“Juureton puu ei pystyssä pysy” / Tiina Isotalo

Meillä on paljon sanontoja puista, mutta muistammeko tai tiedämmekö enää, mitä vanhakansa puista uskoi. Kesällä katsoin, kun ammattilainen kävi kaatamassa pihapuun ja iloisesti yllätyin, kun huomasin hänen kopauttavan puunrunkoa ennen kaatamista. Ainakin jokin perinne vielä elää, ainakin jossain. 

Puut ovat olleet suomalaisessa kansanperinteessä tärkeässä asemassa ja niihin on liitetty paljon uskomuksia. Kirjoitin erästä tapahtumaa varten pihapuiden merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa ja ajattelin tehdä tänne tiivistelmän tekstini pohjalta. 

Suomalaisille metsä oli pyhä paikka, puut samoin. Puita kunnioitettiin, tai tarkemmin sanoen puissa asuvia henkiä. Jos puu piti kaataa, sen runkoon koputettiin, jotta puun henki tiesi poistua puusta ja osasi etsiä uuden asumuksen. Asumusta vaille jäänyt puun henki oli arvaamaton tekijä kotipiirissä ja siitä saattoi seurata onnettomuuksia ja hankaluuksia. Tästä juontaa sanonta "koputa puuta", kun halutaan välttää epäonnea.

Vielä 1800-luvun Suomessa oli yleistä, että taloilla oli elättipuita, puita joita ei saanut kaataa. Elättipuiksi säästettiin pieniä taimia ympäristöstä talon rakennusvaiheessa, sillä puun tuli olla talon rakennuttajaa nuorempi. Elättipuista kasvoi ajan mittaan komeita pihapuita, jotka miellettiin tärkeiksi ja pyhiksi. Sana "piha" lienee alkujaan tarkoittanut pyhää, kiellettyä ja rajattua aluetta, josta sen merkitystä on laajennettu koskemaan ihmisen asuinkenttää. Ajan kuluessa rakennuksia uusittiin, mutta puut saattoivat säilyä pihamaalla sukupolvelta toiselle. 

Nimikkopuu eli elämänpuu oli taas ihmistä varten istutettu puu. Se istutettiin pian syntymän jälkeen tai lapsen ollessa vielä pieni. Tytöille istutettiin yleensä lehtipuita ja pojille havupuita, paitsi vaahtera sopi molemmille. Puu kuvasi ihmisen elämää ja kukoistusta. Jos ihminen voi hyvin, voi puukin hyvin. Jos puu voi huonosti, voi ihminenkin huonosti, minkä tähden nimikkopuuta ei saanut vahingoittaa. 

Talolla saattoi olla myös oma uhripuunsa, jonka luo mentiin uhraamaan eli lyylimään (yleensä ruokaa ja alkoholia), jotta taloon olisi tullut onnea ja vaurautta. Varsinaisesti itse puu ei ollut uhrilahjojen kohde, vaan puussa asuva haltija. Uhripuuta piti kuitenkin kunnioittaa, eikä sitä saanut vahingoittaa, sillä siitä seurasi onnettomuuksia. Uhripuita on kutsuttu myös nimillä pyhä puu, haltijapuu, palveluspuu tai pitämyspuu. Kansanperinteestä tiedetään, että uhripuina ovat toimineet lähes kaikki kotimaiset puulajimme - kuten mänty, kuusi, kataja, pihlaja, koivu, lehmus sekä vaahtera. Pihlaja ja koivu olivat kuitenkin suosituimmat pitämyspuut.

Pihlaja oli suomalaisille pyhä puu, joka suojeli asukkaita kaikelta pahalta ja siunasi kodin. Pihlajia istutettiin talojen pihoille ja pihojen reunoille suojelemaan taloa ukkosmyrskyiltä ja salamaniskuilta. Toisaalta pihlaja suojeli vain niin kauan, kuin puun suojelushenkeä kunnioitettiin. Pihlajan kaataminen oli rienaava ja huonoa onnea tuova teko. 

Pihlajaa käytettiin paljon taioissa, etenkin suojelustaioissa. Siitä tehtiin suojelusesineitä, sen oksia, lehtiä ja marjoja käytettiin tuomaan onnea taloon tai pitämään pahoja henkiä poissa. Pihlajaristi kaivolla piti veden puhtaana ja pihlajanmarjatertut uudessa kodissa suojasivat kotia pilauksilta. Pihlajan voimaa pidettiin niin suurena, että sen avulla pystyi mitätöimään kiroukset. Pihlajaa käytettiin paljon taioissa, mutta siltä tuli aina pyytää lupa käyttää sen marjoja, lehtiä tai oksia. Pihlajan myös uskottiin vahvistavan elinvoimaa ja pihlajasta tehty kävelysauva suojasi eksymiseltä ja suojeli vaaroilta.

Koivua pidettiin tammen vaimona ja se edusti puhtautta, naiseutta ja uusia alkuja. Koivujen alle mentiin pyytämään asioita. Lehdellisiä koivunoksia käytettiin puhdistautumisessa ja irtipäästämisessä. Koivu saa nesteet virtaamaan ja auttaa päästämään asioista irti myös henkisesti. 

Koivusta tehty saunavasta oli parantava ja puhdistava taikaesine, jolla estettiin ja parannettiin sairauksia. Sairas makasi lauteilla ja parantaja vihtoi kaikkiin seiniin, lattiaan ja kattoon pahojen henkien häätämiseksi. Sen jälkeen sairas vihdottiin päästä varpaisiin: aloitettiin päästä ja lopetettiin varpaisiin, jotta paha pääsi poistumaan varpaista maahan. 

Maanviljelijät läpsivät koivunoksilla kaikkea, minkä halusivat kukoistavan (myös nuoria neitoja), mutta niillä läpsittiin myös ihmisistä ja eläimistä pahaa henkeä ulos. Koivunoksia ripustettiin kotiin suojelemaan pahalta silmältä. Ihotautia parannettiin makaamalla sateella alasti koivun alla, niin että vesi valui lehdistä iholle. Koivu symbolisoi valoa, puhtautta, parantamista ja taikuutta. Sitä sanotaan myös samaanipuuksi. 

Vaahtera symboloi vahvuutta, sitkeyttä, pitkää ikää ja ikuista rakkautta. Vaahteraan on yhdistetty sekä miehen että naisen ominaisuuksia. Vaahterassa herkkyys yhdistyi vahvuuteen. Sitä pidettiin kaunosieluisena, runollisena ja taiteellisena puuna. Älykkäänä ja rehellisenä puuna se paljasti ihmisen sisimmän. Uskottiin, että vaahterapuun alla ei voinut valehdella tai teeskennellä. Ajateltiin, että vaahterapuinen kynnys kompastuttaa vilpillisissä aikeissa liikkuvat vierailijat. Viisaan vaahteran alla nukkuja saattoi unessa löytää ratkaisun ongelmaansa tai inspiraation keksintöön.

Kuusi symboloi onnea, mutta se edusti myös elinvoimaa, vahvistamista ja parantamista. Kuuselta mentiin hakemaan voimia, sen voima on vakaata ja rauhoittavaa. Kuusi auttoi vastoinkäymisissä, se suojeli ja lohdutti. Kuusi oli yleinen taikuuden väline, mutta sillä vahvistettiin myös yleiskuntoa ja sitä käytettiin lääkkeenä moneen eri vaivaan. Aikoinaan kuusi oli suosittu raaka-aine oluen valmistuksessa. 

Kuuselta tuli kysyä neuvoa talonpaikkaa valitessa: ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.” Talonpaikan katsojan piti maata yksi yö sen kuusen juurella, jonka ääreen hän aikoi rakentaa tupansa. Jos haltijalta unessa saatu viesti oli suotuisa, ryhdyttiin rakentamaan taloa. Jos viesti ei ollut suotuisa tai unia ei nähty, kannatti etsiä uusi paikka.

Mänty on vahva tuki ja turva, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mänty on maadoittava puu aivan kuten kuusikin. Mänty puhdistaa, parantaa, suojelee, lohduttaa, tuo runsautta ja antaa energiaa. Mänty tuo myös iloa ja virkistystä. Mänty on edustanut myös vaurautta, rikkautta ja runsautta. 

Mäntyä pidettiin kodin suojelijana ja siunaajana. Männyn neulasia heitettiin tuleen suojeluksen saamiseksi ja lattianpesuveteen lisätyt männynneulaset poistivat talosta negatiivisuutta ja sairautta. Männyn tuoksun uskottiin puhdistavan kaikesta negatiivisesta ja jopa lähettävän pahat loitsut takaisin lähettäjilleen. Jos piti lähteä pahaan paikkaan tai hankalaa ihmistä tapaamaan, kehotettiin ensin halaamaan mäntyä ja pyytämään suojelusta. 

Itä-Suomessa männystä saatettiin tehdä karsikkopuu eli vainajan muistopuu ruumiinkuljetusreitin varteen. Se oli saattojoukon lepopaikka ja sillä estettiin vainajaa kummittelemasta kotona. Karsikkopuun runkoa karsittiin oksista ja runkoon kaiverrettiin vainajan nimi tai nimikirjaimet. Kaksi oksaa jätettiin ”käsiksi” jotka olivat levällään kohti hautausmaata – tällä muistutettiin vainajaa siitä, että hän on kuollut ja hänen tulee palata hautausmaalle. 

Mäntyä on pidetty Ukon eli Ukko ylijumalan (ukkosenjumala ja säänjumala) puuna. Suomessa juhannus oli aikoinaan Ukon juhla, hedelmällisyyden ja sadon varmistukseksi vietetty. Mänty on ollut tärkeässä roolissa suomalaisessa karhunpalvonnassa, sillä männyn haltijaa Hongatarta (Tapion tytär) pidettiin karhun myyttisenä kantaemona. 

Vanha kansa eli läheisessä suhteessa puihin ja toivon, että osaisimme vielä tänäkin päivänä kunnioittaa puita niiden ansaitsemalla tavalla. Hopi intiaanit ovat mielestäni kauniisti kuvanneet ihmisten ja puiden yhteyttä. He uskovat, että ihmisten elämä on yhteydessä puihin, sillä tarvitsemme toisiamme. Hengitämme yhdessä ja jaamme yhteisen kohtalon.

Kirjoittanut: Tiina Isotalo