Noitamuistomerkki herätti ajattelemaan

Teksti ja kuvat: Irmeli Heinäaho

Kävin elokuussa 2023 Pohjois-Norjassa Vuoreijassa tutustumassa vuonna 2011 pystytettyyn noitamuistomerkkiin. Muistomerkin on suunnitellut sveitsiläinen arkkitehti Peter Zumthor. Siihen käy vuosittain tutustumassa suuri joukko eri maista kotoisin olevia matkailijoita. Tilateoksessa palava ikuinen tuli oli vaikuttava. Se loi aivan konkreettisiksi mielikuviksi 1600-luvulla Finnmarkissa tapahtuneet hirmuteot, jolloin sillä paikalla poltettiin noitina tuomittuja naisia ja miehiä.

Pitkä, puusta ja pressukankaasta rakennettu muistomerkki oli aivan Jäämeren rannassa, ja sen läpi pääsi kävelemään. Käytävän seinillä oli taulut, jotka kukin kertoivat oikeuspöytäkirjoihin kirjatun tarinan kyseisestä kuolemaantuomitusta.

Lähes kaikki 91:n tuomitun tunnustukset oli saatu kiduttamalla. Kerrotaan, että kolmasosalle näistä noitina pidetyistä henkilöistä tehtiin testi heittämällä heidät jalat sidottuina mereen. Jos he upposivat veteen ja hukkuivat, he olivat syyttömiä, mutta, jos he selvisivät testistä hengissä, olivat he syyllisiä noituuteen. Eli siis - jos joutui epäillyksi, oli joka tapauksessa seurauksena kuolema, joko hukkuminen tai roviolla poltetuksi tuleminen.

Eräässä taulussa luki seuraava teksti:

Mari, Oluf Jonsenin vaimo (naimisissa oleva nainen, eli Ekkeroy:ssä Vadsossä, tuomittiin todistajien Eli Sigvartsdatterin ja Berigette Cnristophersdatterin todistusten perusteella) oli tuotu oikeuden eteen noin vuonna 1649.

SYYTÖS

noituuden harjoittaminen

TODISTEET

Eli Sigvartsdatter todisti: oli opettanut hänelle noituutta

Eli Sigvartsdatter todisti: oli tarjonnut hänelle palan leipää ja voita, mutta Eli kieltäytyi

Eli Sigvartsdatter todisti: oli tarjonnut hänelle maitoa, mutta Eli kieltäytyi

Eli Sigvartsdatter todisti: oli uhkaillut häntä sanoen ”Jos et juo maitoa, niin juo sitten Paholaista”

Eli Sigvartsdatter todisti: oli aiheuttanut Elin sairastumisen ja oudon olotilan sen jälkeen kun hän oli tullut kotiin

Eli Sigvartsdatter todisti: oli myöntänyt osallisuutensa Elin epämukavaan olotilaan Elin tiedustellessa asiaa

Eli Sigvartsdatter todisti: oli selittänyt, että tämän aiheutti palvelijatar, joka jätti työnsä työskennelläkseen Elille

Berigette Christophersdatter todisti: oli opettanut hänelle noituutta

Berigette Christophersdatter todisti: oli antanut hänelle voimiaan maitotilkassa

TUOMIO

Tuomittiin noituuden harjoittamisesta.

KUOLEMANTUOMIO

Tuomittiin kuolemaan polttamalla roviossa.

Nuo kaikki kuvaukset kertoivat tapauksista, jotka eivät istu ollenkaan nykyajan ihmisen ajatusmaailmaan.

Käytävää pitkin kulkiessani tunsin myötätuntoa ja suunnatonta surua pysähdellessäni taulujen edessä.

Toinen toistaan kummallisemmista syistä nämä ihmisraukat olivat saaneet tuomionsa. He olivat aivan varmasti kokeneet kohtuutonta pelkoa ja tuskaa tuomion käytäntöön panosta. Onneksi aika, jossa elämme, on edistyksellisempi!

Olin ennen muistomerkin luona vierailua lukenut Mirkka Lappalaisen kirjan ”Pohjoisen noidat”. Se kertoo muun muassa 1600-luvun noitavainoista Ruotsissa ja Suomessa. Siihen aikaan vallitsi Ruotsissa oikea noitahysteria. Tarinat perustuivat kirjassakin siltä ajalta säilyneisiin oikeuspöytäkirjoihin. Noituuden harjoittaminen oli hirvittävä teko, ja noituutta pelättiin kansan keskuudessa. Oikeuslaitokset syyllistyivät yksi toisensa jälkeen tuomitsemaan syyttömiä kuolemaan. Tuomitut kärsivät usein kuitenkin näyistä, harhoista, mielenvikaisuuksista ja alkoholismista tai olivat kateellisia, pahansuopia tai väkivaltaisia, eikä oikeuslaitos kyennyt erottelemaan totuutta valheesta eikä unta harhasta. Tapauksia käsiteltiin noituuskomissioissa, joilla oli valta antaa kuolemantuomio.

Useassa maailmankolkassa kulki huhu, joka kertoi tiettyjen naisten solmineen liiton Paholaisen kanssa. Huhuun uskottiin yleisesti, ja noituudesta syytettyjen naisten väitettiin juhlivan tätä liittoa Blåkullaksi kutsutussa paikassa, jonne he lensivät yleensä öiseen aikaan lehmän selässä; vieden mukanaan viattomia lapsia, joita he olivat hakeneet mukaansa vuoteistaan Paholaisen nimeen kastettaviksi. Syytökset noitasapateista, taioilla vahingon aiheuttamisesta tai murhaamisesta elivät voimakkaina todellisuudessa, joita sen aikaisin oikeuskeinoin oli mahdotonta arvioida totuudellisesti, koska keskeisessä roolissa oli todisteiden kuuleminen. Jotkut kateelliset naapurit saattoivat saada syytetyn valheellisilla syytöksillään tuomituksi kuolemaan. Tuomio langetettiin yleensä kahden tai kolmen henkilön varman todistajalausunnon perusteella, joskin noituuden tunnustaminen oli se yleisin tuomitsemiseen johtanut syy.

Ruotsin suurten noitavainojen syttymissyynä olivat juuri kansan keskuudessa hysteriaa aiheuttaneet Blåkulla-matkat ja lasten kuljettaminen Blåkullaan sekä siellä tehdyt asiat. Lopulta onneksi kuitenkin huomattiin, ettei todistajanlausuntoihin eikä myöskään tunnustuksiin voinut luottaa.

Lappalaisen kirjassa kerrotaan noitavainoissa todistajina käytetyn myös kanssarikollisia ja lapsia. Suuri osa todistajista olikin pieniä lapsia, joita kyettiin helposti houkuttelemaan mukamas ”muistamaan” keksittyjä asioita. Monet aikuiset taas todistivat usein silkkaa pahansuopuuttaan tai tehdäkseen itsensä tärkeiksi.

Monet ”noidat” ja heidän kuljettamikseen väitetyt lapset todella myös luulivat juhlineensa Blåkullassa.

Kuolemantuomioita saivat ihmiset, jotka kuvittelivat olleensa yhdynnässä Saatanan kanassa. Ihmisen mieli ja aivot ovat ominaisuuksiltaan sellaiset, että ne kykenevät muuttamaan epätoden todeksi. Nykyisin puhutaan valemuistoista, joissa ihminen uskoo muistavansa asioita, joita ei todellisuudessa ole tapahtunutkaan tai jotka ovat jonkun toisen ihmisen muistoja. Pöytäkirjoihin kirjattiin siis usein huhuja, valheita, harhoja ja hysteriaa.

Blåkulla-matkoja tutkivat tuomarit ja kirkonmiehet havaitsivat lopulta törmänneensä asiaan, joka oli vaikea teologisesti, juridisesti ja moraalisestikin. Käsitellyt tapaukset edustivat rikoksia, joita ei millään varmalla tai järjellisellä tavalla voinut tutkia. Ei ollut varmaa tietoa siitä oliko mitään rikosta edes tapahtunutkaan.

Matkaan lähdettiin aina öisin, eikä kukaan ulkopuolinen koskaan nähnyt lentäviä noitia. Lapsitodistajien kertomuksiin alettiin suhtautumaan niin, että ne olivat harhaa tai muiden toimesta tapahtunutta manipulaatiota. Ruotsin suuret noitavainotvainot päättyivät Tukholmaan, eikä uusia komissioita enää nimitetty. Jatkuva puhe Blåkullasta ja Saatanan salaliitosta vaimeni.

Komissioiden toiminta unohtui uusien puheenaiheiden ilmaannuttua näköpiiriin. Noituus säilyi kuitenkin ilmiönä, taikauskosta puhumattakaan.

Lappalaisen mukaan Suomessa oli noitia, mutta ei niinkään isompia noitavainoja. Niitä muistuttavia oikeusprosesseja käytiin vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Itä-Suomessa Blåkulla-myytti ei saanut minkäänlaista jalansijaa eikä kovasti muuallakaan päin Suomea. Noituudesta ja taikuudesta syytettyjä haastettiin käräjille, tuomittiin ja usein jätettiin tuomitsemattakin. 1600-luvun noituusoikeudenkäynneissä oli syynä useimmiten noituudella vahingoittaminen. Miehiä saatettiin syyttää yleisesti esimerkiksi ruumiinvamman tuottamisesta tai petojen noitumisesta karjan kimppuun. Suomessa langetettujen kuolemantuomioiden määrän arvioidaan olevan pieni, vain noin 150. Näytön rikoksenteosta piti olla vahva, mitä se kuitenkin noituustapauksissa harvoin oli.

Ahvenanmaan noitavainoista kertoo elokuva ”Tulen morsian”, joka sekin perustuu oikeudenpöytäkirjoista peräisiin oleviin tosikertomuksiin noitavainoista Suomessa 1666 - 1671 (Suomi, 2016). Siinä kerrotaan kihlakunnantuomari Nils Psilanderin saamasta tehtävästä puhdistaa Ahvenenmaa pakanallisista tavoista ja mustasta magiasta. Nähtyäni elokuvan silmäni aukenivat ensi kertaa julmuuksille, joita noituudesta syytetyt, yleensä naiset, saivat kokea.

Elokuva ja Lappalaisen kirja tekivät minuun suuren vaikutuksen - niin suuren, että halusin nähdä tuon alussa mainitsemani noitamonumentin. Matkani kohdistui varta vasten seudulle, johon muistomerkki oli pystytetty. Muistomerkin syövereissä saatoin vain aavistaa sitä tuskaa, mitä syyttöminä roviolle poltettaviksi tuomitut henkilöt olivat kokeneet. Onneksi maailma on nykyisin erilainen, vaikka julmuuksia kohdistuu usein nytkin syyttömiin ihmisiin, esimerkiksi sotien seurauksena.

LÄHTEET:

Mirkka Lappalainen, Pohjoisen noidat, Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa,

Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 2018.

Saana Cantellin elokuva Tulen Morsian, Periferia Productions, Porvoo 2016.

Yle:n artikkeli, Tapani Leisti, Pohjois-Norjan noitavainot olivat Euroopan hirveimmät - muistomerkkiä

tullaan katsomaan Kiinasta asti, julkaistu 19.10.2016 https://yle.fi/a/3-9240119