Mitä on tietäjyys?

Yhdistyksessä olemme avoimia tulkinnoille, jotka voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia. Mikä meitä yhdistää, on kiinnostus kansanperinteisiimme, omiin ikiaikaisiin traditioihimme ja luonnon arvostamiseen.

Alle on kirjoitettu muutamia tulkintoja, millaiseksi ”tietäjä” sanan sisältö voidaan kuvailla.

Siikala (2017, 71-76) kirjoittaa, että ”tietäjätradition paikalliset muodot ovat vaihdelleet, mutta varhakantaisimmat muodot ovat sen verran yhdenmukaisia, että on puhuttu tietäjä-instituutiosta.” Erityisen keskeinen asema tietäjillällä on ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa, erityisesti Savossa ja Karjalassa. Tyypillisiksi piirteiksi on nähty esimerkiksi loitsuperinteen tuntemus ja muuntuneiden tietoisuuden tilojen hallinta. Siikalan mukaan tietäjällä on ollut monta eri nimeä, riippuen erityistaidoista. Näitä nimiä voivat olla esimerkiksi ”loihtia, laulaja, runoja, lumoja, osaaja, näkijä”. ”Tietäjän toimi oli vanhakantaisessa maalaisyhteisössä järjestynyttä ja jatkuvaa. Kysymys ei ollut vain pienyhteisössä hyväksytystä, vaan suorastaan välttämättömästä toiminnasta. Valtaosa tietäjän tehtävistä kytkeytyi parantamiseen sekä sairauksien torjuntaan ja ehkäisyyn.”

”Kuten sana tietäjä osoittaa, toiminta perustui salaiseen tietoon, joka koski yliluonnollisia voimia ja vaikutuksia, sekä näiden rituaalista hallintaa. Tietäjäksi valmentautuminen, johon kuului vanhemman tietäjän opastuksen lisäksi salaisia riittejä, merkitsi loitsujen avaamaan myyttiseen maailmaan perehtymistä. Kysymys ei ollut vain taudinselitysten, loitsusäkeiden ja taikamenettelyn ulkoaoppimista, vaan tuonpuoleista, sen olentoja ja topografiaa koskevan tiedon omaksumista ja jäsentämistä maailmankuvan elimilliseksi osaksi. Tämän tietonsa sekä persoonallisen voimansa eli väkensä turvin tietäjä saattoi asettua suoraan yhteyteen tuonpuoleisen edustajien kanssa. Loitsut olivat hänen välineitään, mutta niiden tehoa lisäsi hänen oma väkensä.”

Wikipedian mukaan ’tietäjä’ kuvataan näin:

”Tietäjä on suomalaisessa kansanperinteessä taikavoimainen, yliluonnollisia voimia käyttävä henkilö, jonka taikavoimat perustuvat suureen tietoon. Tietäjiksi kutsuttuja henkilöitä oli sekä myyttisissä kertomuksissa että oikeasti. Oikeiden tietäjien tärkein tehtävä oli usein parantaa sairaita.
Monet tietäjät osasivat kalevalaisia runoja, sekä taruja että loitsuja. Tietäjä saattoi olla sekä myyttisten tarinoiden kertoja että kansanparantaja. Eräät tietäjän tärkeimmistä tiedoista koskivat ilmiöiden alkuperää, syntyä. Uskottiin, että olentoja ja ilmiöitä voitiin hallita, jos niiden alkuperä tunnettiin. Esimerkiksi sairauden saattoi voittaa, jos lausui tai lauloi sen synnyttäneen pahan henkiolennon syntysanat sisältävän loitsun. Tärkeää tietäjän tietoa olivat myös ne loitsun erityiset sanat, joissa oli loitsun voima. Näitä tarkkaan varjeltuja "taikasanoja" nimitettiin luotteiksi. Luotteita pidettiin niin suurina salaisuuksina, ettei niistä ole jäänyt juuri tietoa.

Tietäjät, noidat ja kansanparantajat olivat eräänlaisia kosmisen tasapainon säilyttäjiä. Erilaisille olennoille oli oikeat paikkansa maailmankaikkeudessa, ja jos olentoja meni vääriin paikkoihin, syntyi ongelmia. Esimerkiksi ihminen saattoi sairastua, jos hänestä lähti häneen kuuluvia sieluolentoja, tai jos häneen tuli häneen kuulumattomia ympäristön haltijaolentojen väkiä. Parantajan tehtävä oli usein palauttaa olennot oikeille paikoilleen. Tietäjä yleensä tunsi erilaisiin tarpeisiin erilaisia taikoja, joissa useimmiten piti tehdä rituaaleja ja loitsia, usein myös käyttää taika-aineita tai taikaesineitä.”

Tietäjyys on ottanut myös uudenlaisia ilmenemismuotoja, kun vain tunnistamme ne. Samoin vanhakantaiset toimintatavat elävät meissä edelleen, odottaen niiden muistamista ja oikeanlaista hyväntahtoista käyttötarkoitusta.