE:

Salasana: Pielinen

Tule kuuntelemaan rauhan sovintoprosesseihin erikoistunutta asiantuntijaa Antti Pentikäistä kansainvälisenä rauhan päivänä ja keskustelemaan rauhasta.

Kansainvälisen rauhan päivän tarkoituksena on, että kaikki konfliktit pysähtyvät päivän ajaksi. Päivä on omistettu rauhan vahvistamiselle kaikkien ihmisten välille. Mitä tietäjyyttä tarvitaan tänä päivänä rauhan vahvistamiseksi niin sisäisesti, kansakunnan ihmisten välille, ihmisen ja eläinten välille, luontorauhalle, ja kansakuntien välille? Kuuntelemme sydäntämme ja tutkimme rauhan lähdettä.

YK-liiton mukaan ja YK:n määritelmän mukaan ”rauhankulttuurilla tarkoitetaan väkivaltaa ja konflikteja ehkäiseviä arvoja, asenteita, elämäntapoja ja käyttäytymismalleja. Konflikteja pyritään ehkäisemään vaikuttamalla erityisesti yhteiskuntien rakenteellisiin tekijöihin, kuten köyhyyteen ja epätasa-arvoon. Avoin keskusteluyhteys ja vuorovaikutus yksilöiden, ryhmien ja valtioiden välillä on avainasemassa.” Kuinka tietäjäperinteet voisivat toimia tässä yhteydessä?

ONLINE-keskustelun avaa tutkimusprofessori Antti Pentikäinen, joka on toiminut useissa eri rauhanvälitykseen, konfliktien ratkaisuun ja sovintoprosesseihin liittyvissä tehtävissä, ja toimii tällä hetkellä amerikkalaisen yliopiston sovintoprosessien kehittämiseen perustetussa keskuksessa Washingtonissa. Hän on työskennellyt pitkään Kirkon Ulkomaanavun johtajana, sekä toiminut presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana CMI:ssa, sekä muissa vaikuttavissa YK:n ja ulkoministeriön tehtävissä. Hän on mukana myös suomalaisten ja saamelaisten välisissä sovintoprosesseissa.

Kaikki osallistujat voivat mieluusti jakaa ajatuksiaan, kysymyksiään ja kokemuksiaan rauhantyöstä, ja edellytyksistä suhteen korjaamiseksi?

Käytännöntiedot:

Tapahtuma on maksuton kaikille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

ZOOM-linkki:

Salasana: Pielinen

Zoom-ohjelma on maksuton osallistujille.

Voit mieluusti halutessasi tukea Pielisen Tietäjäkeskuksen toimintaa ja liittyä jäseneksi. Lisätiedot tästä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

View Event →
MYYTTINEN METSÄ – KALEVAN NAISEN MENETELMÄKURSSI
Aug
25
to Aug 27

MYYTTINEN METSÄ – KALEVAN NAISEN MENETELMÄKURSSI

MYYTTINEN METSÄ
– KALEVAN NAISEN MENETELMÄKURSSI

*** KURSSI PERUTTU LOUKKAANTUMISEN VUOKSI ***

Ohjausta ohjaajille Helena Nuutisen opastuksella

25.-27.8.2023
Puukarin Pysäkki, Valtimo

Tämä kurssi on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet luonnon, kansanperinteen tai

myyttisten tarinoiden parissa esimerkiksi ohjaajana, taiteilijana, kansanparantajana

tai opettajana - tai joka olet muuten vain kiinnostunut kurssin teemasta. Kurssi on

ainoa laatuaan, jossa meillä on suuri kunnia vielä saada Kalevan Nainen Helena

Nuutinen opastamaan ja jakamaan meille monikymmenvuotisesta kokemuksestaan

kansanperinteen, -runojen ja -tarinoiden ja myyttisten metsäretkien parissa.

Kurssi on niin sanottu ”ohjausta ohjaajille” -menetelmäkurssi, jonka tarkoituksena

on saada lisää inspiraatiota ja työkaluja omalle polullesi ohjaajana tai taiteilijana. Ja

ennen muuta vakuuttua omien kulttuuristen juuriemme merkityksestä.

Kansanperinteen valtavasta aarrearkusta löytyy varmasti jokaiselle omanlaistaan

sovellettavaa! Tämän kurssin tarkoitus on avautua luovan Luojan luoman luonnon

mahdollisuuksille.

Helena on pienestä asti ollut kiinnostunut kielestä ja vanhasta kansanviisaudesta ja

lokakuussa 1997 hän sai selkeän, konkreettisen kehotuksen ryhtyä viemään ihmisiä

Myyttiselle metsäretkelle. Samaan aikaan hänelle selvisi, että hänellä on myös vahva

esivanhempien perimä kansanperinteeseen, itkijöihin ja näkijöihin. Kuukauden

kuluttua tästä hän perusti toiminimen Mielenkieli, joka tarjoaa suomalaisen

kansanperinteen, metsien ja hiljaisuuden mielenkieltä. Tätä työtä hän on pioneerina

tehnyt koko elämänsä ajan ja nauttinut siitä.

Siispä: jätä arki ja kiire taakse, pue yllesi hupullinen metsäkaapu ja sulkeudu omaan

tarinoiden maailmaasi! Kalevan Nainen johdattaa sisään metsän portista. Rummun

kumina opastaa Sinut ja kumppanisi aikamatkalle, luonnon hiljaisen viisauden ja

voiman lähteille. Nautimme rauhoittumisesta, kun ei tarvitse kommentoida eikä

kuunnella muiden kommentteja.

Polun viereltä löytyy yllätyksiä: mättäästä kaivettu taikajuoma virkistää mieltä ja

kehoa, ohranjyvät muuttuvat oman elämän kiitollisuuden aiheiksi, surukivi kantaa

suruja ja löytää sammaleesta lohduttajan, lemmentaika ja –juoma vahvistavat

ystävyyttä ja rakkautta, toiveet muuttuvat kangassuikaleissa tuulikirjeiksi ja

kuljettavat toiveet eteenpäin… Ikivanhoilla riimumerkeillä on muutama yhteinen

viesti kaikille, miten täällä olisi hyvä olla ja elää.

Jos polulla liikkujilla on onnea, voi Metsän isäntä Tapio näyttäytyä yhdessä Metsän

emäntä Mielikin kanssa – kenties metsänneidot ja muukin haltiakansa haluaa

ilahduttaa meitä omalla tavallaan! Menetelmäkurssilla toteutamme tämän niin, että

tehdään yhdessä oma metsäinen näytelmä ja jatkossa voit järjestää avustajia

roolitehtäviin. Kalevan Nainen lainaa kaikille ensimmäisellä retkellä hupullisen

metsäkaavun ja tarvittaessa kertakäyttösadetakit. Pyrimme toteuttamaan toisenkin

retken, silloin rooliasuissa. Helena perehdyttää tähän helppoon tehtävään.

Myyttinen metsäretki tehdään ulkona, sään mukaan joko perjantai-iltana tai

lauantaiaamuna. Pukeudu sään mukaiseen, lämpimään ulkoiluvarustukseen,

kävelemme ohjelman aikana vain aivan pienen matkan. Muista metsäpolulle sopivat

kengät ja hyttyskarkote, jos on tarpeen.

Kalevan Nainen Helena Nuutinen on koonnut tekstit suomalaisista kansantarinoista,

Suomen Kansan Vanhoista Runoista ja itkuvirsistä.

VALMISTAUDU KURSSILLE

  1. Tuo mukanasi AJATUSRASIA!  Se voi olla esim. 10-15 cm pitkä, leveä tai korkea, tai jotain sinnepäin. Mielellään sellainen, jossa on kansi tai jonka voi jotenkin sulkea. Ennen kokoontumistamme etsi luonnosta sinne kaksi ”esinettä” = kiveä, oksaa, käppyrää tms., joista toinen kuvaa itseäsi ja toinen toiveitasi kurssillemme. 

  2. Jos sinulla on soitin, asu, esine tms., joka liittyy metsäiseen ideaasi, ota se mukaan! 

  3. Lähetä minulle 20.8. mennessä toiveitasi kurssillemme kalevan.nainen@gmail.com


ELOKUINEN VIIKONLOPPUMME:

PERJANTAI 25.8.

17.00- Saapumiset

18.00 Illallinen

19.00 Meditatiivinen matka Puukuiskaajan metsään kristallikulhon ja chimesin

soinnuissa

TAI Myyttinen Metsäretki

20.00 Ajatusrasia avataan ja se käy metsässä

LAUANTAI 26.8.

08.00 Aamiainen

10.00 Myyttinen Metsäretki Kalevan Naisen tapaan

TAI Meditatiivinen matka ja ajatusrasia käy metsässä

11.30 Helena kertoo tarinansa: miten olen tullut tähän? Istumme ISON pöydän

ympärille ja levitämme eteemme Helenan toteuttamien esitysten lähdeteoksia ja

tekstikokoelmia.

Tutkimme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemia lähdeteoksia,

arkistomateriaalia, esitteitä sekä lehtiartikkeleita ja annamme itsellemme luvan

inspiroitua niistä:

- mikä voisi olla mun juttu?

- mistä löytäisin itseäni kiinnostavan idean ja siihen sopivaa materiaalia?

- miten voisin monipuolistaa ja jalostaa ideaani?

- mihin ja miten voisin liittää löytämääni materiaalia?

- mitä voisin kansanruno- ja -tarinamateriaalilla tehdä?

- millaisia aiheita voisi käyttää yritystoimintana ja miten?

- mitä hyvää voin löytää, mitä voin jakaa, antaa?

- mikä auttaa minua, mikä auttaa meitä kaikkia, millä on merkitystä?

12.30 Lounas

Tauko

15.00 Jatketaan työskentelyä, työstetään omaa ideaa: miten sen voisi toteuttaa?

Mennäänkö uudestaan metsään?

18.00 Illallinen

Sauna.

SUNNUNTAI 27.8.

08.00 Aamiainen ja ajatusrasia käy metsässä

10.00 Tarinakutsut luonnonmateriaalin kanssa

Suopuuhun kaiverretut ikivanhat riimumerkit viestivät meille

12.30 Lounas

Loppupiiri: ajatusrasia avataan

14.00 / 15.00 - Kotiinlähtö

OHJAAJA: 

Helena Nuutinen

FM, Logonomi, Kalevan Nainen, Luontoyhteysohjaaja, Hiljaisuuden retriitin ohjaaja.

Helena on 72-vuotias kolmen lapsen äiti, kuuden lapsenlapsen mummo, esiintyvä taiteilija, kirjailija, yrittäjä ja vuoden 2014 alusta jäänyt eläkkeelle äidinkielen ja vuorovaikutustaidon opettajan työstä. Luonto kertoi hänelle jo aivan nuorena, että oli tullut aika jatkaa esiäitien ja esi-isien viitoittamalla polulla. Rakkaus vanhaan viisauteen heräsi aluksi metsästä ja kansanrunojen nelipolvinen trokee -mitasta ja laajeni tarinoihin, myytteihin ja itkuvirsiin.

”Arvostan ikää ja toivon itselleni sen tuomaa lämpöä ja hiljaista ymmärrystä elämän

tärkeimmistä asioista. Kansanperinteen koen arvokkaaksi aarteeksi, jota aika ja ikä

vain jalostavat. Odotan malttamattomasti lisää ryppyjä ja harmaita hiuksia! Tämä ei

ole pikkutyttöjen vaan elämää kokeneiden Naisten, Akkojen työtä.”

”Ihmisen sisin perusolemus ei ole muuttunut satojen eikä tuhansienkaan vuosien

kuluessa ja vanha viisaus on tie, joka on valinnut minut. Haluan johdattaa ihmisiä

elämän perusasioiden kohtaamiseen, pyhään yksinkertaisuuteen. Siitä hiljaisesta

tiedosta, joka on aina ollut, voimme edelleen ammentaa jaksamista, iloa ja voimaa.”

Voimaloitsu:

”Auta luonto, anna voima,

tee vereni vahvemmaksi!”

Toiminimi, ohjelma- ja koulutuspalveluyritys Mielenkieli v:sta 1997 on perustettu

taiteilijanimellä Kalevan Nainen.

Opetustyöni ohessa olen tehnyt Mielenkieli-yrityksessäni jatkuvasti tiivistä ja

aktiivista yhteistyötä matkailu- ja kulttuuritoimijoiden sekä näiden alojen yrittäjien

kanssa eri puolilla Suomea.


Mielenkieli antaa mielelle kieltä: suomalaisen kansanperinteen, luonnon ja

hiljaisuuden kieltä. Taiteellinen luominen Kalevan Naisena luo suomalaista

identiteettiä.

Helena on toteuttanut 15 monologinäytelmää, joihin hän on koonnut ja yhdistellyt

tekstit, puvustanut, organisoinut, markkinoinut ja esittänyt tekstit. Teksteissä on

suomalaisten runoilijoiden, kirjailijoiden ja Vanhan testamentin tekstejä sekä

suomalaisesta kansanperinteestä koottuja kansanruno- ja – tarinatekstejä. Aluksi

Helena on toteuttanut ne ensi-iltaesityksinä ja sen jälkeen perhejuhlissa,

kulttuuritilaisuuksissa, yrityskokoontumisissa ja tyky-päivissä.

Helena Nuutisen toteuttamia ensi-iltaesityksiä

  1. UUSI HUOMEN -lausuntaesitys Jyväskylän Huoneteatterissa 16.1.1983. Suomalaisten runoilijoiden ja Vanhan testamentin tekstejä

  2. SINUHE, HÄN JOKA OLI YKSINÄINEN -monologinäytelmä Jyväskylän Huoneteatterissa 23.3.1989 Mika Waltarin teksteistä.

  3. TUOTA TOIVOIN TUON IKÄNI - LOITSU -monologinäytelmä suomalaisista kansanrunoista Keski-Suomen Kirjailijatalossa 9.5.1991.

  4. KYYHKYLÄISEN JA SUDEN SIELU - SUDENMORSIAN -monologinäytelmä Aino Kallaksen Sudenmorsian-tekstistä Jyväskylän Lutakossa 5.11.1992.

  5. ALFA  &  OOMEGA - VANHAN TESTAMENTIN EROOTTISIA TEKSTEJÄ  -monologinäytelmä Jyväskylän Huoneteatterissa 5.5.1995.

  6. KUU ON NOUSSUT - kansanrunoja: lemmennosto, oluen ylistys, kodin ja vanhempien ylistys, kuolinitkuja ja tuutulauluja kolmessa eri tilassa Jyväskylän AdAstra-teatterissa 27.9.1996.

  7. MAAHISTEN MAJOISSA - kansantarinoita haltioista Jyväskylän Kesän avajaisissa 10.7.1997.

  8. MYYTTINEN METSÄRETKI Jyväskylän Kesän satuseminaarin Adalmiinan helmi yhteydessä. Kansantarinoita ja -runoja, loitsuja ja taikoja Muuramen Rannankylän metsässä 16.7.1998.

  9. ITKUVIRSIEN sarjan voitto kalevalaisen runonlaulun maailmanmestaruuskisojen loppukilpailussa Espoossa 17.10.1998.

  10. LEMMENSAUNA - Parantamis- ja lemmenloitsuja, kivunkarkotussanoja ja taikoja. Sumiaisissa Kulmalan taiteilijakodin pihamaalla ja savusaunassa 17.7.1999.

  11. LYKKYTAIKOJA JA LOITSUJA. Jyväskylän Kesän avajaistilaisuudessa Jyväskylän maalaiskunnan Savutuvan apajalla 8.7.2002.

  12. RAJALTA - omaa tulevaa ja jo menneiden kuolemaa pohtiva, itkuvirsistä ja kuolemaan liittyvistä uskomuksista ja tavoista koottu ohjelmakokonaisuus. Leivonmäen Havumäen kylän Hautasaaressa 1.8.2003.

  13. LAPIN TAIKARETKI - lappilaisia kansantarinoita, -runoja, loitsuja, myyttejä ja taikoja. Rovaniemen maalaiskunnassa Napapiirin takana olevan Häkinvaaran maastossa ja Kammilla 8.8.2004.

  14. KIVUTAR - kipuloitsuja ja sairaalavaatteita. Reumapäivänä Heinolan Reumasäätiön sairaalassa. 12.10.2006.

  15. KYYHKYLÄISEN JA SUDEN SIELU – SUDENMORSIAN. Monologi Aino Kallaksen Sudenmorsian-teoksen pohjalta uusintaensi-ilta 18.10.2015 Järvisydämen Wiiniluolassa Rantasalmella.

- Esityksiin Tuota toivon tuon ikäni, Kuu on noussut, Maahisten majoissa, Myyttinen metsäretki, Lemmensauna, Lykkytaikoja ja loitsuja, Rajalta, Lapin taikaretki ja  Kivutar Helena on koonnut ja yhdistellyt tekstit 

1) 35-osaisesta teossarjasta Suomen Kansan Vanhoja Runoja

2) Kalevalasta ja Kantelettaresta

3) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoamasta, arkistoimasta ja julkaisemasta itkuvirsi-, kansanruno, taika-, loitsu- ja uskomusperinnemateriaalista

- Esityksiin Uusi huomen, Sinuhe, hän joka oli yksinäinen, Alfa & Oomega ja Kyyhkyläisen ja suden sielu – Sudenmorsian hän on koonnut ja yhdistellyt tekstit em. alkuperäisistä teksteistä.  

Julkaisut

- 'Pyhä yksinkertaisuus', 2013, kirja ja 2 cd, kustantaja Mielenkieli
kulkee kielen ja hiljaisuuden rajalla ja käsittelee elämän henkistä ulottuvuutta.
- 'Peili näkee', 2017, runoteos, kustantaja Mediapinta
heijastelee runon portin, salaisuuksien portin tällä ja tuolla puolella olevia todellisuuksia.

- 'Unta kuolemasta - iltasatuja sinulle ja minulle, jotka tiedämme kuolevamme', 2017, tekstiosa, työkirja ja cd, kustantaja Mielenkieli
käsittelee elämän ja kuoleman, näkyvän ja näkymättömän maailman rajaa ja siirtymistä sen rajan toiselle puolelle. 

- ’Puukuiskaaja’, 2021, kustantaja Basam Books


KURSSIPAIKKA:

Majatalo Puukarin Pysäkki, Kajaanintie 844, Valtimo

www.puukarinpysakki.com

Kuva Puukarin Pysäkki

Ajomatka Joensuusta on noin puolitoista tuntia. Pääsemme tällä kurssilla nauttimaan ihastuttavan yläkarjalaisen majatalon lämmöstä ja vieraanvaraisuudesta. Majatalon arvomaailma pohjautuu luonnon kunnioitukselle, jonka vuoksi majapaikan toiminnassa on ajateltu mahdollisimman ekologisesti ja toiminta perustuu kestävälle matkailulle. Majatalo on kuuluisa erityisesti karjalaisesta ruokaperinteestään ja sillä on ”Karelia a la Carte”-tunnus. Keittiön sydän on puulämmitteinen uuni, ja raaka-aineet tulevat suoraan lähiseudun tuottajilta. 

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Kurssin järjestää Pielisen Tietäjäkeskus ry. Kurssimaksu yhdistyksen jäsenille 180 €, muille osallistujille 210 €. Kurssille otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssi järjestetään min. 6 osallistujalle.

Majoitus täysihoidolla sis. majoitus jaetussa huoneessa täysihoidolla (perjantain illallisesta sunnuntain lounaaseen) on tämän lisäksi 195 EUR sis. ALV. Lisämaksu 1-hengen huoneesta on 20 EUR /yö eli 40 EUR kurssin ajalta. 

Majoitus maksetaan paikan päällä suoraan Puukarin Pysäkille.

Mikäli tulet kauempaa, voit halutessasi varata majataloon majoituksen lisävuorokausille. Ota yhteyttä suoraan majataloon lisävuorokausien ja hintatietojen suhteen: majatalo@puukarinpysakki.com tai 0503443824 / Anni.

Kurssimaksu ei sisällä matkoja Puukarin pysäkille eikä matkavakuutusta. 

Ilmoittautumiset ovat sitovia, sillä järjestämme kurssin niin pian. Joten ilmoittauduthan vain, jos olet varmasti tulossa <3

Saat kurssin maksutiedot osallistujakirjeen yhteydessä.

Ilmoittaudu alla olevan napin kautta.

Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu napin takaa avautuvan lomakkeen kautta, voit ilmoittautua myös sähköpostitse: info@tietajakeskus.org 

Kurssin koordinaattorina toimii yhdistyksen sihteeri Anniina Haapalainen.
Tiedustelut info@tietajakeskus.org

Tutustuthan Pielisen tietäjäkeskuksen varaus- ja peruutusehtoihin ennen varaustasi.


Nähdään myyttisessä metsässä !

View Event →
Loitsusauna
Aug
13

Loitsusauna

Loitsusauna

Nevalan luontotilalla 13.8.2023

Klo 16.00-19.00 (tai pelkkä saunominen klo 17.00 alkaen).

Ennen saunaa loitsupaja klo 16-17 jossa pohditaan mitä loitsut meille merkitsevät ja

pääset luomaan omaa saunaloitsuasi.

Jos et pääse loitsupajaan voit tulla myös suoraan saunan lauteille klo 17.

’Puhas vesi, veen emäntä, veen emäntä veen isäntä,

tee nyt mua terveheksi, entisellensä ehoksi,

kun ma ainoisin anelen, annan uhriksi sinulle,

leppä sua lepyttäköhön, suolat sun sovittakohon.’

 

Elokuun hämärtyvät illat kutsuvat loitsimaan ja laulamaan saunan lauteille.

Tervetuloa mukaan hirsisaunan syleilyyn!

Saunottaja Sonja Linnala laulauttaa saunaloitsuja esilaulajana, sinun ei siis tarvitse osata etukäteen mitään eikä lauluäänellä ole saunassa mitään merkitystä.

Tule mukaan antautumaan sanojen vietäväksi saunan hellässä huomassa!

Max osallistujamäärä 6 hlö

Hinta 35e Pielisen Tietäjäkeskus ry:n jäsenille ja 40e muille


Paikka:

Nevalan luontotila ja Hoitosauna, Kontiolahti, Heraniemi on ihastuttava perinnemiljöö aivan Kolin kupeessa Pohjois-Karjalassa. Lisätiedot: www.luontotila.com

PERINNESAUNOTTAJA SONJA LINNALA:

Sonja Linnala on emäntä Nevalan luontotilalla Kontiolahdella, Kolin kansallispuiston kupeessa perinnetilalla. Hän toimii mm. saunottajana tarjoten erilaisia saunahoitoja; yrttisaunotuksista kuppaukseen ja perinnevastotuksista pesuhierontoihin. Hän järjestää Nevalan luontotilalla myös erilaista kurssitoimintaa, kuten kehruukursseja sekä ohjaa kansainvälistä talkootoimintaa workaway-järjestön kautta tutustuttaen etenkin nuoria vuodenkierron töihin. Sonja on myös keruutuoteneuvoja, luonto-  ja ympäristöneuvoja sekä parhaillaan eräopas-opiskelija.

Kuva 2, kuvaaja: Jyrki Suikkanen

ILMOITTAUTUMISET:

Sonja Linnala, juolavehna@gmail.com, +358 44 9330388

View Event →
Lemmennostatussauna
Jul
18

Lemmennostatussauna

Lemmennostatussauna

18.7.2023 klo 14-20


’Nouse lempi liehumahan, kunnia kukoistamahan!

Yli kuuen kirkkokunnan, yli tuulien tuhansien!

Kutsun makeutta mesimarjain,

vesiheinän hempeyttä,

kasteheinän kauneutta,

lempeyttä lehtokoivun!

Tuo tullessas suloja,

verevimpiä vesien päältä!’


Tervetuloa Nevalan luontotilalle Kolin kupeeseen kesäiseen lemmennostatussaunaan!

Tutustumme yhdessä suomalaiseen lemmennostatus perinteeseen sekä kesäluonnon rakkauden kasveihin.

Jokainen osallistuja pääsee kokoamaan oman lemmenvastansa sekä luomaan oman lemmenloitsunsa.

Lemmenloitsulla voit sanoittaa mm rakkautta itseäsi kohtaan, rakkautta maanemolle,

kutsumaan kultaista kulkijaa vierellesi, ehevöittämään olemassa olevaa parisuhdettasi...

Mille haluaisit lempesi roihauttaa?

Saunomme pihapiirin hirsisaunassa koivikon katveessa.

Max osallistuja määrä 5 hlö.

Pielisen tietäjäkeskuksen jäsenille 65e ja muille 80e

Hintaan sisältyy ruokailu.

Nevalassa myös yöpymismahdollisuus lisähintaan edullisesti osallistujille!

Paikka:

Nevalan luontotila ja Hoitosauna, Kontiolahti, Heraniemi on ihastuttava perinnemiljöö aivan Kolin kupeessa Pohjois-Karjalassa. Lisätiedot: www.luontotila.com

PERINNESAUNOTTAJA SONJA LINNALA:

Sonja Linnala on emäntä Nevalan luontotilalla Kontiolahdella, Kolin kansallispuiston kupeessa perinnetilalla. Hän toimii mm. saunottajana tarjoten erilaisia saunahoitoja; yrttisaunotuksista kuppaukseen ja perinnevastotuksista pesuhierontoihin. Hän järjestää Nevalan luontotilalla myös erilaista kurssitoimintaa, kuten kehruukursseja sekä ohjaa kansainvälistä talkootoimintaa workaway-järjestön kautta tutustuttaen etenkin nuoria vuodenkierron töihin. Sonja on myös keruutuoteneuvoja, luonto-  ja ympäristöneuvoja sekä parhaillaan eräopas-opiskelija.

Kuva 1, kuvaaja: Jyrki Suikkanen

ILMOITTAUTUMISET:

Sonja Linnala, juolavehna@gmail.com, +358 44 9330388

View Event →
UKONVAKAT - PERINNEJUHLA
Jun
3
to Jun 4

UKONVAKAT - PERINNEJUHLA

UKONVAKAT

perinnejuhla Pielisellä

la-su 3.-4.6.2023

Tarina-aho, Kelvänsaari, Koli

Design: Riina Pippuri

Pielisen Tietäjäkeskus järjestää Ukonvakat Perinnejuhlan Kelvänsaaressa 3.-4.6.2023. Tule mukaan juhlimaan kanssamme kesän alkua ja tutustumaan Ukonvakkojen perinteeseen, jossa kunnioitetaan Ukko-ylijumalaa ja kiitetään tulevasta sadosta. Ohjelmassa mm. laulua, tanssia, savusauna, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa rennossa ilmapiirissä. Kelvänsaareen matkataan tunnelmallisella puuveneellä, jo venematka on elämys Pielisen vesillä.

Ukonvakat-perinnejuhla sisältää puheenvuoroja ihmisten ja Äiti Maan välisestä suhteesta ja sen kunnioittamisesta, alkukesän hedelmällisyyteen ja Ukko-ylijumalan kunnioittamiseen liittyviä rituaaleja, loitsuamista, tanssia sekä runsaasti saunomista! Lauantaina lämpeää suuri upea savusauna Pielisen rannalla, ja sunnuntai-aamuna perinteinen puusauna. Tule kastautumaan Pieliseen, riemuitse kanssamme!

 

Mitkä ovat Ukonvakat?

Ukonvakat on jo lähes unhoksiin jäänyt perinnejuhla, jonka vieton Pielisen Tietäjäkeskus ry haluaa nyt herättää henkiin. Suomalais-karjalaisessa perinteessä Ukko oli tärkeä jumala, joka takasi kaskiviljelyksille välttämättömän sateen. Sään ja maanviljelyksen hallitsemisen lisäksi Ukon uskottiin myös auttavan ihmisiä monenlaisissa toimissa ja tuovan rauhaa ja terveyttä. Ukonvakoissa juhlitaan kesän alkua, kiitetään Ukkoa tulevasta sadosta ja kesän runsaudesta.  Ukonvakat on usein järjestetty veden äärellä ja nimenomaan siten, että on ensin soudettu saareen.  

Pielisen Tietäjäkeskuksen historian ensimmäinen Ukonvakat-perinnejuhla sisältää perinteen mukaan puheenvuoroja ihmisten ja luonnon välisestä suhteesta ja sen kunnioittamisesta, alkukesän hedelmällisyyteen ja Ukko-ylijumalan kunnioittamiseen liittyviä vanhan kansan tapoja, tanssia sekä hyvää Pielisen alueen lähiruokaa osaavien kokkien loihtimana ja runsaasti saunomista! Lauantaina lämpeää suuri upea savusauna Pielisen rannalla, ja sunnuntai-aamuna perinteinen puusauna.

Matkaamme Kelvänsaareen Kolin satamasta, ja nautimme Pielisen kauneudesta venematkan aikana. Kuljemme läpi Pieni- ja Iso Korppisaarien kohti tunnelmallista Tarina-ahoa, jossa yhdistyksemme syntyi ja joka on kuin ulkoilmamuseo. Meillä on käytössämme upea sisätila, jossa on kuvanveistäjä Eva Ryynäsen Paaterin kirkosta jääneistä palasista lattia, kaikkialla uskomatonta käsityötä, ja elävää perinnetyötä. Ulkona nautimme rauhallisesta Pielisen lahukasta, jossa saamme rauhassa olla yhdessä ja iloita kesästä!

Ukonvakkojen muusikoksi tulee Heiduška, joka on joensuulainen laulaja-lauluntekijä. Ukonvakoissa Heiduška esittää omaa musiikkiaan. Ilmaisuvoimainen artisti käyttää rohkeasti ääntään ja luo erilaisia tiloja ja tunnelmia herkkien, mutta voimakkaiden kappaleidensa ympärille. Heiduška esiintyy kitaran ja tähtirummun kanssa.

Ukonvakat on perinnejuhla, joka on usein järjestetty nimenomaan siten, että on ensin soudettu saareen. Ukonvakat on yhteisöllinen ja kylämainen juhla, jossa muistamme Ukkoa kesän runsauden vuoksi ja tarpeellisten sateiden saattajaksi.   

   

Ukonvakkojen ohjelmasta:

Laineille lähteköön siunaukset kesäiset!

Kesä puhkeaa kukkaan ja vesi on kasvulle elämän ehto!

Punotaan yhdessä siunauksin ja kiitoksin täytetty seppele alkukesän kasveista ja annetaan sen lipua Pielisen huomaan! Suokoon kesä raikkaita sateitaan viljelyksille, metsän marjoille ja sienille kasvuun ja kasvakaamme mekin yhdessä luonnon ja puhdistavien sateiden kanssa!

 

’Terve löyly, terve lämmin,

terve henkäys kiukaisen.

Terveyttä tekemähän, rauhoa rakentamahan!’

Savusaunan hämärässä laulamme saunottaja Sonja Linnalan mukana perinteisiä saunalauluja.

Kiitämme saunan parantavaa puhdistavaa voimaa, saunan väkeä, kesän hedelmällisyyttä, laulamme yhteisöllisyydelle, toivolle ja rauhalle! 

Kaikkien osallisuus ohjelman lopullisessa muodossa on lämpimästi tervetullut ja tärkeä! 


OHJELMA:

 

OHJELMA:

Lauantai 3.6.

Klo 14.00 Lähtö Kolin Satamasta

Seremonialliset antimet Pielisen emuulle, Sonja Linnala

Laineille lähteköön siunaukset kesäiset!

 

Kesä puhkeaa kukkaan ja vesi on kasvulle elämän ehto! Punotaan yhdessä siunauksin ja kiitoksin täytetty seppele alkukesän kasveista ja annetaan sen lipua Pielisen huomaan! Suokoon kesä raikkaita sateitaan viljelyksille, metsän marjoille ja sienille kasvuun ja kasvakaamme mekin yhdessä luonnon ja puhdistavien sateiden kanssa!

 

Saapuminen Tarina-ahoon, Kelvänsaareen. Majoittuminen ja paikkaan tutustuminen.

15.00 UKONVAKAT – juhla

  • Tervehdys Ukolle, Kaisa Lehtipuro

  • Kiitos Ukolle! Maan tervehtiminen. Pielisen tervehtiminen.

  • Puhekeppi-piiri: Keitä olemme täällä Ukonvakoissa? Ketkä ovat saapuneet paikalle? Opitaan tuntemaan toisemme.

  • Sanoja perinteestä – Mitä Ukonvakoissa on tehty? Mitä me haluamme tällä juhlia? Keskustelun avaajina Kaisa Lehtipuro ja Helena Karhu

  • Ukonvakat – maljojen siunaus (Kaisa Lehtipuro valmistaa alkoholittoman yrtti-kotikaljan erityisesti Ukonvakkoja varten)

  • Tervetuliaispuhe: Ukko, Akka ja Tietäjän tie, Helena Karhu

  • Ukon lahjat.  Annamme antimia Ukolle veteen, maahan ja ilmaan. Rummutus Ukolle!, Jaana Louhelainen ja Helena Karhu

  • Heiduška * Laulua, Musiikkia.Tanssia.

Kun ohjelma loppuu, lepoa ja yhteistä vapaata riemua. Nautimme Tarina-ahon ainutlaatuisesta tunnelmasta.

18.00 Illallinen

19.00 Savusauna

’Terve löyly, terve lämmin,

terve henkäys kiukaisen.

Terveyttä tekemähän, rauhoa rakentamahan!’

 

Savusaunan hämärässä laulamme saunottaja Sonja Linnalan mukana perinteisiä saunalauluja.

Kiitämme saunan parantavaa puhdistavaa voimaa, saunan väkeä, kesän hedelmällisyyttä,

laulamme yhteisöllisyydelle, toivolle ja rauhalle!

 

20.30 Venekyyti Kolin satamaan päivälipun ostaneille

 

Sunnuntai 4.6.

Klo 8-10.30 Aamupala ja aamusauna.

Klo 10.30 Ukonvakat-ohjelma:

  • Kesäaamun avaus, hiljentyminen ja kiitostanssi Ukolle, Kaisa Lehtipuro

  • Mitä luonto kertoo meille tänä aamuna? Mitä meidän tulee huomioida tälle kesälle ja tulevalle polulle?

  • Mennään metsän puolelle ja lauletaan yhdessä, Sonja Linnala

  • Yhteisluomme sunnuntai-aamun ohjelmaa, joten kaikki ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan aamuohjelman luontiin.

Klo 12.00 Lounas

Klo 13.00 Puhekeppi- ja laulupiiri

Klo 14.00 Paluumatka takaisin Kolin satamaan

TAPAHTUMAPAIKKA:

Tarina-aho, Kelvänsaari, Vuonislahti. Tarina-Aho on uniikki ulkoilmamuseon kaltainen aarre Pielisellä, keskellä Kolin kansallismaisemaa Kelvänsaaressa.  Pihapiiri koostuu kolmesta perinteisestä hirsirakennuksesta, jotka on alunperin valmistettu pohjoiskarjalaisena käsityönä ja myöhemmin siirretty Kelvänsaareen. Tarina-ahon nuorelle yrittäjä-pariskunnalle ” Tarina-Aho on paikka joka yhdistää luonnon, Pielisen, mielenrauhan, asioiden yksinkertaisuuden sekä pohjoiskarjalalaisen perinteen. Saapuminen Tarina-Ahoon on kuin matka ajassa taaksepäin - kiireinen arki ja huolet jäävät mantereelle veneeseen astuessa.” Lisätietoja: https://www.tarinaaho.com/

Venekuljetukset:

 Kuljemme Kolin edustalla olevaan saareen Kolin satamasta. Reittimme kulkee Kolin huippujen edestä kansallispuiston jylhää saarijonoa seuraillen, nauttien samalla Pielisen sykähdyttävistä maisemista. Järjestämme kuljetuksen 1960-luvun lopulla veistetyllä Elektra-mahonki- veneellä: alus on tyylikäs ja mukava, risteilyn ajan voit olla joko kannella tai katetussa ja lämmitetyssä sisätilassa. Alus on avomerikelpoinen ja sopii keliin kuin keliin, joskin matkustusmukavuuden vuoksi isommalla aallolla ajamme hiljempaa. Veneeseen mahtuu yhtäaikaa 10 henkilöä, jonka ylittyessä järjestämme useamman kuljetuksen.

Majoitus: 

Järjestämme majoituksen kolmessa eri rakennuksessa, jotka sijaitsevat Tarina-Ahon tunnelmallisessa pihapiirissä. Majoitus tapahtuu omilla liinavaatteilla, joskin tarvittaessa voimme vuokrata ne hintaan 10€/setti (sis. Aluslakana, tyynyliina, pussilakana ja pyyhe). Tilavuokraan kuuluu savusaunan käyttö lauantai-iltana rajattomaksi ajaksi. Suuri savusaunamme sijaitsee Pielisen rannalla ja saunan edusta on katettua jäähdyttelytilaa. Sunnuntai-aamuna lämpeää perinteinen puusauna. 

Ruokailut:

 Tarina-aho valitsee raaka-aineet tarkkaan, samalla tukien toiminnallaan paikallista ja luonnonmukaista tuotantoa. Ruoka on lähtökohtaisesti kasvisruokaa, joskin saatamme tarjoilla Pielisen kalaa saatavuuden mukaan.

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Voit osallistua tapahtumaan koko viikonlopun ajan lauantai-sunnuntai, tai pelkästään lauantain. Osallistumismaksu on 50 EUR jäsenille ja 90 EUR ei-jäsenille. Osallistumismaksu on sama sekä koko viikonlopun että vain lauantaina osallistuville.

Tämän lisäksi majoitus la-su täysihoidolla (sis. aamupala, lounas ja illallinen) ja venematkat saareen yht: 149 EUR

Mikäli osallistut vain lauantaina, on lisäksi 60 EUR ( sis. illallinen, savusauna ja venematkat).

Lapset alle 15 v ovat puoleen hintaan kaikkien yllämainittujen maksujen osalta.

Ukonvakat-juhlaan ei perinteisesti ole pitänyt tuoda omia eväitä, vaan järjestäjien on huolehdittava ruokailujen järjestämisestä. Joten annetaan Tarina-ahon väen pitää huolta meistä <3

Ilmoittautumiset tästä linkistä: 

Pielisen tietäjäkeskuksen tapahtumien varaus- ja peruutusehdot näkyvät tästä: https://www.tietajakeskus.org/ehdot

Tapahtumaa tukee Lieksan kulttuuritoimi. Lämmin kiitos tuesta!

 

Yhteydenotot:

info@tietajakeskus.org



View Event →
Pielisen Tietäjien Lukupiiri - Ihmeinen (Timo Heikkilä)
May
22

Pielisen Tietäjien Lukupiiri - Ihmeinen (Timo Heikkilä)

Pielisen Tietäjien online Lukupiirissä 22.5. klo 18 kokoonnumme jo toistamiseen käsittelemään Timo Heikkilän uutta kirjaa IHMEINEN - TIETÄJÄN IHMISKÄSITYS JA MIELEN ARKEOLOGIA (2022).

Ensimmäisessä piirissä huhtikuussa kirja vei meidät ajatusten kiehtoville poluille ja keskustelu oli vilkasta ja innostunutta koko 1,5 tunnin ajan. Tällä kertaa pohdimme kirjan sivuja 197 - 419. Käsittelemme kappaleita Vene ihmisen muotona, ihmisolemuksen eriytyminen ja ihmiskehon dynamiikka. Loitsut, parantaminen ja väki ovat vahvasti läsnä.

Timo on minulle vanha tuttu. Olemme käyneet yhdessä tutustumassa mm. Viron ja Latvian arkeologiaan, kokeilleet kuppikivien tekoa sekä tutkineet yhdessä Sääksmäen ympäristömytologiaa. Timo oli myös opettamassa johtamallani kansanperinteen linjalla Päivölän Opistossa.

Ihmeen ja ihmisen yhdistävä kirjan nimi oli valmiina Timolla jo yli kymmenen vuotta sitten. Pyydettäessä arvostelin ihmeisen Ultra-lehteen. Arvostelun voit lukea tapahtuman keskusteluosiosta. Laitan sinne myös kuvat omistamistani esineistä, joiden symboliikkaa on Ihmeisen kansissa; eli 1800-luvun juustomuotista, jonka pohjassa on viisikanta sekä viikinkivyön soljesta, joissa lohikäärmeiden edustama voima ja vastavoima ovat kietoutuneet toisiinsa.

Tervetuloa keskustelemaan kaikki myyttisestä ihmis- ja maailmankuvasta kiinnostuneet. Viimekertaiseen tapaan olen illan isäntänä. Osallistua kirjapiirin voit, vaikka et sitä ehtisi lukemaankaan.

Tässä linkki tapahtumaan:

https://us02web.zoom.us/j/83589153616…

Meeting ID: 835 8915 3616
Passcode: Pielinen

View Event →
Tietäjäin runopiiri
May
8

Tietäjäin runopiiri

TIETÄJÄIN RUNOILTA

Maanantaina 8.5.2023 KLO 18.00-19.30 online

Lämpimästi tervetuloa online-piiriin, antaen runouden elähdyttää sielujamme ja nostaa  mieltämme. Voisi sanoa, että runouden kieli on lähimpänä tietäjän kieltä. Metaforat eli vertauskuvat, symbolit ja myyttinen kieli kietoutuvat runouden maisemaan. Tietäjäin runoillassa ymmärrämme sanojen näkymättömän, energeettisen puolen, antaen sanojen voimaannuttaa ja jopa parantaa sielumme sopukoita ja mystikon sydäntämme. Annamme runojen herättää meissä jotain, mikä nyt haluaa havahtua ja inspiroitua.

Olet tervetullut tähän online-piiriin kuuntelemaan runoja tai/ja lukemaan niitä toisille. Runot voivat olla joko jostain lainattuja ja kuultuja, tai itse-kirjoitettuja. Runojen teemat voivat mieluusti liittyä tietäjyyteen tai luontoon. Aiempaa kokemusta runoista ei tarvita, vaan tämä saattaa olla jopa ensimmäinen askeleesi runouden maailmaan. Kaikki ovat tervetulleita runopiiriin sellaisina kuin ovat.

KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Runoilta on maksuton kaikille.  Toivomme toki, että ystävällisesti osallistut yhdistyksen tukemiseen jäsen-tai kannatusjäsenmaksun maksamalla. Lisätietoja tästä linkistä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tapahtumaan voi osallistua osallistujille ilmaisen ja kätevän ZOOM-ohjelman kautta tästä linkistä:

Salasana: Pielinen

Tulethan paikalle ajoissa, varsinkin, mikäli käytät ohjelmaa ensimmäistä kertaa, jolloin se latautuu ensin koneellesi/puhelimeesi.

Lämpimästi tervetuloa kaikki keskustelemaan, kuuntelemaan, tutustumaan!

View Event →
Tietäjän essukurssi
Apr
22
to Apr 23

Tietäjän essukurssi

      

TIETÄJÄN ESSUKURSSI

Einesten emot – alkuvoimaa ja hellyyttä

22.-23.4.2023

Paikka: Hopealahti, Niittylahti, Joensuu

 Einesten emot essuissa. Kuva: Adelaide Växland. Essut Irma Heiskanen. Kuvassa Keuruun ekokylän väkeä ja ystäviä.  

                                                                                                                                                                                               

TIETÄJÄN ESSUJEN TAUSTAA

Suomalaisten ja suomensukuisten esiäitiemme käsitöiden eläin-ja kasviaiheiset ornamentit, Einesten emot ja toteemiset kantaemot ilmentävät luonnon luovia voimia vuodenkierrossa.  

Ornamentit ovat kuvakieltä, jota koko yhteisö on ymmärtänyt. Ornamentit ovat välittäneet tietoisuutta eri lajien ja luonnon kunnioituksesta ja elämän kiertokulkua ylläpitävistä luovista voimista, jotka oikein käytettynä ravitsevat koko yhteisöä. Kauneuden luominen luonnon kauneudesta on myös elämänvoimaa tuovaa ”lääkettä”.  Kun vanhaa kulttuuria on pidetty vain taikauskona, tämä tieto on kadotettu.  Kyse on kuitenkin paljon enemmästä kuin taikauskosta – vanhasta myötäelävästä lahjatalouden ja osallisuuden kulttuurista. Kuten vanha sanonta sanoo: ”ei kannata heittää lasta pois pesuveden mukana.”

Toteemiset kantaemot ovat opettaneet luomisen alkuvoiman yhdistämistä huolenpidon, hellyyden ja ekologisen viisauden taitoihin sukupolvelta toiselle. 

ESSUN VALMISTUS

Voit tehdä kurssillamme ohjatusti ja helposti itselle tai lahjaksi Einesten emojen esiliinan, johon ladataan yhdessä laulaen ja tanssien alkuvoiman ja hellyyden yhdistelmä. Voimilla ja lauluilla ladattu ornamentti ohjaa sinua kuten esiäitejämme eri elämäntilanteissa toimimaan elämää ravitsevalla ja elämää kunnioittavalla tavalla. 

Essuun tarvittavat kankaat voit tuoda mukanasi – pienessä määrin kierrätyskangasta saatavana myös kurssilta. 

Essun ja applikoinnin voi toteuttaa joko ”kokoessuna” tai helppona puoliessuna. Kaksipuolista applikointipaperia voi ostaa kurssilla (hinta  4,50 € / 100 cm * ). 

Mallisapuluunoita hahmojen tekemiseen saa kurssin vetäjältä. Voit halutessasi myös luoda oma sapluunan.

Kuvassa kirjailija Mikita Valdur, Made-essu ja  Maaemo-essu Irma Heiskasen yllä

KURSSIN OHJAAJA

Olen eläköitynyt ekopsykologi ja ITE-taiteilija Irma Heiskanen ja perehtynyt erityisesti suomensukuisten kansojen perinne-ekologiseen kulttuurihistoriaan. Julkaisussa Esiäitien kädenjäljillä, perinne-ekologista viisautta ja ornamenttikieltä olen kuvannut suomensukuisten kansojen naisten vähän tunnettua ornamenttikieltä eläinten ja ihmisyhteisön siteenä ja vuorovaikutuksen muotona muinaisessa pyynti- ja lahjataloudessa.

Tätä ikiaikaista suhdetta olen halunnut nostaa esiin esiin kierrätyskankaista valmistetuissa esiliinoissa. 


KURSSIPAIKKA

Kokoonnumme upeassa Hopealahden miljöössä Pyhäselkä-järven rannalla Pohjois-Karjalassa. Hopealahden koko rantavyöhyke 17 ha on luonnonsuojelualuetta.

Osoite: Hopealahti, RANTATIE 340, NIITTYLAHTI, JOENSUU

Kurssimme toteutuu Pehtoori-nimisessä rakennuksessa. Talossa on eteinen, olohuone, tilava keittiö, kaksi makuuhuonetta sekä WC/suihkuhuone. Olohuoneessa on takka. Kummassakin makuuhuoneessa on kerrossänky ja laveri, olohuoneessa lisäksi vuodesohva. Talossa on yhteensä 8 vuodepaikkaa.

ILMOITTAUTUMINEN JA KÄYTÄNNÖNTIEDOT

Kurssimaksu on 40 EUR yhdistyksen jäsenille ja 50 EUR ei-jäsenille sis. kurssin ohjauksen, rantasaunomisen ja kauempaa tuleville tarvittaessa majoituksen jaetuissa huoneissa Hopealahdessa (maks. 8 majoittuvaa). Ruokailut eivät kuulu kurssin hintaan. Jokainen osallistuja järjestää omat ruokailunsa.

Olisi hienoa, mikäli ainakin joillakin osallistujilla olisi mahdollisuus ottaa oma ompelukone mukaan, tai lainata ompelukone jostain 😊 

Kurssille otetaan vain 8 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittauduthan ainoastaan, mikäli sitoudut osallistumaan kurssille.

Ilmoittautumiset alla olevan napin kautta

Jos ilmoittautuminen napin kautta ei jostain syystä onnistu, voit ilmoittautua sähköpostitse info@tietajakeskus.org.

Huom! Saat kurssin maksutiedot osallistujakirjeen yhteydessä.

KURSSIA TUKEE JOENSUUN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI. KIITOS TUESTA!

Yhteydenotot

Yhdistyksen yhteys: Anniina Haapalainen, sposti: info@tietajakeskus.org

Ekopsykologi Irma Heiskanen, sposti: kukkuu52@gmail.com

View Event →
LUENTO: SOVINTO ÄITI MAAN KANSSA
Apr
19

LUENTO: SOVINTO ÄITI MAAN KANSSA

 

LUENTO: SOVINTO ÄITI MAAN KANSSA

PIELISEN TIETÄJÄKESKUKSEN ONLINE-KESKUSTELUPIIRI

YK:N KANSAINVÄLISENÄ ÄITI MAAN PÄIVÄÄN ORIENTOITUEN

Luennoitsijana ja keskustelun avaajana tutkimusprofessori Antti Pentikäinen

keskiviikkona 19.4.2022. klo 18.00


Millainen voisi olla sovintoprosessi Äiti Maan kanssa?

Tule kuuntelemaan sovintoprosesseihin erikoistunutta asiantuntijaa Antti Pentikäistä YK:n kansainväliseen Äiti Maan päivään orientoituen. Äiti Maan päivän tarkoitus on muistuttaa meitä kaikkia toimimaan kestävien ja maata suojelevien toimintatapojen, yhteisöllisyyden ja elämänfilosofian puolesta. Kuulemme Äiti Maan hätähuudon, mutta kuinka vastaamme siihen? Kuinka luomme tasapainoa ja harmoniaa Äiti Maan luontona?

ONLINE-keskustelun avaa tutkimusprofessori Antti Pentikäinen, joka sanallistaa meille, mitä tarkoittaisi sovintoprosessi ihmiskunnan ja Äiti Maan välillä? Mikä on sovintoprosessi ja voiko siitä puhua tässä yhteydessä? Mitä muita sovintoprosesseja meidän on hyvä muistaa Äiti Maan päivänä ja tässä ajassa?

Antti Pentikäinen on toiminut useissa eri rauhanvälitykseen, konfliktien ratkaisuun ja sovintoprosesseihin liittyvissä tehtävissä, ja toimii tällä hetkellä amerikkalaisen yliopiston sovintoprosessien kehittämiseen perustetussa keskuksessa Washingtonissa. Hän on työskennellyt pitkään Kirkon Ulkomaanavun johtajana, sekä toiminut presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana CMI:ssa, sekä muissa vaikuttavissa YK:n ja ulkoministeriön tehtävissä. Hän on mukana myös suomalaisten ja saamelaisten välisissä sovintoprosesseissa.

Kuinka maailmanrauhan kanssa maailmalla työskentelevä tutkimusprofessori näkee ruohonjuuritason yhdistystoimintamme merkityksen rauhantyössä, sekä viisausperinteiden muistamisen merkityksen sovinnossamme Äiti Maan kanssa? YK:ssa toimineena, kuinka hän näkee YK:n merkityksen tänä päivänä: Voiko tie ihmiskunnan harmoniseen suhteeseen luonnon kanssa löytyä YK:nkin kautta ja vaikuttavatko heidän raporttinsa meidän toimintaamme täällä ruohonjuuritasolla?

Kaikki osallistujat voivat mieluusti jakaa ajatuksiaan, kysymyksiään ja kokemuksiaan, siitä mitä sinä ajattelet ihmiskunnan tämänhetkisestä suhteesta Äiti Maahan, ja edellytyksistä suhteen korjaamiseksi?

Taustaa YK:n kansainväliselle Äiti Maan päivälle

YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi, jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme. Kansainvälinen yhteisö lupasi jo vuoden 1992 Rion julistuksessaan kantaa yhteisen vastuun säilyttääkseen, suojellakseen ja palauttaakseen maapallon ekosysteemien terveyden ja eheyden. Teemapäivä syntyi vuonna 2009, mutta päivän historia ulottuu ympäristönsuojelun ja ympäristöliikkeen alkuaikoihin 1970-luvulle.

Pariisin ilmastosopimus avattiin allekirjoituksille New Yorkissa Äiti Maan päivänä vuonna 2016.

(Lähde: https://www.ykliitto.fi/tapahtumat/yk-paivat/kansainvalinen-aiti-maan-paiva )

Lisätietoja: https://www.un.org/en/observances/earth-day

UNEP raportti ”Making Peace with Nature”: https://www.unep.org/resources/making-peace-nature

 

Käytännöntiedot:

Tapahtuma on maksuton kaikille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

ZOOM-linkki:

Salasana: Pielinen

Zoom-ohjelma on maksuton osallistujille.

Otamme kuulemamme mukaan myös kesäkuun alussa järjestettäviin Ukonvakat-perinnejuhlaan 3.-4.6.23 Tarina-ahossa, Kelvänsaaressa, Kolilla, jossa löydämme seremoniallisia – ja niiden myötä käytännönläheisiä- ratkaisuja sovintoprosessin edistämiseksi. Lisätietoja Ukonvakat-tapahtumasta tästä:

Voit mieluusti halutessasi tukea Pielisen Tietäjäkeskuksen toimintaa Äiti Maan puolesta tai liittyä jäseneksi. Lisätiedot tästä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

View Event →
Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Ihmeinen
Apr
17

Pielisen Tietäjien Lukupiiri: Ihmeinen

Pielisen Tietäjien Lukupiiri 17.4.23. klo 18.00: Ihmeinen

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

 

Lukupiirissä on käsittelyssä vuonna 2022 julkaistu suurteos Timo Heikkilä: Ihmeinen. Tietäjän ihmiskäsitys ja mielen arkeologia.

 

Tätä yli 600 sivun järkälettä kannattaa aloittaa lukemaan jo kuukausia aikaisemmin. Lukupiiriin voi toki osallistua ja tulla kuulemaan teoksessa, vaikka ei olisi sitä ehtinyt vielä lukemaankaan. Saat kuitenkin parhaiten irti lukupiiristä lukemalla teoksen.

 

Tapahtumaa isännöi Eero Peltonen

 

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:



 

Salasana: Ihmeinen

 

Lukupiiri on maksuton, mutta toivomme, että osallistujat liittyvät Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

Tervetuloa mukaan lukupiiriin joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen!

 

 

View Event →
TIETÄJÄIN RUNOILTA: Kevätpäiväntasaus
Mar
20

TIETÄJÄIN RUNOILTA: Kevätpäiväntasaus

TIETÄJÄIN RUNOILTA: Kevätpäiväntasaus

Maanantaina 20.3.2023 KLO 18.00-19.30 online

Lämpimästi tervetuloa online-piiriin, antaen runouden elähdyttää sielujamme ja nostaa  mieltämme. Voisi sanoa, että runouden kieli on lähimpänä tietäjän kieltä. Metaforat eli vertauskuvat, symbolit ja myyttinen kieli kietoutuvat runouden maisemaan. Tietäjäin runoillassa ymmärrämme sanojen näkymättömän, energeettisen puolen, antaen sanojen voimaannuttaa ja jopa parantaa sielumme sopukoita ja mystikon sydäntämme. Annamme runojen herättää meissä jotain, mikä nyt haluaa havahtua ja inspiroitua.

Valo on voittanut kevätpäiväntasauksen aikaan, nousten yhä korkeammalle taivaan kaareen. On aika ensimmäisiin kevään juhliin; siementen, alkumunien, hedelmällisyyden ja ylösnousemuksen hetki on koittanut?

Olet tervetullut tähän online-piiriin kuuntelemaan runoja tai/ja lukemaan niitä toisille. Runot voivat olla joko jostain lainattuja ja kuultuja, tai itse-kirjoitettuja. Runojen teemat voivat mieluusti liittyä tietäjyyteen tai luontoon. Aiempaa kokemusta runoista ei tarvita, vaan tämä saattaa olla jopa ensimmäinen askeleesi runouden maailmaan. Kaikki ovat tervetulleita runopiiriin sellaisina kuin ovat.

KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Runoilta on maksuton kaikille.  Toivomme toki, että ystävällisesti osallistut yhdistyksen tukemiseen jäsen-tai kannatusjäsenmaksun maksamalla. Lisätietoja tästä linkistä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tapahtumaan voi osallistua osallistujille ilmaisen ja kätevän ZOOM-ohjelman kautta tästä linkistä:

Salasana: Pielinen

Tulethan paikalle ajoissa, varsinkin, mikäli käytät ohjelmaa ensimmäistä kertaa, jolloin se latautuu ensin koneellesi/puhelimeesi.

Lämpimästi tervetuloa kaikki keskustelemaan, kuuntelemaan, tutustumaan!

 

View Event →
PIELISEN TIETÄJÄKESKUS RY:N VUOSIKOKOUS 2023
Feb
7

PIELISEN TIETÄJÄKESKUS RY:N VUOSIKOKOUS 2023

KOKOUSKUTSU

PIELISEN TIETÄJÄKESKUS RY:N VUOSIKOKOUS 2023

AIKA: Tiistaina 7.2.2023 klo 18.00

PAIKKA: ONLINE Zoom-ohjelman kautta

Linkki kokoukseen:

https://us02web.zoom.us/j/81754503015?pwd=bmM0TVJSSjhlcXExS0RtWkIzUVF2dz09

Salasana: Pielinen


Tervehdys kaikille! Onnellista uutta vuotta!

Iloitsemme, että olemme saaneet yhdistyksemme toisen toimintavuoden kunniakkaasti ja menestyksekkäästi läpi! Meillä on jo lähes 100 jäsentä, ja toimintamme kehittyy jatkuvasti jatkuvasti. Vuosikertomuksesta 2022 voit lukea, mitä kaikkea saimmekaan aikaiseksi tänä vuonna. Toivomme, että mahdollisimman moni jäsen tulisi läsnäolevaksi vuosikokoukseen tiistaina 7.2. klo 18, jotta äänenne, läsnäolonne, toiveenne ja ajatuksenne tulisivat mahdollisimman hyvin kuulluksi tulevana vuotena. On tärkeää, että yhdistyksemme on jäsentensä näköinen ja kaikilla on merkitystä! <3 Kiitos toki myös kaikille kannatusjäsenille, jotka kannattavat toimintaamme yhdistyksen ystävinä, mutta kenties seuraavat hiljaisemmin taustalla! Olette kultaisia!

Tässä saatekirjeemme kokoukseen, jonka jälkeen löydät kokouksen asialistan. Kaikki jäsenet saavat kirjallisen toimintakertomuksen 2022 ja -suunnitelman 2023 kokousmateriaaleiksi myös spostiin.

Vuonna 2023 pyrimme yhä parempaan suunnitelmallisuuteen ja toiminnan kehittämiseen. Voit tutustua PieTin vuosikelloon 2023 tällä hetkellä tiedossa olevien tapahtumien osalta tästä: https://prezi.com/view/IVuoDcsjTfbEcUxjDrHk/


Uudeksi hallituksen jäseneksi tai yhdistysaktiiviksi?

Jotta voisimme kehittää toimintaa edelleen ja jakaa tehtäviä yhä useammalle, etsimme uusia aktiivisia hallitusjäseniä, hallituksen varajäseniä ja yhdistyksen jäseniä.

Tulevalle vuodelle kutsumme kiinnostuneita seuraaviin työryhmiin ja porukoihin luomaan yhä kukoistavampi yhteisö:

  • Tapahtuma-työryhmään: kevät- ja talvipäivän seisauksien retket ja saunat, Ukonvakat-tapahtuma 3.-4.6.23, sekä Kekri-juhla 28.-29.10.23.

  • Viestintä-työryhmään: YouTube, blogi, jäsenkirje, some. Tulossa mm jäsenten haastatteluja blogiin.

  • Heimon vanhimpien piirin koordinaattori: piirin järjestely, Zoom-tapaamisten koordinointi, tiedotus


VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA:

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

9. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa


Tervetuloa yhdistyksen vuosikokoukseen!


Ystävällisin terveisin

Pielisen Tietäjäkeskus ry:n hallitus

View Event →
Tietäjäin Lukupiiri
Jan
30

Tietäjäin Lukupiiri

Pielisen Tietäjien Lukupiiri 30.1.23. klo 18.00: Loitsu – Kalevalan avain.

Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

 

Vuoden 1. lukupiirissä käsittelyssä on Risto Santavuoren kirja Loitsu – Kalevalan avain (2016, Salakirjat).

 

Tapahtumaa isännöi Eero Peltonen

 

Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:

 Salasana: Pielinen

 Lukupiiri on maksuton, mutta toivomme, että osallistujat liittyvät Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 

Tervetuloa mukaan lukupiiriin joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen!

View Event →
TIETÄJÄIN RUNOILTA
Dec
12

TIETÄJÄIN RUNOILTA

TIETÄJÄIN RUNOILTA

Maanantaina 12.12.2022 KLO 18.00-19.30 online

Lämpimästi tervetuloa online-piiriin, antaen runouden elähdyttää sielujamme ja nostaa  mieltämme. Voisi sanoa, että runouden kieli on lähimpänä tietäjän kieltä. Metaforat eli vertauskuvat, symbolit ja myyttinen kieli kietoutuvat runouden maisemaan. Tietäjäin runoillassa ymmärrämme sanojen näkymättömän, energeettisen puolen, antaen sanojen voimaannuttaa ja jopa parantaa sielumme sopukoita ja mystikon sydäntämme. Annamme runojen herättää meissä jotain, mikä nyt haluaa havahtua ja inspiroitua.

Olet tervetullut tähän online-piiriin kuuntelemaan runoja tai/ja lukemaan niitä toisille. Runot voivat olla joko jostain lainattuja ja kuultuja, tai itse-kirjoitettuja. Runojen teemat voivat mieluusti liittyä tietäjyyteen tai luontoon. Näin talvisaikaan, kenties talviluonnosta ja pimeydestä/valosta inspiroituvat runot olisivat ajankohtaisia (mutta muutkin käy)? Aiempaa kokemusta runoista ei tarvita, vaan tämä saattaa olla jopa ensimmäinen askeleesi runouden maailmaan. Kaikki ovat tervetulleita runopiiriin sellaisina kuin ovat.

Runopiirin emännöi tällä kertaa Helena Karhu.

KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Runoilta on maksuton kaikille.  Toivomme toki, että ystävällisesti osallistut yhdistyksen tukemiseen jäsen-tai kannatusjäsenmaksun maksamalla. Lisätietoja tästä linkistä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tapahtumaan voi osallistua osallistujille ilmaisen ja kätevän ZOOM-ohjelman kautta tästä linkistä:

Salasana: Pielinen

Tulethan paikalle ajoissa, varsinkin, mikäli käytät ohjelmaa ensimmäistä kertaa, jolloin se latautuu ensin koneellesi/puhelimeesi.

Lämpimästi tervetuloa kaikki keskustelemaan, kuuntelemaan, tutustumaan!

View Event →
KESKUSTELUILTA TIETÄJYYDESTÄ
Nov
28

KESKUSTELUILTA TIETÄJYYDESTÄ

KESKUSTELUILTA TIETÄJYYDESTÄ

Maanantaina 28.11.2022 KLO 19.00 ALKAEN

Tervetuloa online-piiriin, yhdistyksen jäsenet!

Tämä on yhteinen iltamme, jossa voimme kokoontua tutustumaan toisiimme ja keskustelemaan yhdistyksen keskeisistä kysymyksistä tietäjyyden perintöön ja nykypäivän elämänmenoon liittyen. Voimme keskustella keskusteluillasta mistä tahansa asiasta ja teemasta, mitkä ovat ajankohtaisia ja tärkeitä.

Aloitamme yhteisellä piirillä, jossa osallistujat voivat halutessaan hieman tutustua toisiinsa. Tämän jälkeen aloitamme avoimen keskustelun. Voimme kysellä ja vastailla, pohtia ja kuunnella.

Meillä on mennyt syksy myös ilman runopiirejä, joten tietäjyyttä ilmentävät runot ovat myös tervetulleita virkistämään mieltä ja sydäntä.

 

KÄYTÄNNÖNTIEDOT:

Tietäjäilta on maksuton kaikille jäsenille. Tapahtumaan ei tarvitse osallistua ennakkoon. Mikäli tarvitset lisätietoja jäseneksi liittymisestä: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

Tapahtumaan voi osallistua osallistujille ilmaisen ja kätevän ZOOM-ohjelman kautta tästä linkistä:


Salasana: Pielinen

Tulethan paikalle ajoissa, varsinkin, mikäli käytät ohjelmaa ensimmäistä kertaa, jolloin se latautuu ensin koneellesi/puhelimeesi.

Lämpimästi tervetuloa kaikki keskustelemaan, kuuntelemaan, tutustumaan!

View Event →
Tietäjän loitsut - online ilta
Nov
22

Tietäjän loitsut - online ilta

Tietäjän loitsut

 

Unohdettu
Hyljeksitty
Elämältä haudattu

Nouse valoon
Nouse juhlaan
Nouse elohon!


* ~ * ~ *

Tietäjän loitsut –illassa nostatamme eloon loitsulauluperinnettä. Laulun kautta yhdymme esivanhempiemme viisauteen, vapautamme ääntämme ja vahvistamme tietäjän väkeä.

 

Loitsut, joita laulamme muodostavat shamanistisen matkan erilaisten tunnetilojen läpi.

Matkamme teema on saanut inspiraationsa luonnon kierron vaiheesta. Elämme syksyn synkeää sydänaikaa, ja laulupiirimme kokoontuu juuri ennen uutta kuuta. Aika on siis otollinen lempeälle seikkailulle varjoihin eli alitajuisen mielen maille.

Varjojen vastapainoksi haemme myös voimaa lohikäärmeiltä, nostatamme luontoa ja tervehdimme sisäistä tietäjää. Käymme siis sytyttelemässä sellaisia voimavaroja, joiden kanssa on helmpompi laskeutua vuoden pimeimpään jaksoon.

Laulut ovat loitsulaulaja Noora Korpin laatimia, lukuun ottamatta Tietäjäksi valmistus –loitsua, joka on vanhempaa perua.

Illan kulku:

- Alustus loitsulauluperinteeseen (Pielisen Tietäjäkeskus, Helena Karhu)
- Pieni tuntemusten jakamiskierros
- Shamanistinen loitsulaulumatka (loitsulaulaja Noora Korppi)
- Rentouttava rumpumatka
- Loppujakamiset eli millainen kokemus sinulle oli

Jotta saamme illasta aidosti yhteisöllisen, toivomme että:

- Jokainen osallistuu lyhyeen jakamispiiriin ennen ja jälkeen laulumatkan, jossa kertoo tuntemuksiaan sen verran kuin haluaa
- Pidetään kamerat auki
- Mikrofonit pidetään kuitenkin kiinni laulun ajan ja muulloinkin, kun ei ole oma puheenvuoro (nykyteknologia kun ei tue sujuvasti yhteislaulua etänä)

Jos osallistut, suosittelemme että teet sen täyspainoisesti. Ota itsellesi aikaa, tee olosi mukavaksi ja ole läsnä itsellesi ja loitsuille. Näin saat kokemuksesta eniten irti.

Tilaisuudesta ei tule tallennetta.

Ilmoittautuminen:


Osallistumismaksu on 22€, ja sen voi suorittaa seuraavasti 15.11.2022 mennessä, jonka jälkeen ilmoittautuneet saavat zoom-linkin:

 

Pielisen Tietäjäkeskus ry
FI36 5770 0520 5351 44

Viite: 1067


Linkki Zoomiin lähetetään osallistujille ennen tapahtuman alkua.
 
Järjestäjistä:

Esilaulajana toimii lauluntekijä Noora Korppi kitaran ja rumpunsa säestyksellä. Musisoinnin ohella Noora toimii tunnetaitojen valmentajana. Häntä kiehtoo erityisesti intuitio, NLP, varjotyöskentely sekä sukujuurtemme vaikutus siihen, keitä tänään olemme. Hae YouTubesta “Noora Korppi”, jos haluat tutustua etukäteen paremmin.

Tapahtuman järjestää Pielisen Tietäjäkeskus ry.


View Event →
KEKRI
Oct
28
to Oct 30

KEKRI

KEKRI

28.-30.10.202
KESTIKIEVARI HERRANNIEMI

*** Huom! Imoittautumista jatkettu 23.10 saakka! ***

Meillä on ilo ja kunnia juhlistaa PIELISEN TIETÄJÄKESKUS ry:n uutta kotiosoitetta ja yhdistyksemme pian kaksivuotista taivalta -  ja kutsua sinut KEKRIJUHLAAN 28.-30.10.2022 Kestikievari Herranniemeen.

Kekrin aika on, kun maa on martaassa ja karja tuotu laitumelta, kun viljat on puitu ja sato varastoitu. Kekri on sadonkorjuun juhla, johon perinteinen vuodenkierto päättyy. Kekrinä tehdään taikoja, nähdään tulevaan ja pyritään turvaamaan runsas sato tulevana vuonna. Kekri on myös vainajien muistelun aikaa, ja niinpä vainajat ja esivanhemmat ovat juhlassa kutsuvieraina. 

Ennen vanhaan piiat ja rengit saivat kekrinä loman ja saattoivat vaihtaa pestiä. Kekrinä pidettiin kekkereitä; syötiin runsaasti lihaa, rasvaa ja sadon antimia. Niinpä nytkin pidämme huolta siitä, että kekripöydän runsaus pohjustaa hyvän satovuoden. Myös taiten laitettua kasvisruokaa on juhlavasti tarjolla.

Vuonislahden kylässä sijaitseva perinteikäs Kestikievari Herranniemi on kekrijuhlamme luonnonkaunis ympäristö. Vastarannalla siintäviä Kolin huippuja voi ihailla Herranniemen saunarannalta ja rantapaviljongista.

Aloitamme perjantaina illan tuntumassa, kun verho tämän maailman ja henkimaailman välillä ohenee. Herranniemi tarjoaa kevyttä iltapalaa, jonka jälkeen siirrymme seremonialliseen kynttilärituaalin pyhittämään tilaan. Varapuheenjohtaja Eero Peltonen pitää Vainajien kutsupuheen. Koristamme heitä varten pöydän, johon jokainen voi tuoda mukanaan esineitä, kirjeitä, runoja, lauluja tai muita asioita edesmenneistä. Hiljennymme vainajien yhteyteen sihteerimme Anniina Haapalaisen soittaman kielirummun meditatiivisten sävelten saattelemana. 

Lauantaina lyömme lekkeriksi; tartumme karttuihin ja harjoittelemme vuosisatoja vanhaa karjalaista heittopeliä, eli kyykkää!

Lounasta nautimme Wanhan koulun puodilla, joka sijaitsee noin 500 metrin päässä Herranniemestä. Syömme kylänväen kanssa perinteisen Kekripuuron, jonka valmistuksesta ja tarjoilusta vastaavat paikalliset Martat. Lounaan jälkeen pidämme kunnon tauon, jolloin voi tutustua Herranniemen ja Vuonislahden ympäristöön. Wanhan koulun puodista voi ostaa paikallisia tuotteita ja käsitöitä. 

Alkuillasta rakennamme kekrikokon, jonka nokkaan nostamme Kokkolinnun. Kokon kokoamisen ja koristamisen jälkeen rehkinnän kruunaa monelle harvinainen elämys savusauna! Saunassa vuodenkierron aikana kerääntyneet huolet ja murheet pestään pois ja siirrytään puhtaina ja avoimina alkavaan vuoteen.

Saunan jälkeen käynnistämme kekkerit ja siirrymme Herranniemen herkullisen Kekripöydän ääreen. Oluen juonti on perinteisesti ollut olennainen osa kekrijuhlia, joten myynnissä on paikallispanimoiden oluita. Niitä nautimme Kekrin kunniaksi ja runsaiden luonnon ja maanviljelyn antimien saamiseksi tulevana vuonna. Illan pimetessä on aika tuoda valoa pimeään syksyyn ja sytyttää Kekrikokko ja sen latvassa istuva Kokkolintu. Liekit leimahtelevat ja kokko kipunoi laulujen ja rituaalien saattelemana. Olet tervetullut tuomaan tulelle jotain, josta haluat luopua; vaikkapa vanhoja vaatteita tai esineitä. Tulen äärellä toki myös kisailemme, tanssimme, laulamme, soitamme ja leikimme.

Tunnelmallisessa rantapaviljongissa on mahdollista jatkaa illanviettoa, niin kauan kuin kukin jaksaa juhlia. Perinteisesti on sinnitelty ja valvottu kokon ääressä mahdollisimman pitkään. Valvominen on tuonut onnea ja menestystä tulevalle vuodelle. 

Sunnuntaina alkaa kekrin karnevalistinen osuus, kun pukeudumme eläimiksi tai muihin hullunkurisiin asuihin ja kuljemme äänekkäänä ja värikkäänä kulkueena Vuonislahden raitilla. Kulkue on ikivanha perinne monissa maissa. Myös Karjalassa oli tapana kiertää riehakkaasti talosta toiseen ja vaatia kestitystä. Kekri oli vanhan kulkueperinteen aloitus, ja kulkueet  jatkuivat aina Nuuttiin saakka.

Kekrin hyväksi lopuksi kokoonnumme vielä yhteisen lounaskeiton äärelle ja jaamme viikonlopun kokemuksia, ajatuksia ja oivalluksia. 

MITÄ MUKAAN?

Voit tuoda viikonloppuun

  • Hautakynttilöitä

  • Kirjeitä, runoja, lauluja, muistoesineitä ym. vainajien muistelupöydälle 

  • Karnevalistinen asun (tule sellaisena kuin et ole, vaikkapa kekripukkina tai kekrittärenä!)

  • Asioita, joita haluat polttaa (vaatteita, kuvia, esineitä…huom! palavia)

  • Rumpuja, kitaroita, kanteleita, helistimiä, kelloja ja muita soittimia; myös runoja, lauluja ja leikkejä

KENELLE?

Kekrijuhla on tarkoitettu kaikille, jotka tahtovat juhlistaa vanhan vuoden taakse jättämistä ja uuteen siirtymistä perinteisin menoin ja luottamalla runsauteen, ilonpitoon, taikuuteen, esivanhempien väkeen ja viisauteen. 


Kekrin järjestää Pielisen Tietäjäkeskus ry ja Kestikievari Herranniemi. Tapahtuman järjestelyryhmään kuuluvat Pielisen Tietäjäkeskus ry:n sihteeri Anniina Haapalainen, yhdistysaktiivi Miia Jääskeläinen ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Eero Peltonen.

OHJELMA

Perjantai

19.00 Iltapala & majoittuminen

20.00 Aloitusrituaali (Päätalon yläkerta - Anniina, Miia ja Eero)

Vainajien kutsupuhe (Eero)

Vainajien pöytä & meditaatio (Anniina)

Lauantai

8 - 10 Aamupala

10.30 KYYKKÄTURNAUS

13.00 Lounas (Kekripuuro Wanhan koulun puodilla, järjestäjänä Vuonislahden Martat. Huom! omakustanteinen, maksu paikan päällä.) 

Vapaata olemista

15.00 KEKRIKOKON RAKENNUS

16-19 SAVUSAUNA & RANTASAUNA (havuista reitti vainajille)

  • 16-17.30 Naiset

  • 17.30-19 Miehet

19.30 KEKRIEN KESTIPÖYTÄ

21.00 KEKRIKOKON JA KOKKOLINNUN SYTYTYS

Rantapaviljonki: vapaata illanviettoa

Sunnuntai

8 - 10 Aamupala

11.00 KEKRIKULKUE

13.00 Lounas & kahvit (kevyt)

14.00 Lopetuspiiri

16.00 Kotiinlähtö

ILMOITTAUTUMINEN:

23.10 mennessä!
Kaikkien osallistujien ilmottautuminen tapahtumaan alla olevan napin kautta. Jos et pääse ilmoittautumaan napin kautta, voit ilmoittautua sähköpostitse info@tietajakeskus.org

Huom! Ilmoittautumiset ovat sitovia.

HINNAT

Ohjelma

Kekrijuhlien ohjelman hinta 40€. Pielisen Tietäjäkeskuksen jäsenille ja Vuonislahden kyläläisille maksuton. Maksuohjeet löytyvät ilmoittautumisen yhteydessä.

Jäseneksi liittymisen ohjeet löydät täältä.

Ruokailu- ja majoitusvaraukset tehdään suoraan Kestikievari Herranniemeen.

https://herranniemi.fi/yhteystiedot/ 

  • Täysihoito yhden hengen huoneessa 28.-30.10:  198 €

    Paketti sisältää majoituksen, aamiaiset la ja su, pe iltapalan, kekrien kestipöydän, su lounaan, saunan sekä liinavaatteet ja pyyhkeet.

  • Täysihoito kahden hengen huoneessa 28.-30.10:  152 €

    Paketti sisältää majoituksen, aamiaiset la ja su, pe iltapalan, kekrien kestipöydän, su lounaan, saunan sekä liinavaatteet ja pyyhkeet.

  • Mahdollisuus myös pelkkään aamiasmajoitukseen

    2 vrk 2 hengen huoneessa 84 € (sis. majoitus, aamiainen, liinavaatteet sekä pyyhkeet)

    2 vrk 1 hengen huoneessa 130 € (sis. majoitus, aamiainen, liinavaatteet sekä pyyhkeet)

  • Erikseen ostettavat elementit:

    Perjantain iltapala 14 €

    Kekripuuro Wanhan koulun puodilla 6 € (Järjestää Vuonislahden Martat. Jälkiruoka/kahvit Wanhan koulun puodilta erillismaksusta).

    Savu- ja rantasauna 10 €

    Kekrien kestipöytä 30 € majoittujat / 34 € muille

    Sunnuntain kevyt lounas 14 €


Kysymyksissä otathan yhteyttä
info@tietajakeskus.org

Lämpimästi tervetuloa <3

View Event →
Tietäjien Lukupiiri: Sisäisen orvon viisaus
Oct
25

Tietäjien Lukupiiri: Sisäisen orvon viisaus

Pielisen Tietäjien Lukupiiri tiistaina 25.10.22. klo 18.00: Sisäisen orvon viisaus


Oletko halunnut päästä keskustelemaan alan kirjallisuudesta? Nyt siihen on mahdollisuus. Pielisen Tietäjäkeskus järjestää koko vuoden aikana lukupiirejä.

 Elokuun lukupiirin kirjana on Kaisa ja Simo Kuurneen kirjoittama kirja Sisäisen orvon viisaus. Kuinka löydän kotiin. Basam Books, 2020.

 Kaisa Kuurne on sosiologi ja opiskellut arkkityyppistä psykologiaa Clarissa Pinkola-Estésin oppilaana. Hänen isänsä Simo Kuurne on erikoislääkäri ja terapeutti ja kehittänyt/pitänyt dialogisia ja toiminnallisia hiljaisuuden retriittejä.

 Kirja perustuu holistiselle ajattelulle, jossa keho, mieli ja sielu yhdistyvät. Taustalla muun muassa jungilainen ajattelu arkkityyppeineen. Lähtökohtana on näkemys, että epätäydellisessä maailmassa me kaikki jäämme vaille täydellistä hoivaa ja siten jokaisella meistä löytyy sisäinen orpo, joka kaipaa eheyteen ja yhteyteen.

 Orvon arkkityypin perustana on kokemus erillisyydestä ja ulkopuolelle jäämisestä. Samalla se kuvastaa selviytymistä vaikeissakin olosuhteissa, onhan se yhteydessä elämän universaaliin energiaan ja kaipauksen välityksellä sen ytimessä vallitsevaan rakkauteen. Tämän yhteys on orvon viisaus ja kaipaus opastaa kotia kohti.

 Tunnistamattomana orpo piilottelee sisällämme ja ohjailee elämäämme ja valintojamme, jotta voisimme kuulua yhteisöömme sen odottamilla ehdoilla. Näitä tiedostamattomia toiminta-, tunne-elämän ja ajattelumalleja kirjoittajat kutsuvat lempeästi onnenohjelmiksi, onhan niiden tavoitteena, että voisimme tulla rakastetuiksi ja olla onnellisia. Tällaisia ovat esimerkiksi sopeutuminen, pärjääminen ja taisteleminen.

 Onnenohjelmien äärimmäiset muodot, kuten masennus tai narsismi, eivät enää toimi elämän kannattelijoina. Kaiken kaikkiaan ohjelmien varjopuolena on niiden pakonomainen toisteisuus, sehän ei jätä tilaa rohkealle läsnäololle ja villille sisäiselle voimallemme.

 Eheytyminen vaatii havahtumista ja suostumista sen tuottamalle kivulle. Lisäksi matkasta voi tulla työläs, pelottavakin, kun usein tie kotiin kulkee kuoleman maiseman halki. 

 Kirja tarjoaa runsaasti apukeinoja oman orpomme kohtaamiseen, kuten erilaiset hengitys- ja meditaatioharjoitukset. Ne ovat portti uusiutumiseemme. 


 Lukupiirin ohjaa yhdistyksen jäsen Eeva Koponen.

 Lukupiiri järjestetään etänä Zoom-ohjelmalla. Liity mukaan tästä linkistä:

Salasana: Pielinen

 Lukupiiri on maksuton, mutta toivomme, että osallistujat liittyvät Pielisen Tietäjäkeskuksen jäseniksi: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

 Tervetuloa mukaan lukupiiriin joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen!

 

View Event →