Olipas Kek(ke)rit!
Viikonloppuna me Pielisen Tietäjäkeskuksessa juhlistimme montaa asiaa. Ensinnä tietysti Kekriä, tuota kiehtovaa sadonkorjuun, perinteisen vuodenvaihteen ja vainajien juhlaa. Vietimme myös ensimmäistä juhlaa, jossa yhdistyksemme väki saattoi kohdata ja karkeloida kasvokkain. Juhlan aihetta oli myös pian kaksi vuotta täyttävässä yhdistyksessämme.
Kekri tarjosi nähtävää, kuultavaa ja koettavaa kaikille aisteille. Meitä oli kymmenkunta juhlijaa ja lauantain karkeloissa enemmänkin.
Perjantaina aloitimme juhlallisuudet varapuheenjohtajamme Eero Peltosen Vainajien kutsupuheella, lauluilla ja kekriperinteen kerronnalla. Siitä jatkoimme ylisille vinttiin, jossa sihteerimme Anniina Haapalaisen ohjauksessa toimme vainajat läsnä oleviksi asettamalla heistä muistuttavia esineitä vainajien muistelupöydälle. Anniina kunnioitti hiljaisella ja rauhoittavalla kielirummun soitolla esivanhempien henkeä ja läsnäoloa.
Lauantaina oli sitten kyykkäturnauksen vuoro. Pelikentän piirsimme juhlapaikan eli Kestikievari Herranniemen pihaan. Pelivälineet eli karstut ja kyykät saimme lainaksi Lieksan Suojärveläiset ry:n puheenjohtajalta Pentti Tapaselta. Lämmin kiitos hänelle ja yhdistykselle. Pelasimme kahden hengen joukkueissa. Tappioita tuli, mutta niitä ei myönnetty, eikä laskettu. Kun kaikki olivat pelanneet kahteen kertaan, siirryimme viisihenkisiin joukkueisiin. Huomattavaa kehitystä pelitaidoissa oli nähtävissä turnauksen aikana, ja vaikutti, että useampikin porukasta löysi sisäisen kartunheittäjän itsestään. Noudatimme akateemisen World Academic Kueuekkae Federation (WACKF) sääntöjä. Tosin ne eivät kiinnostaneet ketään. Kohta 6.1. oli kuitenkin hyvä kaikkien tietää: ”Pelituomari tuomitsee rehdisti, oikeudenmukaisesti ja lahjonnasta huolimatta valppaasti.”
Kyykän jälkeen kävelimme Wanhan Koulun puodille nauttimaan Vuonislahden Marttojen järjestämästä perinteisestä kekripuurosta. Puuroja oli kahdenlaisia; toinen rukiista ja toinen puolukasta. Molemmat olivat herkullisia. Kylänväkeä oli kiitettävästi liikkeellä.
Iltapäivällä alkoi vesisade ja tuuli yltyi, mutta säätä uhmaten kokosimme kokon ja nostimme sen nokkaan kuusenhavuisen kokkolinnun. Havuista teimme myös vainajia varten polun juhlatalolta savusaunalle, jotta he löytäisivät sinne tiensä. Me elävät saunoimme ensin ja rohkeimmat kävivät myös Pielisessä uimassa. Saunan jälkeen juhlatalossa odotti kekripöytä, joka notkui lammasta, mangalitzaa, uunijuureksia, suolakuhaa, lohta ja vaikka mitä herkkuja. Mieleen jäivät myös aurinkoiset kehäkukat salaatissa ja talonväen valmistama villiyrttipesto.
Kekriaatto jatkui kokon sytytyksellä. Hurjassa tuulessa puhkuimme, puhalsimme ja loitsimme kokon lopulta liekkeihin ja osa porukasta sitkeästi rummutteli, helisteli ja kilisteli kokon äärellä, kunnes kokkolintu sai tulen siipiensä alle ja katosi kipinäsateessa taivaan tuuliin. Päätimme illan rantapaviljongilla, jossa lauloimme ja tarinoimme tulen ääressä. Tummaa taivaanrantaa kävi myös koristamassa vihreä välähdys; kuin salamannopea tervehdys ukkoselta. Keskiyön aikaan siirryimme savusaunan lauteille ja lauloimme saunan pimeydessä hautalaulun, jolla kutsuimme vainajat saunomaan. Jäljessämme suljimme meiltä eläviltä havupolun ja samalla aukaisimme vainajille havujen viitoittaman reitin savusaunalle.
Yöllä tuuli näytti voimansa ja koko yön myrskysi vimmaisesti. Aamulla tuulet tuiversivat edelleen hurjana, kun lähdimme värikkäänä ja äänekkäänä kekrikulkueena tarpomaan pitkin kylänraittia. Herätimme ansaittua ihmetystä, ja varmaan hilpeyttäkin, olihan joukossa pari kekripukkia, karhu ja muitakin kaikenkarvaisia otuksia ja hahmoja. Kekrissä on tärkeää päästellä vuoden aikana kerääntyneitä paineita ulos, ja sen me totisesti teimme. Yhteistyössä perinteikkään Kestikievari Herranniemen kanssa järjestämämme Kekrin päätteeksi kokoonnuimme vielä vinttiin vainajien muistelupöydän ääreen ja kävimme läpi viikonlopun tunnelmia ja tapahtumia.
Suuri kiitos ja iso hali kaikille Kekriimme osallistuneille, hengessä mukana olleille, niin eläville kuin kuolleille, havupuille, jotka tarjosivat oksansa ja puille, jotka kokossa paloivat. Kiitos talon väelle, joka valmisti huippumaukkaat ruuat, lämmitti saunat, auttoi juhlajärjestelyissä ja piti meistä muutenkin hyvää huolta.
Ja vielä kerran suuri kiitos kaikille osallistujille, kun annoitte niin paljon itsestänne, mahdollistitte ikimuistoisen Kekrin vieton ja loitte juhlaamme lämpimän ja kannustavan hengen. Kiitos myös mainioista valokuvista ja videoista. Kiitos myös Miia Jääskeläinen, kun olit kanssamme mukana järjestelemässä ja mainostamassa Kekriä, mutta et valitettavasti tällä kertaa voinut osallistua itse tapahtumaan.
Kekrinä arkinen ja pyhä lyövät kättä. Toivommekin kaikille sekä kekrirauhaa että kelpo kekrikekkereitä. Nyt on jakoaika, ja verho tämänilmaisen ja tuonilmaisen välillä ohut. Aika on mitä suotuisin luopua vanhasta, antautua kaaokseen ja antaa uusien elämänmuotojen ilmentyä, kuin kekrikokon kipunat, tuulessa tanssivat tulisoroiset.
Kiittäen Kekritiimi,
Anniina ja Eero
ps. Lue lisää Karjalan Heilistä “Viimeisenä saunovat vainajat”